Sänkyyn vai pulpettiin?

Kas siinä pulma. 
Operaatio "kouluvaate" sai jatkoa nähtyäni Vilalla vastaavan raitamekon,
johon ihastuin täysillä. Tokikaan en sitä ostanut, kun voihan tehdä itse!
Nyt vaan arveluttaa yksi kysymys; jos lähden tässä kouluun, 
luulevatko kaverit minun unohtaneen pukeutua aamulla ja tulleen yöpaidassa? 




Pienen eleen yöpaitafiiliksen häivytykseksi tein jälleen vetoketjulla
(sellainen oli siinä Vilan mekossakin), joka tällä kertaa on keltainen.
Takana kulkee sauma koko matkalla (ja katsokaapas mainioita raitojen kohdistuksia!).




Kaula-aukon huolittelin ensimmäistä kertaa alavaralla, mikä olikin yllättävän helppoa.
Ainut kämmi ( ei vaatetta ilman kämmäilyä...) kävi siinä, 
etten laittanut kaitaleeseen tukikangasta, joten reuna rullailee.
Ehkäpä silitän sen vielä jälkikäteen.



Kaava: MIW
Koko: M
Kangas: Kestovaippakauppa (On muuten paras raitakangas ikinä ♥)


Musta on aina uusi musta

Koko päivä on vietetty koulun penkissä ja sen jälkeen viuhdottu vielä paikasta toiseen. 
Kahdeksan jälkeen kun saa mukulan unilleen, on ihana vaan istua pyllähtää sohvan nurkkaan. 
Kellon hiipiessä kymmeneen kuuluu makuuhuoneesta vaimea tömähdys, 
kun tämän rouvan pää painuu tyynyyn. Unta ei tarvitse odotella,
se saavuttaa jo ennen kuin ehtii viimeisen ajatuksen ajatella valmiiksi.

Ja tiedättekös, se jokseenkin suuresti on verottanut ompeluaikaani.

Tarve saada koulukelpoista vaatetta voitti kuitenkin väsymyksen
ja tunikamittainen huppari näki päivänvalon. Vaikka mielialani ei missään nimessä synkeä ole,
on minulla ollut vastustamaton kaipuu mustia vaatteita kohtaan.
Jotenkin ne ihanan värikkäät kuosivaatteet eivät nappaa nyt yhtään,
joten vaatekaappi vaati täydennystä neutraaleilla ja mukavilla mekkosilla.

Kaavana kokeilin uusimman naisten Ottobren Everyday luxe-hupparia,
joka oli kyllä kooltaan jättimäinen. Kankaaksi löysin Nanson palatrikoon, joka on painavaa ja napakkaa neulosta. Puolivalmiina yksivärinen huppari oli tylsääkin tylsempi, mutta viime hetkellä hoksasin resorilaatikosta muva-raitaresorin ja siinähän se!
Eikös olekin ihan riittävästi jujua?





Kuvien laadulla ei juhlita tänäänkään, kun iltahämärä pääsi yllättämään.
Huomiseen ei malttanut kuitenkaan odottaa, sen verran tyytyväinen itse tähän olen ♥

Rooster

Tämän kaltaisia sääilmiöitä olen kaivannut aina, ihana takakesä! 
Mikäpä parempi, kun vaatetusta saa vähentää lisäämisen sijaan, lakanat voi kuivatella auringonpaisteessa pihalla ja kesäkengät saa hakea takaisin kaapista lämpötilan noustessa kahteenkymppiin. Voi olla vain hetkellinen ilo, mutta iso ilo kuitenkin. Tällaisesta syksystä jopa minä pystyn pitämään täydestä sydämestäni!

Lämpöisen syyspäivän etuihin kuuluu myös mahdollisuus ottaa sisävaatteista sovituskuvat pihamaan puolella, kun pienellä miehelläkään ei vilu paina. Kaukana ei varmasti ole ne päivät, jolloin valoa etsitään kissojen ja koirien kanssa, että kuvista saa edes suht kelpoisia...

Tämä setti lähti lippiksestä, kun halusin ommella Oolle paksumman pipon yksinkertaisen kesäversion tilalle ja kankaaksi valikoitui Aarrekidin Rooster. Jännittävä kangas - toisaalta omituinen kuosi, mutta kauniit värit ja jokin omanlainen viehätyksensä. Lippapipon jälkeen kangas vaati päästä paidaksi ja lopulta paita tarvitsi vielä parikseen housut. Housukangas on Noshin turkoosia farkkujerseytä (ja tuuri kävi, kun sopivan värinen vyötäröresori löytyi likellä asuvalta ompelijalta pikaisella varoitusajalla. Kiitos Anne!). Pojan vaatteiden ompelu saa kyllä jatkua vielä tovin, sillä niin iso nippu housuja ja paitoja on siirretty varastoitavaksi. Käsittämätöntä, kuinka tuo tyyppi voi virua pituutta k o k o ajan!? Nyt on kyllä kasvunvaraa setin joka osassa, josko niillä yli joulun päästäisiin...



Housujen kangas on luonnossa mukavan elävän näköistä, "farkkumaista", mutta se ei kyllä kuvasta välity.








Seuraavat ompelukset ovat jo odottelemassa leikattuina, ja saa nähdä kuinka nopeasti ne päätyvät paininjalan alle. Sen voin luvata, että tänä iltana ei hermo riitä ompeluun, kun pitää alkaa jännittämään huomisaamuista hammaslääkäriä. Huh, toivottavasti selviän sieltä ihan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Toden totta, ei mikään mukavin viikon aloitus. Tosin siitä on sitten suunta vain ylöspäin!

Teille toivon roimasti miellyttävämpää uuden viikon alkua :)

Edit: Kaavat - paita/ Baby basic 92, housut/ Relaxed fit 98, pipo / Noshin lippapipokaava koko M