Pupuhuppari












Juhannusviikko ja hellettä, voiko tämä olla edes mahdollista! Nautin täysin siemauksin, tankkaan aurinkoa ja energiaa, yritän painaa mieleen tämän tunteen. Kyllä se niin on, että keskikesällä on ihmisen elämä kepeimmillään ♥

Jatkoin tyttärelle ompelemalla, sillä aiemmat hupparit ovat jääneet pieniksi ja edes yksi huppari on hyvä vaatekaapista löytyä. Kuosiövereiden sijaan luotin yksiväriseen, aina toimivaan harmaaseen, jota piristin ripauksella vaaleanpunaista. Ihan perushuppari ei Tinttaraa kiinnostanut, vaan hän toivoi rimpsua helmaan. Sen lisättyäni innostuin vielä ompelemaan pupunkorvat huppuun ja varsin tyttömäinen huppari oli pian valmis. Siitä tuli söpö! Kaavan pohjana on Ottobren Block stripes, jota olen reilusti muokannut. 

Huomenna tähän aikaan aion katsella peilityyntä järven pintaa, kuunnella kaukaa kuikan huutelua ja kaislikon kahahtelua. Istua ehkä neuloen tai kirjaa lukien, hengittää syvään ja keskittyä olennaiseen. Kerätä kimpun lupiineja juhannusaattoa varten ja pulahtaa iltauinnille vielä viileään veteen. Otetaan iloa irti valoisista ja lämpimistä kesäöistä ♥

Ihanaa juhannuksen aikaa!

Rusetilla- mekko


















"Haluan napapaidan tai sellaisen, missä ei oo olkapäillä mitään" ilmoittaa viisivuotias niskojaan nakellen ja lantiota keinutellen. Ei käy, ajattelen. On ihan jäätävää kuinka varhaisessa vaiheessa - oman empiirisen otantani perusteella - etenkin tytöt omaksuvat "isojen" elkeitä. Tämä mekkokaava on kompromissi, johon sekä äiti ja tytär ovat erinomaisen tyytyväisiä. Neiti sai paljaat olkapäät, mutta pienelle tytölle mielestäni soveliaalla tavalla. Ja ihanat hulmuavat helmat!  Kaava on Kaavastudio Ainoan cold shoulder-mekko ja tein tämän koossa 110. Yläosan pituudesta jouduin lyhentämään viitisen senttiä, mutta muuten tämä oli ihan loistava sellaisenaan. Kaunis ja helppo ommella! Myös ohjeet olivat erittäin selkeät, joten tästä selviää aloittelijakin.  Tinttara tilasi jo paidan samalla kaavalla. Kankaana tässä on ihana Nappinjan pionitrikoo. Kelpaa pyörähdellä!

Aurinkoista viikkoa just Siulle ♥

Bambi-mekko









Jotkut kankaat kertovat välittömästi, mitä niistä on tarkoitus tulla. Tämä Bambi-kuosi oli juuri sellainen, ja onnekseni ehdin sitä saada Metsolan kangaskarkeloilta. Sopiva kaava löytyi Ottobresta 4/16, Blue Charlene koossa 110. Vyötäröllä olevan solmimisnauhan tein siten, että kuminauhaan ompelin päihin pitsinauhat rusettia varten. Rusetin ompelin kiinni, joten nauhaa ei tarvitse avata ollenkaan. Tämä kaava pääsee meillä jatkoon, sillä tykkään mallista kovasti ja niin ilokseni neitikin.

Oli muuten ihastuttava tuo aamu, kun kävimme kuvia ottamassa. Oli kevään ensimmäisiä oikein lämpimiä päiviä, koronarajoitukset hellittämässä ja hurautimme kahdestaan kaupungille. Etsimme sopivaa kuvauspaikkaa, nautimme auringonpaisteesta ja sopivan niittyaukean kohdalla Tinttara esitteli tanssiaskeleitaan helmat ja tukka hulmuten. Kuinka onnellinen voikaan olla lapsi, joka tietää olevansa ihana juuri sellaisena kuin on, vapautuneena ja valovoimaisena! Sellaisia hetkiä toivoisi jokaisen lapsen saavan, eivätkä ne pahaa tekisi näin aikuisellekaan.

Keveitä askeleita tulevaan viikkoon just Siulle ♥