Paitoja kirsikankukkien aikaan











Niin se vain saatiin tämä "koronakevät" päätökseen ja olemme kesän kynnyksellä. Vaikka kesä tulee varmasti osaltaan olemaan erilainen kuin aiemmat, ovat jotkin asiat onneksi ennallaan. Alkukesän huumaava vihreys, ilta-auringon sielua lämmittävä vaikutus, kirsikka- ja omenapuiden kukinta ja tunne siitä, että jotain ihanaa on tulossa. Vuodenajoista parhain ♥

Vaikka lämpö on hellinytkin meitä viime päivinä, ompelin tarpeeseen silti pari pitkähihaista paitaa itselleni. Olen varsinainen vilukissa ja epätasaisesti ilmastoidulla työpaikalla kaipaan lämmintä päälle. Molemmat paidat muokkasin lasketulla hihalla olevasta omasta kaavastani. Vihreäpohjainen Huiske-kangas on on Ainolasta ja lisäsin paidan helmaa nauhat rusetin solmista varten. Kirjava Huvilassa-kangas on niin ikään Ainolan ja siihen ompelin peplumtyyppisen helman. Pikkujutuilla sai taas kivasti ilmettä.

Joko Sinä olet valmis kesään?

Sweetheart dress 5-vuotiaalle


Yhteistyössä Almandiini







Tämän poikkeuskevään aikana on tuntunut, ettei tavallaan tapahdu mitään, mutta silti on tapahtunut paljon. Yksi meille merkittävimmistä asioista oli, kun kuopuksemme saavutti 5-vuoden iän. Nyt viimeistään on pakko myöntää, että pikkulapsiajat ovat takana ja perheessä on kaksi koko ajan nohevampaa ja omatoimisempaa ipanaa. Samalla kun nyyhkin haikena vauvavideoita katsellessani, nautin täysillä siitä kaikesta, mitä lasten kanssa voi nyt tehdä. Parasta aikaa tämä(kin)!

Neiti viisivuotias on kasvanut aurinkoisesta pikkuisesta oman arvonsa tuntevaksi, reippaaksi ja sisukkaaksi lapseksi. Hymy on herkässä, innostus hersyvää ja haaveet suuria. Mukaan on tullut ison tytön elkeitä, silmien pyöräyttelyä ja oikuttelua, mikä saa kauhulla miettimään aikaa kymmenen vuoden päästä. Hän rakastaa tanssimista, isoille kiville kiipeämistä, pieruvitsejä, piirtämistä ja alamäkien ajamista polkupyörällä. Vaikka hän kokee olevansa jo kovinkin iso, haluaa hän edelleen nukkua vieressämme, ja joka ilta olen kiitollinen siitä, että rakas lapseni on siinä käteni ulottuvilla ja turvassa ♥

Synttärijuhlat ovat edelleen poikkeusolojen takia pitämättä, mutta synttärimekon ompelin valmiiksi. Kangas on Almandiinin suloistakin suloisempaa puuvillaa, mikä on laadultaan täydellistä mekkoihin ja muihin vaateompeluihin. Puuvilla on riittävän ohutta laskeutuakseen helmassa, mutta sopivan ryhdikästä pysyäkseen muodossa. Almandiinilla on parhaillaan valikoimassa ihanan kesäisiä puuvilloita vaikkapa kukkahametta varten. Näiden seitsemän ompeluvuoden jälkeen huomaan viimein oikeasti nauttivani joustamattomien kankaiden ompelusta ja siitä, kuinka kankaat asettuvat kauniisti saumoissa. Ihana huomata oppineensi uutta!

Kaavana mekossa on Sweetheart dress, minkä kaava viipyi iät ajat Etsyn ostoskorissa ja nyt lopulta tuli ostettua. Ihan kelpo kaava ja rautalankamallin kuvallinen ohje oli plussaa. Tinttara ihastui tuohon selän sydämeen ja kyllähän se mekon juju siinä onkin. Nyt odottelemme kesäkuuta ja toivottavasti lämpöisiä kelejä, jotta voidaan viettää kotipihassa ainakin kaverisynttärit ja mekkokin pääsee käyttöön. 

Onko teillä jäänyt juhlia juhlimatta tänä keväänä koronan takia? 

DIY: Helppo kukkakranssi munakennoista



Kerrankin meillä on äitienpäivä"kortit" valmiina ajoissa! Tämä iloisen kirjava kukkakranssi syntyy yhdessä lasten kanssa aineksista, jotka löytyvät monelta kotoa. Ehdit hyvin valmistaa kranssin tai parikin ennen ensi viikon sunnuntaita ♥

Tarvikkeet: 
kananmunakennoja
vesivärit
silkkipaperia/ vanhoja servettejä
pahvilautanen
kuumaliimaa


Leikkaa munakennosta "kupit" irti ja muotoile terälehdet leikkaamalla.
Maalaa kukat vesiväreillä.


Leikkaa silkkipaperista tai vaikka vanhoista serveteistä 10 x 10 cm paloja ja rypistele palloiksi. Liimaa kukkien keskustaksi.


Leikkaa pahvilautasesta (tai pahvista) keskusta pois, jolloin jää pahvirengas.


Maalaa rengas.


Leikkaa munakennon sileästä kannesta terälehdet ja maalaa vesiväreillä.


Mallaile ja liimaa lehdet renkaaseen. Voit lisätä niitä vielä kukkien väliin myöhemmin.


Liimaa kukat renkaaseen ja lisää lehtiä tarvittaessa.



Tämä oli mukava projekti, mitä tehtiin Tinttaran kanssa muutamana päivänä. Minä hoidin leikkaamiset ja kuumaliimaamisen, hän maalaamisen, rypistelyn ja kukkien keskustojen liimaamiset. Ja kaiken kruunasi kukkasiin sivelty kimalleliima. Mitä Sinä pidät näistä kestokukkasista?

Pahoittelut meidän isoäideille äitienpäivän spoilaamisesta ;)

Ihanaa ja värikylläistä toukokuun ensimmäistä viikkoa just Siulle ♥