OMMEL 2018


Joko sinun kalenteriisi on merkitty matka Espoon suunnalle 8.-10.6. eli jo ihan parin viikon sisään?
Minun on ollut jo pitkään, sillä tätä juttua en tahdo missata! Älä missaa sinäkään. Tämä ei ole maksettu mainos tai yhteistyö, vaan puhtaasti ompeluintoilijan ennakkohehkutusta :)

Monenmoisia kässämessuja on ympäri Suomen vuosittain, neulefestaritkin löytyy, mutta Ommel 2018 on ensimmäinen kokonaan ompeluun keskittyvä festivaali. Tapahtuman tiedotteessa kolmipäiväisen Ommelin kerrotaan yhdistävän kangas- ja ompelutarvikemarkkinat, viikonlopun mittaiset ompelulanit sekä ompeluun liittyvä koulutus. Tapahtuman teemana on kotimainen kangasdesign, ja festivaali tarjoaa monipuolisen näkymän tämän hetkiseen suomalaiseen kangassuunnitteluun.

Ommelissa on tarjottavaa niin pitkään ompelua harrastaneille kuin vasta kiinnostustaan herätteleville. Parhaillaan on menossa ilmoittautuminen kursseille, joista osa on jo täysiä. Kurssivalikosta löytyy mm. kaavan kuosittelua omille mitoille, kepparin ompelua, alusvaatteita ja saumurin salojen opettelua. Itseäni olisi houkutellut värianalyysi, mutta se oli jo täyttynyt.

Kurssien sijaan aion suunnata kaikille avoimiin työpajoihin sekä piipahtaa luennoille, mikäli suinkin sopivasti ennätän. Paikkoja ei tarvitse varata, vaan osallistua voi omien aikataulujen ja kiinnostusten mukaan, jos tilaa riittää. Minua kiinnostaa eniten nahkapaperin ompeleminen sekä vinyylileikkuriin tutustuminen, joten toivottavasti näille pääsen osallistumaan. 


Luentojen ajankohdat julkaistiin juuri ja sieltäkin useampi kiinnostava osui silmään. Lauantain ja sunnuntain voisin istua kuuntelemassa vaikka koko päivät! 



Jos taas mielit ompelemaan hyvässä seurassa, on Ommelissa mahdollisuus osallistua Suomen suurimmille laneille. Varaa lanipaikka ja kiikuta koneesi mukana. Houkuttelisi sekin, mutta en kyllä jaksa täältä asti alkaa tavaroita Espooseen roudata. Mielummin keskityn työpajojen lisäksi olennaiseen, eli upeiden suomalaisten kangas- ja ompelutarvikemyyjien valikoimiin. Lista näytteilleasettajista on huikea! 

NÄYTTEILLEASETTAJAT

Aurinkokehrä
ehta.
Hellin
i k a s y r
ILOinen KettuLiini
Johanna K. Design
Juki ompelukoneet
Kangaskapina
Kikapi
KUOSIVERSTAS
Käpynen
Lalia
Majapuu Oy
Named
Nappitalo
Nuppu Print Company
Ommelkupla
Ommellinen
Ompelimo MadeIra
PaaPii
Patternsfrom Agency
Pfaff / Husqvarna Viking / Singer
Pikku Prinselat
SARAH DESIGN
SHALMIAK
Unelmallinen
Vanja Sea
Werkleray
Verson Puoti
VIIKUNA
Viljamin Puoti
Virkkukoukkunen

Jep, hengitä syvään, säilytä malttisi ja kiristä kukkaron nyörejä... Niin minun on ainakin tehtävä, ettei ihan lähde mopo lapasista kaikkien ihanuuksien edessä. Sen puoleen kurssille osallistuminen olisi voinut olla hyvä, ei ehtisi keskittyä lisämateriaalin hamstraamiseen. Ja hei, jos nälkä iskee kesken shoppailun, on siellä ruokaakin myynnissä! Palvelujen suhteen Ommelissa on kyllä panostettu, sillä esim. pitkämatkalaisille on tarjolla myös koulumajoitusta. 


Listasin tähän vielä omat tärppini, joita ainakin on käytävä katsastamassa:



ehta.
Ihania Katia ja Lauraa on käytävä moikkaamassa ♥ Myös heidän oman tuotannon kankaissa on monta houkuttelevaa, enkä ole aikoihin sieltä mitään tilannutkaan. Josko nyt löytyisi jotakin uutta! Ehtassa tykkään myös siitä tinkimättömyydestä, joka yrittäjäsisaruksilla on laadusta ja ekologisuudesta.


Ommelkupla
Ommelkuplalta himoitsen eniten uusia ompelumerkkejä ja toivon jokusen lycrametrinkin olevan tarjolla. Tämä on huikea uusi yritys, jolla on nyt jo monta ihanaa kuosia tarjolla. Ja tuo nimi, se vaan on niin hyvä.


Hellin
Poniletti ja Bubble bath, say no more.


Lalia
Lalia on myös uudempia kangaskauppoja, jonka valikoima näin prinsessana itseään pitävän lapsen äitinä on hurmaava. Toinen toistaan söpömpiä kuoseja!



Ommellinen
Liisan tarina Ommellisen johdossa on aika huima kertomus siitä, kuinka harrastus muuttui ammatiksi. Kauniita kankaita ja vaatteita, niitä on aina päästävä hipelöimään.

Alushousumaraton
Sunnuntain työpajassa pääsee valitsemaan itselle sopivan pikkarimallin ja ompelemaan sellaiset. Jos sunnuntaina vielä paikalla olen, niin tänne suuntaan varmasti!

Nahkapaperin ompelu
Nahkapaperi on itselleni vielä vieras materiaali, jota olisi mukava päästä kokeilemaan.

Suuri Käsityö - suunnittelutyöpaja
Pajassa voi oäästä suunnittelemaan oman toivevaatteensa ensi kevään Suureen Käsityölehteen. Kiinnostava ajatus, vaikkei minulla mitään mallia mielessä olekaan tässä vaiheessa.

Loppuun vielä perusinfot tapahtumasta:

AUKIOLOAJAT
pe 8.6. klo 12-19 | la 9.6. klo 10-18 | su 10.6. klo 10-16
TAPAHTUMAPAIKKA
Opinmäki, Lillhemtintie 1, Suurpelto, Espoo
VAPAA PÄÄSY!

Nähdäänkö Ommelissa siis? Jos nähdään, niin tule toki jutulle ♥





Vanhaa roosaa äidille ja tyttärelle









Jotkut kankaat ovat niitä, jotka saavat silmät suurenemaan ja sydämen pamppailemaan ihastuksesta heti, kun sen ensi kertaa näkee. Kun napsusormi on käynyt ja paketti kotiin saapunut, silitellään kangasta hetki ja haudataan se kaappiin. Haudataan siksi, ettei mitään niin kaunista ja ihanaa vain voi käyttää "vielä", vaan se pitää säästää johonkin epärealistisen täydelliseen. Liian usein näille ihanuuksille on käynyt kuitenkin niin, että ajan kulku taittaa terän kauneudelta ja mieli muuttuu.

Joskus taas kuosi kiinnittää huomion erinäisissä yhteyksissä, instassa ja ompeluryhmissä. ja näyttää ihan kivalle. Mitä useammin sen bongaa, sitä paremmalta se näyttää ja visio alkaa kirkastua mielessä. Kun kankaan tilaa, on tiedossa jo se, mitä siitä on tuleva. Kun paketin saa noutaa postista, voi iskeä kankaan suoraan esipesuun, kaivaa kaavat esiin ja teroitella saksia. Kangas muuntautuu vaatteeksi lähes heti kotiuduttuaan eikä hautaudu hillottavaksi kaappiin. Tässä tilanteessa järki (tilaan sen mitä tarvitsen), tunne (kauneuden ihastelu, hyvät fiilikset) ja toteutus (visiota vastaava ompelu mahdollisimman nopeasti) kohtaavat toisensa täydellisesti!

Tämä Lalian vanhan roosan värinen lintukangas kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Tällaiset digiprintit eivät yleensä minua kiehdo, mutta jokin tässä kokonaisuudessa veti minut katsomaan samoja kuvia uudestaan ja uudestaan. Mielessäni välähti kuva bomberista itselleni, minkä ensin tyrmäsin älyttömänä - en kai minä nyt vaaleanpunaista takkia itselleni tekisi! Mutta niin vain kävi, kangasta oli saatava ja valmista myös. 

Kun meillä viime sunnuntaina oli lähtö Tukholman risteilylle, niin lauantaina iski hillitön tarve ommella vaatetta mukaan. Käynnistelin koneet jo aamupäivästä, kiihdyttelin iltaa kohti ja jatkoin pitkälle yöhön. Ja tavoitin viimein sen mahtavan flow-tilan, joka oli viime ajat pysynyt kadoksissa. Ihanaa, tätä olin kaivannut! Ompelu sujui kuin tanssi ja päivän aikana valmistui 7 vaatetta, mukaan lukien tämä oma bomber-jakku sekä t-paita neitoselle. En vaivautunut tekemään mitään välisovituksia tai vetoketjun harsimisia, ja silti tuli ihan priimaa, uskomatonta kyllä. Tällä fiiliksellä jaksaa taas pitkään.

Oman bomberin pohjana on Kotiliesi Käsityö-lehden kaava parin vuoden takaa, mutta muokkasin sitä paljon jo aiemmin tekemiini pusakoihin (tuolta löytyy muuten vinkkejä vetoketjun ompeluun). Kaava toimi hyvin myös trikoosta tehtynä ja sain monikäyttöisen pitkähihaisen kesäiltoja lämmittämään. Kangasta jäi hyvin myös tytön t-paitaan, jonka ompelin Seesaw-kaavalla (Ottobre 3/13). Kiva kaava muuten, mutta ihan kummallisen lyhyt sellaisenaan. Lisäsin siksi helmaan kaitaleen. Hihat on kivat, näitä pitää tehdä toistekin. 

Millainen kankaan ostaja sinä olet? Menetkö fiilispohjalla vai onko tarve aina tiedossa ennen ostopäätöstä?



Keväthuumaa ja ohje helppoon hameeseen











Oletko koskaan nähnyt, kun lehmät pääsevät ilakoimaan ensimmäistä kertaa ulos talven jälkeen? Tai miten orivarsat ovat kuin lentoon lähdössä päästessään kesälaitumille? Se hetki on täynnä riemua ja vapauden hurmaa, vauhkoontumista ja voimien koettelua, uskoa itseensä ja vehreyden huumaama pää.

Yllättäen ja rytinällä saapunut kesä tuntuu vaikuttaneen minuun ihan samalla tavalla kuin laitumella ilosta pukitteleviin varsoihin. Olo on hilpeä ja elinvoimainen (pois lukien piinaava siitepölyallergia, se kyllä syö naista urakalla...), hyräilyttää. Aamuaurinko, päiväaurinko, ilta-aurinko, aurinko, aurinko ja sanoinko jo, että aurinko hellivät säteillään saaden väriä poskiin ja mielialaa korkealle. Luonto on niin vihreä, että se näyttää photoshopatulta ja uuden kodin lähimetsät ovat kuin suoraan satukirjasta. Mille tahansa polulle astuukaan, löytyy aina suunta, joka vie kotiin. Tuomi tuoksuu ja linnut konsertoivat kilpaa. Elämä tuntuu keveämmältä, tulevaisuus valoisammalta ja kaikki ovet avonaisilta. Oi kesä, jatku tällaisena vielä pitkään!! ♥

Toinen helleaallon hurmioittama on tuo pienempi perheen naisväestä. Mikä onni ja autuus onkaan saada tanssahdella paljain säärin nurmella helmat hulmuten (helmat vaihtuvat moneen kertaan päivän aikana) ja timanttikengät välkehtien! 

Ompelin kirppikseltä löytämästäni muffinssipuuvillasta hamosen Tinttaralle. Kankaassa ihastutti neitiä eniten se, että hänen fanittamallaan Tealla on samasta kankaasta tehty liivi "Sormista sakset"-biisin videolla! Hameen pariksi tein Noshin trikoosta t-paidan, joka sointui värimaailmaltaan muffinsseihin. Paidan hihat kuosittelin perhoshihan muotoon levittämällä kaavaa ja suoristamalla pyöriön. Ei nyt ehken ihan priimaa tuo paita, mutta tämän kesän välttää varmasti.

Mietin hetken, että kannattaako näin yksinkertaisesta asiasta mitään ohjetta tehdä, mutta päätin silti kirjoittaa ylös neuvot hameen ompeluun. Samalla idealla voi soveltaa niin lapsen kuin aikuisen hameeseen ja halutessaan yläreunan käänteen voi yksinkertaistaa ja jättää rimpsun pois. Ehkä tuosta jollekin silti iloa on :)

Lisäyksenä kuvaan vielä se, että ennen käänteiden ompelua kannattaa reunat huolitella esim. saumurilla tai tehdä kapea käänne ihan reunaan, jolloin varsinainen käänne tulee siistiksi.


Ilostuttavaa ja huumaavan hykerryttävää viikonloppua just siulle ♥ Minulla alkoi miniloma ja ylihuomenna kutsuu Tukholma piipahtamaan. Kyllä tätä on odotettukin!

DIY: Pussukka tuplavetoketjulla



Yhteistyössä Pfaff Suomi

Äitini on jo useita kuukausia sitten ekan kerran vihjaissut, että tarvitsisi olkahihnallisen kännykkäpussin töihin. Homma on siirtynyt milloin mistäkin syystä, viimemmäksi siitä, etten löytänyt haluamaani kaavaa ja mallia. Nyt äitienpäivän lähestyessä sain loppusysäyksen vihdoin ommella pussukka, menisi sitten sopivana lahjanakin. 

Olin saanut päähäni idean  yksinkertaisesta  kännykkäpussista, jossa olisi sivussa vetoketjutasku. Aloitin operaation sillä, että ensin summittaisiin mittoihin leikatuilla paperipalasilla, vetoketjuilla ja wonderclipseillä hahmottelin sen, kuinka taskukappale asettuu (minun logiikallani se oli melkoista pyöritystä ennen kuin hoksasin). Sitten mittailin kaavan ja leikkasin kankaat. Ettei pähkäily menisi ihan hukkaan, kuvasin ohjeen Sinullekin ♥

Kankaana käytin Almandiinin jämäkkää puuvillapellavaa, jonka tuin vielä silittävällä tukihuovalla päällipuolelta ja ohuemmalla vuorin puolelta. Eipähän ota puhelin osumaa heti, jos joku mummeli sitä äidin työpaikalla kolhii vahingossa. Hihnan tein samasta kankaasta nauhaksi taittelemalla, päihin karabiinilukot ja väliin turvalukko, noh tietenkin, turvallisuutta lisäämään.

Pussukka oli helppo ja miellyttävä ommella koneella, joka nikottelematta jaksoi ylittää moninkertaiset tukihuovat ja vetoketjuniput. Käytössäni oleva Pfaff Quilt Expression 4.2 kulkee kuin unelma ja kiinteä yläsyöttäjä helpottaa hommaa entisestään. Vetoketjun kanssa käytin vetoketjupaininjalkaa, jolla pääsee hyvin lähelle vetoketjun hammastusta. 

Ja nyt siihen ohjeeseen. Liitän oheen kaavan, jota itse käytin (kaava 1 kaava 2 , sisältää muuten saumanvarat, paitsi vetoketjureunoihin lisää 0,5 cm), mutta mitat on helppo sovittaa omaan tarpeeseen, sillä palaset ovat vain suorakaiteen muotoisia. Kuvissa ei näy erikseen, mutta kankaat kannattaa tukea silittevällä tukikankaalla/huovalla. EDIT: Kaava ei tulostu oikein, eikä tekninen taitoni riitä asian korjaamiseen :( 
Tässä mitat, joilla voit itse piirtää kaavan:

Takakappale ja vuorin kappaleet: 15 cm x 21 cm
Etukappale: Sama kuin yllä, mutta katkaise kaava siitä kohdasta, johon taskun haluat.
Tasku: 15 cm x 25 cm
Sivulenksut: 5 cm x 4 cm.









Unohdin ottaa tästä vaiheesta kuvan, mutta tarkoitus on siis ommella takakappale vuorineen vetoketjuun kiinni, vetskari jää kankaiden väliin kuten etukappaleellakin. Silitä vielä huolellisesti vetskari esiin ompelun jälkeen.

EDIT: Sain juuri korvanappiini tiedon, että kuvassa (ja käytössäni) on ollut vetoketjujalka väärin päin (tähän semmoin facepalm-hymiö), eli piikit kuuluvat oikeasti toiseen suuntaan!







Hihnan voi tehdä samasta kankaasta taittamalla, nylonnauhasta tai vaikkapa hyödyntää vanhan käsilaukun irrotettavaa hihnaa. Halutessasi esim. meikkipussin, voit jättää sivulenkit ja hihnan kokonaan pois.




Jos ohjeesta tulee kysymyksiä, vastaan mielelläni. Kaavan tulostumista en ikävä kyllä päässyt vielä testaamaan, mutta toivottavasti se toimii ja tulostuu oikein. Testaan mahdollisimman pian!¨

Sitä ennen, ihanaa viikonloppua ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja siitä vasta haaveileville ♥

Viskoositunika ja ohje pääntien kuositteluun






Kuten viime postauksessa viittasin, olemme muuttaneet. Vihdoin ja viimein meillä on koti, oma ja ihana koti! On talo, on piha, on trampoliini ja oma ompeluhuone. Lapsilla omat kammarit, joihin levittäytyä kaikkine aarteineen,  aina haaveilemani pariovet meidän makuuhuoneeseen ja tilava sauna. Tavarat ovat löytäneet omat paikkansa, verhot on ripustettu ja taulut seinillä, kaikki on valmista tällä erää.  Ihan huikeaa!

Kaiken odottelun, pakattujen laatikoiden keskellä asumisen ja toisten nurkissa lymyilyn jälkeen on suorastaan hassua pystyä nyt rauhoittumaan. Kun stressi asumisen ja remonttiaikataulun  suhteen on hellittänyt, tuntuu pää omituisen tyhjältä, ikään kuin olisin unohtanut jotakin. Tämäkö on siis se normaali olotila! Saa nähdä mitä tämä omakotitaloasuminen tuo tulevaisuudessa mukanaan, mutta nyt ainakin tuntuu just oikealta. Tämä kodin löytymisen tarina on minusta loistava osoitus siitä, kuinka asiat todella järjestyvät aina, juuri kuten on tarkoitettu.  Olen kiitollinen tästä, kotona on hyvä olla.


Ompelin lapsimessuviikonloppua varten mustasta viskoositrikoosta rennon tunikan sekä legginssit Vimman Mystical flowers-trikoosta. Tai itse asiassa legginssit olivat ensin, joten ne kaipasivat parikseen jotain hillittyä ja takapuolen peittävää. Tunikan pääntielle tein rypytyksen antamaan vähän ilmettä muuten yksinkertaiselle vaatteelle. Kaikessa tylsyydessään tämä setti pomppasi lempparivaatteiden joukkoon kerta heitolla. 

Pääntien rypytys on helppo keino muokata peruspaitaa ja kaavan muokkauskin onnistuu kangasta leikatessa. Kuvasta selviää tapa, jolla itse tein kuosittelun. Parhaiten minusta tässä toimii laskeutuva kangas, mutta onnistunee myös napakammasta trikoosta tms. 
Rypytetyn pääntien huolittelin trikookaitaleella kolminkerroin kääntäen, mutta ohut käänne framilonilla voisi sopia myös. Kerrohan mitä mieltä olet, jos kokeilet :)

Kepeitä askelia ja valoisaa mieltä just siulle ♥

Silmusta setti ja pari paitaa













Yhteistyössä Nosh 

Miten hyvältä voikaan tuntua se, että olen vihdoin päässyt taas ompelemaan! Viime kuukaudet ovat olleet monin tavoin pitkiä ja kuluttavia, eikä aikaa tai jaksamista ole käsitöihin ollut kuin murto-osa entisestä. Intokin tuntui jo hiipuneen, mutta nyt ompelujumi on alkanut viimein väistyä. Ihanaa! Koska jumeja on ompelu-uralle mahtunut ennenkin, tiesin hyvin toimivimman hoitokeinon:  ompele helppoja, nopeasti valmistuvia ja varmasti käyttöön tulevia vaatteita. Sellaisia siis tällä kertaa. 

Ompelin Noshin Silmu-neuloksesta pojalle bomber-takin ja housut. Silmu on hauskan tuntuista, collegen vahvuista neulosta, jossa pintakuvio tulee hyvin esiin. Kangasta voisi halutessaan käyttää myös nurja puoli ylöspäin, jolloin raidallinen neulestruktuuri jäisi esiin. Silmu on napakkaa ja melko joustamatonta, hyvä vaihtoehto elastaanittomaan ompeluun. Housut tein Jujunan kaavalla, bomber löytyi viime kesän Suuri Käsityö-lehdestä. Bomberin käyttöominaisuuksia lisäsin upottamalla taskut etukappaleen leikkaussaumoihin. 

Silmun lisäksi kaivelin kaapin kätköstä pari Noshin trikoota, aina varman valinnan eli raidat sekä vihermustan Suhasun, joka yllätyksekseni oli pojalle mieluisa. Suhasu on viime syksyn mallistoa, mutta sitä löytyy vielä roosana verkkokaupasta. Vaaleanvihreä-valkoinen raitatrikoo on jo valikoimasta pois ja innolla odotankin, että uusia raitavärejä Noshille tulisi taas. Muita ihania kevät- ja kesäkuoseja onneksi on tarjolla useita, etenkin Tyrskyt houkuttavat minua. Näille paidoille oli selkeä tarve isommassa koossa, kun pienempiä sain juuri vastikään kaapista korjata pois. Tuo ipana kasvaa hurjaa vauhtia!

Ihanaa ja iloista loppuviikkoa, toivottavasti tavataan pian ♥