Merinotrikoosta neuletakki ja kukkivia paitoja (ja ripaus maailmantuskaa)







Viime päivinä olen puntaroinut paljon sitä, minkä verran tietoa maailman menosta on sopiva määrä. Facebook tuuttaa linkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksista, Lähi-Idän tilanteesta, Australian kuolleista kenguruista ja kauhuskenaarioista sen suhteen, että seuraava sota syttyy juomavedestä. Aamulla autoradio ilmoittaa ensimmäisenä koronaviruksen uhrien määrän ja kertoo poliitikkojen viimeisimmät huonot päätökset. Joka puolelta kuuluu uhkia, surua, vaaroja ja huolen aiheita. Ja niin hölmö sitä on, että otsasuoni tykyttäen ja verenapaine kohisten luen joka ikisen uutisen ja kolumnin tuntien samalla, kuinka maailmantuskan viitta kietoo minua yhä tiukemminen otteeseensa. 

Uutisissa on ilman muuta hyvä ja tarpeellinen puolensa. Ilman tietoa ei ole tiedostamista, ja ilman tiedostamista ei voi tapahtua muutoksia. Olen itsekin tätä kautta havahtunut tekemään vähän kerrassaan valintoja ilmastoa ajatellen ja pystyn keskustelemaan päivän polttavista aiheista. En näe järkevänä kuplassa elämistä, vaikka se helpompaa varmasti olisikin ilman ikäviä uutisia. Tein kuitenkin viimein tietoisen päätöksen, että rajaan sitä informaatiotulvaa, mille nyt olen antautunut. Voin jättää klikkaamatta, voin tyytyä vain välttämättömään. Voin suojella itseäni ja kriittisesti miettiä sitä, millä intressillä iltapäivälehdet uutisiaan otsikoivat. Sen, että olen ilmastoahdistunut milleniaali, joka miettii vain, että pitääkö olla huolissaan milloin mistäkin, pitää nyt muuttua.

Voin keskittyä tähän päivään, tähän hetkeen ja siihen mitä voin itse tehdä. Muistutella itseäni siitä, että asioita ei kannata etukäteen murehtia, sillä se jos mikä on hyödytöntä eikä vähennä murheen määrää, jos se oikeasti kohdalle joskus osuu. Voin keskittyä siihen, että juuri tänään kaikki on hyvin ja huomisesta ei kukaan tiedä. Ollessani niin kovin huolissani, minulta jää helposti näkemättä se, kuinka kauniisti jääkiteet nurmella kimaltavat, kuinka hauskoja juttuja lapseni kertovatkaan, kuinka hellä on puolisoni kosketus, kuinka kevyesti jalkani nousevatkaan. Ja nämä asiat minä oikeasti tahdon huomata. 

Ajatusteni kiertäessä kehää halusin kohottaa fiilistä ompelemalla jotain mieltä piristävää. Kukkaloistoa paitojen muodossa ja lohdullisen lämmin neuletakki, johon kietoutua. Okransävyinen trikoo on Verson puodin Kukkaiskylpy ja tummansinipohjainen Nuppu Print Companyn Talviuni. Molemmat mielestäni kauniita! Ompelin omaa kaavaani käyttäen pitkähihaiset paidat arkikäyttöön. Pitkän neulatakin kaavan muokkasin kaupan neuleesta ja ompelin sen Mereenin merino-tenceltrikoosta. Jännä materiaali, joka on lipuvan ohut ja kevyt, mutta siihen nähden uskamattoman lämmin. Luumunsävy on yksi kestosuosikkini ja takki on jo kovassa pidossa ollutkin. Huolitteluihin käytin pitsinauhaa, koska en jaksanut kaitaleita alkaa askartelemaan jäljelle jääneen kankaan palasista. Näin pitsi antaa pientä lisäilmettäkin, vaikka jääkin pääasiassa näkymättömiin.

Uskalletaan olla herkkiä, suojella mieliämme sekä luoda ympärillemme kauneutta ♥

Sydämelliset lapaset ja hattaraiset ruttusäärystimet








Kun sää on harmaa, tuhnuinen ja kurainen, tarvitsee sen kurjuuden vastapainoksi jotain pehmeää, kaunista ja hattaraista. Sellaista mikä suojaa koleaa viimaa vastaan ja lämmittää myös sielua samalla. Ompsussa yksin istumisen sijaan minua on houkutellut viime aikoina neulominen, yhteiset leffaillat ja nukkuminen, joten näitä villaisia asusteita on tipahdellut puikoilta enemmänkin. 

Neuloin mummolleni merinolapaset palelevia käsiä lämmittämään  Jotain niin oikeaa -ohjeella , mikä löytyy Niina Laitisen Satumaiset silmukat -kirjasta. Mummolle oli jotenkin erityisen merkittävä neuloa, sillä juuri hän on minut pienenä tyttönä opettanut virkkaamaan ja neulomaan käsityögeenin hypättyä oman äitini yli. On hyvä, että palmikkomaiset sydämet tuntuvat neuleen pinnassa koskettamalla, sillä mummo ei enää näe. Koska arjen hyörinöissä vierailut vanhainkodissa jäävät harmittavan harvoiksi, toivon lapasten muistuttavan yhteisistä hetkistä ja tuovan lohtuakin. 

Ja kun lapaset menivät suvun vanhimmalle naiselle, päätyivät vaaleanpunaiset säärystimet nuorimmalle. Tinttara toivoi balettiin sopivia säärystimiä. Nämäkin neuloin merinolangasta, jonka olen ostanut aikoinaan Karnaluksilta (merkki oli hukassa). Sopiva ohje tuli vastaan facebookin kuvissa ja ohje löytyy täältä. Kuvio oli mukavan yksinkertainen, mutta silti hauskan näköinen. Nämä oli tosi nopeat tehdä :)

Jotain pehmeää ja lämpöistä myös Sinun päiviisi ♥

Infinity shawl







Kun lanka on unelman pehmoinen ja väri kauniisti soljuva, ei mallilla tarvitse kikkailla. Tätini vihjaisi kaipaavansa itselleen sinisävyistä huivia ja päädyin neuloman sellaisen, yksinkertaisen ja muhkean merinoihanuuden. 

Googlettelin ohjeita ja lankavaihtoehtoja aivan pallo hukassa, joten päädyin suosiolla asioimaan paikallisessa lankakaupassa Pyöröpuikossa. Käynti varmisti sen, että jatkossakin toimin niin. Sain  nimittäin ihan loistavaa palvelua! Suosituksia, neuvoja ja lopulta tulostetun huiviohjeen ja siihen suomennoksenkin. Lapsetkin sain käyttää vessassa takahuoneen puolella! Lanka on Katian Infinity shawl ja ohje nimenomaan kyseiselle langalle tarkoitettu ja saman niminen. Yksi vyyhti riittää huiviin, joka neulotaan vuorottelemalla oikeita ja nurjia rivejä. Rennon aivotonta neulomista, automatkoille erityisen sopivaa! Huivista tuli niin pehmoisen ja lämpöisen tuntuinen ja juuri sopivan kokoinen, että haaveilen jo toisen neulomisesta itselleni. 

Lopuksi kiitän kaikkia jouluarvontaan osallistuneita sydämeni pohjasta. Oli ihana lukea kommenttejanne ja kuulla, että töistäni ja kirjoituksistani on niin monelle iloa ♥ Merkitsi minulle paljon. Verson puodin lahjakortin voittaja oli tällä kertaa TanjaT, hänelle laitoin jo sähköpostia. 

Pakkaskelejä odotellessa, kärsivällisyyttä kurahousujen ja rapaisten koirien kanssa just Siulle ♥

Yksisarvisheijastinliivit







Ihan yhtä ihanaa kuin on laitella joulua marraskuusta aattoon asti vähitellen valmiimmaksi, on ihan paras tunne kertarysäyksellä siivota joulu pois. Tänään on riisuttu kuusi, purettu koristelut ja tontutkin matkasivat takaisin Korvatunturille ensi vuotta odottamaan. Koska loppiainen on vasta huomenna, niin menkööt vielä nämä jouluisesti somistellut kuvat tänään. 

Ompelin kummitytöilleni heijastinliivit ja molempien tykätessä poneista valitsin kuvaksi yksisarvisen. Yksinkertaisuudessaan etsin sopivan kuvan netistä ja kopioin sen, jäljensin osat silityskalvoille, leikkasin ne ja kokosin kuvan liivin etukappaleelle. Liivin materiaalina on palalaarista ongittu fleece. Vaikka muuten en fleeceä suosi vaatteissa enää, niin näissä heijastinliiveissä olen sen havainnut erinomaisena. Liivejä ei tarvitse normikäytössä pestä pesukoneessa oikeastaan ikinä, fleece ei tunnu märältä Suomen tuhnuisissa ja loskaisissa säissäkään ja lisäksi fleece antaa yhden lämmittävän kerroksen takin päälle. 

Heijastinliiviin auttavan ohjeen löydät aiemmin tekemästäni postauksesta. Tämä on siitä näppärä ompelus, että sama koko toimii käytössä useamman vuoden helposti. Aiemmin tekemäni pupuliivi on tehty Tinttaralle, kun hän oli 1,5-vuotias ja nyt neljävuotiaana sama liivi palvelee edelleen. Heijastinnauha ja silityskalvo ovat säilyttäneet heijastavat ominaisuutensa moitteetta! Toivottavasti nämäkin heijastiliivit ovat käyttäjilleen yhtä mieluisia ♥

Nyt ei muuta kuin reipas paluu arkeen joulupöhinöiden jälkeen ja kevättä kohti!

Vuosi 2019





























Vuoden vaihtuminen on käynyt tällä kertaa tavallista enemmän tunteisiin. Se, että siirrymme uudelle vuosikymmenelle sai minut miettimään aiempia ja erityisesti juuri päättynyttä 2010-lukua. 80-luvulla elin lapsuuttani, 90-luvulle ajoittuu aikani koululaisena, 2000-luvulla nuorena opiskelin ja astuin työelämään, mutta vasta 2010-luvulla on tapahtunut mullistavimmat asiat tähän astisessa elämässäni.  (Uskomattoman epäloogiselta tuntuu myös se, että reilu kolmekymppisenä sitä starttaa jo viidennen vuosikymmenensä!). Naimisiin meno, oma koti,  lisää opiskelua, uusia työpaikkoja ja uran ohjautuminen oikeaan suuntaan, upeita reissuja, tutustumista uusiin ihmisiin, käsitöiden saapuminen elämääni ja tärkeimpänä, rakkaimpana ja merkittävämpinä tietenkin lasten saaminen. Toki mukaan on mahtunut huolia, unettomia öitä, hoitamattomina kasaan kuihtuneita ihmissuhteita ja huonoja päiviä, mutta kokonaisuudessaan minulla ei valittamista ole. Tämä on ollut isojen unelmien toteutumisen vuosikymmen ja toista näin hienoa ja nousujohteista vuosikymmentä on vaikea kuvitella.

Ja siitä nyt hieman puristaakin. Koen aiemman elämän kuljettaneen minua valinnoillani ja kohtalon tarjoamilla mahdollisuuksilla sekä haasteilla kohti tätä päivää. Koen eläväni parasta elämänvaihetta juuri nyt, perheeni kanssa ja asioiden ollessa hyvin. Mielessäni näen vuoristoradan, joka on pari vuosikymmentä puksutellut kohti korkeuksia ja nyt viimein saavuttanut tasaisen vaiheen, jossa voi hengittää ja ihailla maisemia. Toivon kierroksen korkeuksissa kestävän kauan ja laskun olevan rauhallinen ja loiva, kun sen aika lopulta on. Siinä missä iloitsen hyvistä hetkistä juuri nyt, en voi olla samalla tuntematta haikeutta sen ohikiitävyydestä. Sitä tuntee itsensä niin pieneksi, kun ajattelee asiaa suuressa mittakaavassa.

Koska olen taipuvainen sentimentalismiin, haikeuden tunteisiin ja ikäkriisiytymiseen, jouduin tosissani tekemään ajatustyötä työntääkseni ahdistuksen syrjään. Lohduttauduin sillä, että oikeastaan jokaisessa elämänvaiheessa olen kokenut "tämä on parasta just nyt", joten ehkäpä niin käy jatkossakin?  Uskon, luotan ja toivon, että elämällä on vaikka mitä ihanaa tarjottavaa tulevallakin vuosikymmenellä ♥ Varsinaisia lupauksia en tee, enemmänkin heitän ilmaan haaveita, joiden toivon toteutuvan.

Syvistä vesistä takaisin pinnalle ja käsitöihin, sillä niiden takia Sinäkin täällä todennäköisesti olet. Viime vuoden aikana koin usein, että kässäaika on kortilla, mutta aikaansaannoksia tarkastellessa aikaa on selvästi jonkin verran löytynyt. Kaikkea en blogiin asti saanut kuvien puuttuessa tai valmiin käsityön matkattua uuteen kotiin ennen kuvaamista. Viime vuonna postauksia syntyikin koko blogihistoriani pienin määrä, joten pyrin tsemppaamaan tänä vuonna sen suhteen. Ideoista onneksi ei ole pulaa, vaan enemmän pula siitä ajasta, mitä tietokoneen äärellä ehdin viettää. Viime vuodelta lemppareikseni nousivat ompelemani laukut, uimapuku sekä Tinttaran softshell-takki. 

Ihanaa, elämäntäyteistä ja innostuksen siivittämää alkanutta vuotta just Siulle ♥

Ps. Olethan käynyt jo osallistumassa arvontaan? Vielä ehdit :)