Jouluarvonta ja Kuura-sukat







Viimein se saapui, joulu. Tänä syksynä minua on jouluttanut jo kuukausia, varmaankin vastaiskuna kaikelle korona-ankeudelle, mitä maailma on tuupannut eteemme. Nyt vihdoin on aika reuntoutua, heittää huoli taka-alalle (muistaen toki maskit ja turvavälit...), nauttia läheisyydestä omien rakkaiden kanssa, iloita lasten riemusta ja täpinästä, nukkua pitkään ja vetää navan täydeltä jouluherkkuja. Ja kaiken kruununa vielä viime metreillä saapui valkea maa, mikä loihti kaikesta ihmeen paljon kauniimpaa.  Aivan onnellista ja rakkauden täyteistä, unohtamatta toki asiaan kuuluvia hepuleita vaikkapa hävityn lautapelin takia. Ihanaa ja merkityksellistä kaikessa epätäydellisyydessään.

Koska joululahjat on jo eilen jaettu, voin paljastaa yhden tämän vuoden itse tehdyistä paketeista. Neuloin ystävälleni Kuura-sukat saman nimisestä Novitan langasta. Sukkia oli ihana tehdä ja samalla syntyivät ensimmäiset tekemäni palmikkoneuleet. Tuossa toistuvassa, symmetrisen pehmeässä kuviossa oli jotain lumoavaa ja puikot soljuivat silmukoilla kuin itsestään. 

Joulun vieton keskellä haluan kiittää Sinua, että olet pysynyt mukanani tänäkin vuonna. Kiitoksena siitä ja tietenkin joulun kunniaksi on aika pyöräyttää käyntiin jouluarvonta jo viidentenä perättäisenä vuonna yhteistyössä ihastuttavan Verson puodin kanssa! Palkintona on 70 euron lahjakortti Verson puodille ja sen voit voittaa jättämällä kommentin ja terveisesi tähän postaukseen♥  Toivon, että olet lukijani Bloggerin, Bloglovin'in,  facebookin ja/tai instagramin kautta. Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana. Jätäthän sähköpostiosoitteesi tai muuten tunnistettavan nimimerkin, jotta tavoitan sinut, jos onni potkaisee. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 6.1., joten ehdit hyvin osallistua. 

Loistavaa arpaonnea ja onnellista joulun aikaa ja uutta vuotta just Siulle ♥

DIY Rusettitonttulakki ja jouluinen frillapaita














Kuvittelin jotenkin höperösti, ilmeisesti heikolla itsetuntemuksella, että tänä vuonna ei jouluvaatetta ommella. Jostakin syystä alkoi kuitenkin tulla sellainen olo, että kyyyllähän sitä nyt vähän edes, joten napsuttelin tilauksen Ainolalle ja pian sain hakea postista ihanaa ruusutrikoota. Koska Tinttara pitää tällä hetkellä enemmän paitoja, päätin tehdä sellaisen hameen tai legginssien kanssa pidettäväksi. Paidan kaavana on LillaLumin Ilona frilloilla koossa 110.

Paidan lisäksi ompelin uudet tonttulakit molemmille lapsille, sillä edelliset (neljän vuoden takaa :D ) olivat jo aika kintsakat. Lakit leikkelin pipon kaavaa osviittana käyttäen ja priimaa pukkasi. Tinttaran hattuun tein rusettisomisteen ja sen innoittamana tein ohjeen rusettitonttulakkiin. Helppo juttu muutenkin, mutta jospa siitä jollekin iloa on ♥





Neljä yötä jouluun on, valoa pimeyden keskelle just Siulle ♥

 

Pari paitaa ja ohje pitsisomisteen kiinnitykseen








Oi ihana joulukuu ♥ Aika, jolloin omat lapset heräävät aamuisin viideltä avaamaan joulukalenteria ja etsimään tonttuja (jos tonttujen tolvailut kiinnostavat, seuraathan instagramiani), töissä lapset alkavat olla enemmän ja vähemmän loman tarpeessa niin kuin me aikuisetkin, lahjastressi hiipii kintereillä ja siivotakin kannattaisi. Huomaan kuitenkin tänä vuonna löytäneeni melko hyvän balanssin kaikkeen tähän. Joulu tulee vähemmälläkin hösäämisellä ja paniikkiompelun sijaan on kivempaa neuloa hiljakseen luvattoman huonoja jouluelokuvia katsellen. 

Ennen näitä jouluisia hulinoita ompelin pari pertsaa itselleni. Joustocollege molempiin on Lalialta. melko ohutta ja sopivan napakkaa. Harmaan paidan kanssa turvauduin luottoratkaisuuni eli pitsikaulukseen ja lopputulos oli ihana. Pitsikauluksista olen saanut aiemmin kysymyksiä ja sen takia otinkin pari kuvaa kiinnittämisestä. Simppeli juttu, kokeile vaikka!

Kun suunnittelet pitsikauluksen kiinnittämistä, huomioi kauluksen muoto pääntietä leikatessasi. Huolittele pääntie valmiiksi ja neulaa sen jälkeen pitsi pääntielle. Aloita reunasta ja olkapäistä. Tämä kannattaa tehdä siten, että paita on päällä, niin näet kuinka se asettuu. Ota sitten paita pois ja neulaa pitsi kokonaan kiinni. Mitä tiuhempaan neulaat, sen parempi. Tähän voisi käyttää myös sprayliimaa.


Varsinainen kiinnittäminen tapahtuu ompelukoneen suoralla ompeleella. Ompele pitsin värisellä langalla ja pitsin kuvioita pitkin ensin suuremmat linjat ja sitten tarpeen mukaan pienempiä linjoja pitkin. Ommellessasi huolehdi, ettei kangas veny pitsin alla. Jos kangas on kovin joustava, voisi revittävä tukikangas olla hyvä vaihtoehto kankaan alla. 


IIhanaa ja stressivapaata joulun odotusta just Siulle ♥

Joulutyynyt applikoiden - Käsityöblogien joulukalenterin luukku 5









Lapset kinusivat jokin aika sitten erään halpakaupan joulutyynyjä. En raaskinut tai halunnut millään niitä ostaa, vaan mielessä virisi oitis ajatus sellaisten ompelemisesta itse. Kotona aloin etsiä netistä sopivia kuvia applikoitaviksi ja sellaisten valinta osoittautui itse asiassa tämän projektin haastavimmaksi osaksi. Sen jälkeen inspiraatio vei mukanaan ja flown vallassa tein nämä parissa illassa.

Homma etenee näin:
  1.  Valitse tai piirrä kuva/ teksti minkä haluat applikoida.  Kopioi sen osat kaksipuolisen liimakankaan taustapaperille huomioiden, että se tulee peilikuvana (eli käännä teksti).
  2. Leikkaa liimakankaan osat irralleen, mutta ei ääriviivoja pitkin. Silitä ne haluamiisi kankaisiin ja leikkaa sitten muotoonsa. 
  3. Irroita taustapaperit ja silitä kuvio taustakankaalle.
  4. Valitse sopivan väriset langat ja ompele applikoinnin osat kiinni. Voit käyttää joko tiheää siksakkia tai päästä helpommalla ja ommella suoralla ompeleella. Suora ommel on helpompi saada siististi ja jättää siromman jäljen. Jos pohjakangas on joustava, muista tukea se huolellisesti revittävällä tukikankaalla.
  5. Ompele tyyny tai vaate kasaan.
Jos tarkemmat ohjeet applikointiin kiinnostavat, kurkkaa tämä postaukseni.

En edes muista mikä projekti olisi ollut viimeksi näin kiva tehdä! Sopiva tyynykangas löytyi Euriksen palalaarista ja applikointikankaat omasta tilkkulaatikosta, joten hintaakaan ei tullut paljoa. Valmiista tyynyistä tuli juuri sellaiset kuin ajattelin ja lapsetkin olivat aivan ihmeissään siitä, kuinka äiti osasikin :D Hih, viis siitä millaisia vaatteita olen lapsille tehnyt, tyynyt vasta vakuuttivat. Joka tapauksessa näistä tuli ihana lisä kodin jouluiseen somisteluun.

Tällä postauksella osallistun Käsityöblogien perinteeksi muodostuneeseen joulukalenteriin. Joka päivä aattoon asti avautuu "luukku" ihanissa erilaisissa blogeissa. Eilinen luukku taioittiin Kangaskorjaamolla ja huomenne vuoronsa saa Käsin tehtyä. Kaikki osallisuvat blogit pääset näkemään tästä. 

Suloista joulukuun alkua ♥