Luukku 8: DIY Heijastinliivi lapselle



DIY lahjat lapsille - toinen osa! Heijastinteema jatkuu, sillä vuorossa on heijastinliivi lapselle. Keltaiset perusmallin liivit suojaavat pikkuihmistä varmasti yhtä lailla hämärän hiipiessä, mutta itse tehty näyttää ainakin minun mielestäni sata kertaa kivemmalta. Eikä ole vaikeaa, trust me!

Pupun kuva liiviin oli helppo valinta meidän Puputytölle, ja ihastuneesta vastaanotosta päätellen nappiin meni. Lahjapakettia tämä ei meillä jäänyt odottamaan, sillä tarve oli akuutti. Materiaalina päädyin fleeceen, joka ulkovaatteiden päällä antaa vielä yhden kerroksen tuulta ja viimaa vastaan. Heijastiliiviä ei ainakaan meillä pestä turhan usein, joten fleecen ympäristökuormitus ei näin ollen kerry suureksi. 

Kuva on tehty silityskalvosta, ja sen kanssa kävi jo kerran kehnosti. Kaverini oli tehnyt minulle cameo-leikkurilla tosi hienon pupun, joka silitysvaiheessa meni kuitenkin ihan tuhruiseksi. Testitilkun silitys ei olisi ollut pahitteeksi... Ei auttanut siis muu kuin puolen yön hujakoilla piirtää kuva omasta päästä ja leikata käsin, sillä keskenkään en malttanut hommaa jättää. Lopputulos palkitsee onneksi.



Lopuksi vielä pieni ohje avuksi, jos tahdot tehdä oman versiosi.

DIY Heijastinliivi lapselle

Tarvikkeet: Fleeceä 50-60 cm (mittaa aina kaavan mukaan tarvittava korkeus!), heijastinnauhaa vähintään 2 m, kuminauhaa noin 60 cm, silityskuva tai tarvikkeet aplikointiin / muuhun koristeluun.

Valmista kaava käyttäen apuna lapsen ulkotakkia tms. vaatetta. Liivin tulee mahtua helposti toppavaatteidenkin päälle, joten se saa olla reilu. Pääntie saa olla suht avara.
Tässä mitat ovat korkeus noin 45 cm (olkapäältä helmaan) ja leveys noin 37 cm, ja sama koko toimii niin 1- kuin 3-vuotiaalle. Leikkaa etu- ja takakappale kaavan mukaan fleecestä.

Kuvioi etukappale haluamallasi tavoin esim. silityskuvalla tai aplikoimalla. Leikkaa heijastinnauhasta etu- ja takakappaleen levyiset pätkät ja ompele ne paikoilleen molemmille puolille. 

Ompele etu- ja takakappaleet olkasaumoista kiinni oikeat puolet vastakkain. Käännä etu- ja takakappeleen reunat noin 1 cm sisään, neulaa hyvin ja tikkaa kiinni. Tee samoin pääntielle. Leikkaa varoen tikkauksen viestä ylimääräinen kangas pois.

Leikkaa kuminauhasta 4 kpl noin 14 cm pätkää. Huolittele kuminauhojen päät taittamalla noin 1 cm ja tikkaamalla kiinni. Neulaa kuminauhat etukappaleen molempiin reunoihin, kumpaankin reunaan kaksi. Ompele kiinni. Neulaa kuminauhojen vapaat päät seuraavaksi takakappaleeseen samalle korkeudelle kuin edessä. Ompele kiinni. 

Laita valmis liivi lapselle päälle ja lähtekää ulkoilelmaan :)





Jouluaattoon vielä 16 yötä!

26 kommenttia

  1. Suloisin heijastinliivi, miutä olen ikinä nähnyt :)

    VastaaPoista
  2. Onpas söpö liivi ja en kyl kestä, miten ihana pikku kääpiö sen sisällä! ♡

    VastaaPoista
  3. Apua en kestä, ekassa kuvassa niin ylpeänä uuden liivin kanssa. ❤️ Tosi söpö! Tästä tais tulla idea kummilapsille joululahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmasti mieluinen lahja, kiva ja hyödyllinen samalla :) Kiitos Rosanna ❤️

      Poista
  4. Ihana pupuliivi ja suloinen tyttö!

    VastaaPoista
  5. Ihan hirmuisen ihana! Ja IIK, miten suloinen tuo lapsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka :)! Suloinen lapsi ei juuri nyt ole kyllä ihan niin suloinen, vaan flunssassa ja kiukkuinen... Toivottavasti menee pian ohi.

      Poista
  6. Ihana pikkutypykkä! Ja kiva liivikin. On ollut jo useamman vuoden työlistalla. Jospa ensi vuonna kun meidän pienempikin osaa jo kävellä. �� -Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla :)! Monesti nämä nopeat ompelukset ottaa aikaa nimenomaan suunnitteluvaiheessa ;)

      Poista
  7. Niin suloinen heijastinliivi ja tyttö! <3

    VastaaPoista
  8. Täydellinen! 😍 Voi kun osaisin ommella paremmin 😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Tässä ei kyllä montaa saumaa ommella, joten jos kone ja pikkuisen taitoa löytyy, selviydyt taatusti :)

      Poista
  9. Ihana! ja kiitos, että jaat idean ja ohjeet :) ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana tyttönen, ja liivi kans:) Tytsyllä on muuten ihan sun hymy<3

    VastaaPoista
  11. Ihana! Tulevalle 5. lapsenlapselleni teen tällaisen. Jee 4 pojan jlk tulossa....TYTTÖ 😍

    VastaaPoista
  12. Loistava ohje! Minusta on myös hyvä idea käyttää liiviin lämmittävää kangasta - ei yhtään huono idea talven pakkasiin. Nyt ihmettelen, miten en ole tajunnut, että heijastinliivin voisi todellakin tehdä itse. Lapsilla olisi varmasti hyviä ideoita, mitä liiveihinsä haluavat :) Kiitos ohjeesta ja vinkistä!

    VastaaPoista
  13. Kiitos ohjeesta! Näillä vinkeillä valmistui pöllöliivi joululahjaksi. :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!