MISTÄ ON PIENET POJAT TEHTY...

... Makoisista unosista,
turkooseista lintusista,
niistä on pienet pojat tehty!

Jokunen viikko sitten Savawayn yllätyspaketista paljastui
turkoosi Noshin lintutrikoo.
Hetken kuulosteltuani (ja saatuani inspiroivan vinkin ystävältä)
alkoi kangas kuiskutella sopivansa erinomaisesti pikkuruiseksi yöhaalariksi.
Odotan jo kovasti maaliskuussa syntyvää kummipoikaani
ja halusin ommella hänelle suloisen univaatteen.

Kaavaksi kokeilin Indian elephant-yöpukua (Ob 6/13),
joka oli suhteellisen helppo, mutta aikaavievä tehdä kaikkine tikkauksineen.
Veivauksen aikana en ihan valmiiksi päässyt,
mutta viiveellä syntyi tämä setti:


Trikoota jäi vielä jokunen pätkä
ja tein Oolle ensimmäisen kaksiosaisen pyjaman.
Koska sovituskuvia ei vielä ekasta setistä saa, 
niin laitetaan omasta murusta senkin edestä <3







Lopuksi haluan avautua ompelukoneestani, Elna-rouvasta.
Sukupuolesta ei ole epäilystäkään, sillä sen verran hankala tyyppi tuo kone on.
Mitä lie pms-oireita kärsiikään vähän väliä.
Olen nyt tykästynyt tikkaamaan hunajakenno-ompeleella esimerkiksi resorikantteja,
mutta pieneen mieleeni ei mahdu, miksi tikki vaihtelee näin kovin.
Kaikki nämä ovat samalla tikillä ja pistonpituudella ommeltu,
miten ne voi olla noin erinäköisiä!?


Kummallinen rakkine, 
mutta yleensä onneksi yhteistyökykyinen :)




VILLANALLET PIKKUNALLELLE

Niin on kovin värikästä tämä arkielämä,
jotta ihan olen mustavalkoisen linjan ottanut ommellessa.
Alitajuista lienee, 
sillä jotenkin nämä vaan hakeutuvat käsiin kangaskaappia penkoessa
ja seuraavia hommia suunnitellessa.
(Arvatkaas, olen ottanut käyttöön pienen mustan kirjasen,
johon piirtelen ja kirjaan ideoita, joita keksin tai bongaan jossain.
Tosi näppärää. 
Vielä kun ehtisi kaikki ideat saattaa todellisuuteen...)

Tämän uskomattoman suloisen nallemerinovillan ostin Majapuulta
suunnitelmanani tehdä muksulle lämpöisä villahaalari.
Koska äitiyspakkauksen villapuku on kuitenkin edelleen sopiva,
en nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä vielä sellaisen askarteluun.
tiesin heti mitä minunkin on tehtävä!
Paljon haalaria näppärämpi setti, villatakki ja -housut.
Ehkä ihanin aikaansaannokseni, sanoisin <3




Villatakin tein Bert-bodyn kaavaa hyödyntäen ja kauluksen saksin vapaalla kädellä.
Housut on Hupsis- kaavalla, kummassakin koko 86.








Vaikka lapsen kasvu tuhisevasta kääröstä pieneksi pojaksi on
muuten niin suloisen haikeaa,
odotan yhtä asiaa innolla.
Nimittäin sitä hetkeä, kun voin lahjoa ipanan poseeramaan kameralla kunnolla
lupaamalla yhden jakson muumeja digiboksilta!
Kuvauksissamme ei vahingoitettu ihmisiä eikä lemmikkejä,
mutta yksi Puppe-kirja koki kovan kohtalon suuremman hyvän nimissä ;) 

Halusin nalleja itsellenikin pipon muodossa.
Vähän olisi korvien kohdalle paksumpaa kangasta kaivannut,
muuten toimii hienosti!
Pipo tehty Modan ruttupipon kaavalla, jotta rypytys tuo pientä twistiä.




Raikkaita pakkaspäiviä ihanaiset lukijani!

PIENI MUSTAVALKOINEN FIASKO

Suunnitelmani oli tehdä Oolle vaate 1-vuotis valokuvaukseen.
Mustavalkoinen jumppis, yksinkertainen ja tyylikäs.
Kaavaa mietin jonkin aikaa ja päädyin Ottobren
perusjumpsuittiin (4/12) pienin muokkauksin.
Koska malli näytti leveältä, 
tein haalarin 74-senttisen leveydellä ja 86-senttisen pituudella.
(Joku voisi sanoa, että mittaa lapsi ennen kankaan leikkaamista.
Niin sanoo myös Jälkiviisaus, tuo typerä kaveri, 
joka saapuu paikalle irvimään aina liian myöhään.
Hankaluus on se, että lapsi nukkuu aina silloin,
kun on mahdollisuus leikellä ja ommella,
enkä minä tohkeissani malta odotella seuraavaa tilaisuutta.
Ehkä kannattaisi.)

Ja niinhän siinä kävi,
haalarista tuli aivan liian kaapumainen.
Menee kotona ja varmaan on kesällä jo ihan jees,
mutta valokuvaan - no ei tod.

Koska onni ei ollut myötäinen tälle projektille,
tuli takapakkia myös silityskalvojen kanssa.
Luulin jo löytäneeni punaisen langan jutussa ja oikeat säädöt silitysrautaan.
Jostakin syystä ja leivinpaperista huolimatta valkoinen osa kärähti
ja muutenkin jäi vähän muotopuoleksi tämä panda.
Onneksi muksu on niin eläväistä sorttia,
ettei sen vauhdissa kukaan ehdi kuvien reunoja tarkastella!
Tavoitteeni loppuvuodelle on silti ehdottomasti harjoitella 
noiden kalvojen käyttöä vähän vaatimmassakin kuviossa.
Pitänee aloittaa leikkuuvälineestä, sakset ei vaan taivu...

Kuvien laatu vastaa vaatteen laatua ;)














 Ps. Valokuvaukseen päädyttiin ihan ostohaalarissa :p




TALVEN TALTUTUSTA

"Keveillä keijusen kengillä liikkuu 
kirpakka kuurantyttö. 
Sipsuttaa, silaa pensselitupsulla 
huurretta heinien päihin. 
Piirtelee puille pakkasen parran, 
puroille pitsistä rannat. 
Helmoissa helke helmien nauhan 
kutreissa kultainen väike. 
Tyttönen tuisku tossuissaan tanssii, 
nauruna nurkissa napsaa. 
Sievällä sormella ikkunaan koskee, 
suutelee siihen tähden."
(Lainaus netistä, kirjoittaja Melissa)


Alkoi tulla jo tunne, että näinköhän kevät koittaa
ennen kuin uskallan merinovilloihini kajota.
Paukkuvat pakkaset tulivat kuitenkin sopivasti,
ja vihdoin, tarkasti harkiten, uskalsin saattaa villakankaan valmiiksi vaatteeksi.
Legginssejä (tai sanotaan nyt suoraan, että villahousuja) 
varten minä tämän ostin, mutta lopulta neuletakki houkutti enemmän.
Kuulemani kokemukset lupailivat paljoa
- merino on lämmin ja hengittävä materiaali, 
joten kaltaiseni viluinen tarvitsee ehdottomasti siitä lämmikkeen.






Kaavan pohjana MIW, jota saksin vapaalla kädellä
ja lisäsin reunakaitaleen. 
Note to self seuraavaksi kerraksi:
pitää muistaa pyöristää reunoja enemmän, 
sillä nyt helmaan ja kaula-aukon kaarteeseen jäi inhottava ruttu.
Pitänee liikkua rivakasti, jotteivat muut huomaa.

Yhden taskunkin sain ujutettua, toisenkin laitan, jos sopivan tilkun saan käsiini.







Siellä se puiden raossa kajastaa,
aurinko, valo, lämpökin lie.

MIE NIIN INSPIROIDUIN!

Takana jälleen viikonloppu sitä edeltävine perjantai-iltoineen.
Ja mitäpä muuta sitä ompeleva ihminen muuta perjantaina tekisi,
kuin osallistuisi Savawayhin.

Herra Karhukin on jo melko hyvin sisäistänyt sen, 
että perjantaisin iltapäivä kasataan kaavoja ja kankaita,
  illalla valmistaudutaan henkisesti,
lapsi laitetaan ripeästi nukkumaan
ja klo 21 alkaen kommunikoinnin yrittäminen on melko turhaa.
Myös suomenkielisen tv-ohjelman katselu on unohdettava,
sillä koneiden hurina peittää dialogin tehokkaasti.
Yläkertaankin mies saa kiivetä itsekseen nukkumaan, 
sillä veivin jälkipelit venyy poikkeuksetta yli puolen yön.
Voi reppanaa, olisikohan olemassa jotain 
Nimettömät harresteompelijoiden puolisot -tukiryhmää?

Viime viikolla tehtävänä oli inspiroitua mainoskuvista.
Itselleni kolahti tämä:


Tartuin tuohon vasemman puoleiseen settiin 
ja sitä mukaillen tein oman versioni paidasta, housuista ja myssystä.

Perussettiä; raglanpaita (huom! PAITA, ei enää body. Jestas!)
sammakkohousut ja tupsupipo.


Tein ensimmäisen kokeiluni silitysarkeilla niin, että yhdistin useampia paloja ja värejä.
Lisäksi rajasin osat kangastussilla (joka oli SURKEA jo uutena).
Lähempää tarkastelua tulee välttää, kauempaa on hieno :D

Älä välitä omituisista varjoista kuvissa ; poikani päässä ei ole tummiä läiskiä, vain kuvassa on ;)




Piposta ei sovituskuvaa saanut, mutta riittänee, 
kun kerron sen mahtuneen melkein mieheni päähän.
Jätetään se siis odottamaan vielä pariksi vuodeksi...

Muuten homma toimi tällä kertaa kuin junan vessa,
kaikki onnistui, en joutunut purkamaan ja aikarajakaan ei ylittynyt.
Pienet sille!

Kaava: paita muokattu Kisuliini-bodysta, housut piirretty Miikkareitten vastaavista, pipo omasta päästä
Koko: noin 86 cm
Kankaat: trikoot Euronkangas ja kaverin kangaskaappi, 
joustofrotee Kangashamstereista (kloriitilla vaalennettu sen jälkeen)

"KOTI, JOSSA ON YKSIVUOTIAS , OMISTAA ELÄVÄN AURINGONSÄTEEN."

"Minähän en sitten muutu. 
Harrastan samoin kuin nytkin, ja voidaan varmaan matkustellakin,
laitetaan lapsi mummolaan siksi aikaa.
Ja kyllähän minä rakkaudesta paljon tiedän,
onhan meillä koirat ja naimisiinkin olen päässyt.
Mutta entäs jos en kiinnykään siihen?"

Voi miten vähän sitä tiesikään,
ennen kuin se oma vauva oikeasti oli maailmassa ja sylissä.
Alku oli ollut hankala ja olin ikään kuin "pessimisti ei pety"-asenteella
(aina huono ratkaisu).
Monia tyhmiä ajatuksia ja vielä tyhmempiä ääneen lausuttuina.
Mutta en voinut tietää. 
Tietää sitä, kuinka maailma muuttuu ympärilläni -
värit ovat kirkkaampia, musiikki koskettavampaa,
perhe ja suku tärkeämpiä, moni asia turhempaa nyt kuin ennen.
Ja minä, minäkin muuttunut. Äidiksi.
Sitä, kuinka vauva kietoo vanhempansa pikkuruisen sormensa ympärille,
kuinka paljon ihminen voikaan TUNTEA toista ihmistä kohtaan.

Nyt on hieman yli vuosi, siitä kun pikkuinen poikamme syntyi
ja minä ja mieheni synnyimme vanhemmiksi.
Ja tänään juhlimme Oon ensimmäistä syntymäpäivää!

Nauratti muistella sitä, kuinka raskaana ollessani kävimme ystäväni lapsen synttäreillä,
ja ystäväni pohti, että vuoden päästä teilläkin on ensimmäiset juhlat.
"Pyh, tuskinpa. Eihän se lapsi siitä mitään vielä ymmärrä silloin", vastasin.
Jälleen asia, mitä en voinut tietää.
Sillä synttäreiden lähestyessä koin suunnatonta tarvetta järjestää kunnon juhlat,
ENSIMMÄISEN lapsemme ENSIMMÄISEN merkkipäivän kunniaksi.
Ei pientä kahvittelua isovanhempien kanssa, vaan kunnon kekkerit!

Oon kummitätiä lainatakseni: "Hanna, meniköhän nyt vähän överiksi?"




















Ei mennyt!
Juhlia laitellessani  tulin kokeilleeksi uusia askarteluniksejä,
kävin läpi vuoden valokuvat,
opin tekemään kinuskia
ja sain viettää mukavan iltapäivän parhaiden ystävieni kanssa leipoen.
Kekkeritkin onnistuivat hienosti;
ruoka riitti, lapsi jaksoi ja vieraat mahtuivat istumaan.
Ihanaa <3


Kultamuruseni, suloinen 1-vuotias <3

Ps. Ensi vuonna alan suunnitella synttäreitä jo syyskuussa, että ehdin varmasti.

MUSTAVALKOINEN FIASKO

Visio Apilapallo-kankaalle oli kirkas kuin kesäinen keskipäivä.
Raglanhihainen mekkonen, saumassaan valkoinen pitsivetoketju,
suora helma ja pitkät hihat.

Näin tein ja oikein nohevana ehdin itseäni pitää.
Taputtelin olkapäälle ja onnittelin, kuinka siististi sain vetoketjunkin ommeltua.
Ihastelin kätteni jälkeä.
Ja sitten vedin koltun päälleni.

Voi hyvänen aika miltä se näyttikään.
Pitsivetskari sopi raglansaumaan yhtä hyvin kuin mansikkahillo hernekeittoon.
Ei muuta kuin purkamaan ja saumaa muokkaamaan yhteen.
Seuraavaksi ompelin pelkkää pitsinauhaa raglansaumoihin,
mutta ei, sekään ei näyttänyt hyvältä.
Eikä ongelma ollut vain yksityiskohdissa,
myös istuvuus heitti häränpyllyä.
(En ymmärrä kuinka, samaa kaavaa samoilla saumanvarojen poisjättämisellä
olen käyttänyt ja muistaakseni se on toiminut hyvin? )
Sain surauttaa saumurilla muutaman kavennuksen hiha-sivusaumoista, 
ennen kuin kainalot löytyivät oikeille paikoilleen.

Apilapalloilla oli kai oma mielikuva siitä miksi halusivat muotoutua,
ja viimeinen tarjottu vaihtoehto kelpasi koko porukalle.
Vyötärölle solmittavat nauhat ja oi, niin turvallinen pussihelma 
antoivat sen viime silauksen,
jota vaate vaati kelvatakseen käyttöön.




Jääkukka vs. Paratiisikukka

Uhkaavasti alkaa täyttyä vaatehuoneesta minun puoliskoni.
Lähinnä joustofroteisilla paidoilla, mekoilla, tunikoilla.
Kangasrahoja onkin hyvä tienailla takaisin myymällä kirpparilla
vanhoja ostovaatteita pois. 
Eivät jää turhaan kuleksimaan,
kun (onneksi näin!) itse tehdyt ovat mieluisempia ja kovassa käytössä.

Laitoinpa saksien kaksi joustista,
joihin ihastuin oitis saatuani ne hyppysiini.
Majapuun Jääkukka ja Verson puodin Paratiisin puutarha.
Piti saada siniselle punainen kaveri...

Todellisuus ei ikävä kyllä ihan kohdannut visiotani tässä paidassa.
Ideapiirrokseen (juujuu, sellaisia olen alkanut harrastamaan,
helpottaa kummasti pään sisäistä vaatesekameteliä)
oli tehty venepääntie, pussittava keskiosa ja leveä resori lantiolle.
Tämä on nyt enemmän peruspaita tiukalla kaula-aukolla, 
mutta eipä se haittaa, kiva näinkin.






Jääkukkakankaan tuhosin niin sentilleen,
että  hihansuihin jouduin kyselemään silppeitä paikallisesta fb-ryhmästä.
Ihana asia, juuri sopivat palaset löytyivät ja paita valmistui viimesilauksin.
Tähän tahdoin korkean kauluksen
ja saumaa peittämään laitoin pitsitampin,
joka myös "rypyttää" kauluksen vähän kasaan.
Seuraavaan vastaavaan pitää laittaa tukikangas, kaulus saisi olla tukevampi.
Molemmissa paidoissa on pohjana sama kaava
(ette varmasti arvaa mikä ;) ).
Kuosittelemalla  - olen oppinut uuden sanan, onkohan oikea asiayhteys - 
saa kuitenkin ihan eri ilmeen!







Näiden jälkeen on sellainen aavistuksen omainen kyllääntyminen joustiksen ompeluun.
Mieli on jo kohti kevättä ja kesää,
ja haaveissa jo monta kesämekkotoppihamepaitajuttua.
Valo lisääntyy ja elämä hymyilee <3



KOPIOHUPPARI

Mieheni on vähän nirsohko itsetehtyjen vaatteiden 
ja erityisesti kuosien suhteen.
Kaikki ovat sen mielestä lapsellisia tai kuviollisia tai tylsiä
ja liian-sitä ja liian-tätä. Kumma tyyppi.
Nähdessään Karkelot-blogissa tämän hupparin, 
kuului kuitenkin "tuollaisen minäkin voisin laittaa päälleni!".
Kiire tuli hommata Ralliraita-kangasta ja vähän ompeluvinkkejä tovereilta,
koska pitihän toive toteuttaa!
Pitää takoa, kun rauta on kuumaa.

Tämä siis suora apinointi Kukalta, 
tässä ei se oma mielikuvitus ollut valloillaan.
Yritin kyllä muita värivaihtoehtoja tarjoilla,
mutta kohderyhmä piti päänsä - vihreää kiitos!


Ihan ei joulupakettiin ehtinyt, mutta melkein.
Itse huppari nappilistoineen onnistui niin yli odotusten,
etten olisi uskaltanut alkaa napinläpien kanssa sitä turmelemaan.
En kuitenkaan yrityksistä huolimatta löytänyt sopivia rengasneppareita,
joten pakko oli napit saada paikoilleen.
Ei mennyt pilalle, vaan hyvä tuli!

Kaavana tässä oli jokin Suuren Käsityölehden raglanhuppari, 
jonka kaavan sain Kipidin Kirsiltä lainaan.
Malli oli toosi leveä ja kaventelin sitä ööh, vähän omituisesti.
Sopiva kaava tuolle Herra Karhulle on siis edelleen hakusessa.

Mutta hei, eikös tullut kuitenkin ihan hieno :) ?

SALDO PLUSSAN PUOLELLA

Niin ne joulupyhät ja vuodenvaihde tulivat, olivat ja mennä hujahtivat.
Leppoisina ja onnellisina,
läheisillä ihmisillä ja herkkuruuilla rikastettuna.
Tapoihini on jo vuosia kuulunut summata kulunutta vuotta 
sekä tehdä (ainakin viitteellisiä) tavoitteita uuteen vuoteen.

Vuonna 2013 tärkeimmän, parhaimman, ihanimman
ja merkityksellisimmän saavutuksen palkinnon saa
itseoikeutetusti pienen poikamme syntymä.



Sen rinnalla eteneminen agilityssa tai muut sellaiset kalpenevat,
vaikkakin tärkeitä juttuja nekin.



Viime vuoden "saamisia" on myöskin ompeluaddikt - eikun siis -harrastus
sekä tämän blogin aloittaminen sen tiimoilta. 
Mitään blogikoostetta tästä syksystä en tehnyt, sen verran lyhyt taival vasta on takana.
Vuoden päästä tilanne on toivottavasti aivan toinen!

Tavoitteena nimittäin olisi kehittää tätä taitoani,
mikä vielä aivan lapsenkengissä astelee.
Ommella paremmin, nopeammin ja omaperäisemmin.
Kokeilla ja opetella uutta, suunnitella ja käyttää mielikuvitusta.
Tuoda blogiini kivoja ompeluksia ja muita käsintehtyjä
höystäen niitä kiinnostavalla tekstillä. 
Nähtäväksi jää onnistunko.

Tavoitteena olisi myös kaventua samoihin mittoihin kuin Oon syntymän jälkeen,
(Oikeasti, muille jää niitä raskauskiloja, joita sitten vuoden aikana karistavat.
Minä olin laihimmillani heti vauvan synnyttyä ja nyt imetyksen lopetettuani, 
paino ottanut reippaan loppukirin vuoden loppua kohti. )
ja harjoitella herkuttelua kohtuudella, vaikka kerran viikossa.
Sekin jäänee nähtäväksi kuinka käy, 
löydänkö riittävän itsekurin sokerihiiren karkoittamiseksi...

Vuoden ensimmäiseen postaukseen pääsivät
jo jonkin aikaa lähes valmiina muhineet yöhousut ja niihin sopiva toppi.
Sari Ahokaisen ponit jalassa näkee toivottavasti vain hyviä unia,
sellainen hyvänmielen kangas tämä on :)


Tämän vuoden lupauksiini kuuluu myös kunnollisen valaistuksen hommaaminen näitä kuvaamisia varten...


Ei muuta kuin hopotihoi ja kohti
loistavaa, menestyksekästä ja onnellista vuotta 2014!