Korjaa kauniiksi- kirja inspiroi ja herättelee

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.








En voi tunnustautua kovin innokkaaksi vaatteiden korjaajaksi. Etenkin, jos vaate on jo muutenkin valmis kierrätykseen, ei intoni tarttua neulaan ja lankaan ole ollut kovin suuri. Rikkinäiset sukat olen hyödyntänyt pölyjen pyyhintään ja polvista puhjenneet housut saksinut sortseiksi, mutta muuten olen korjaamisen ja käyttöiän pidentämisen sijaan nähnyt vaivaa ainoastaan vaatteen asianmukaiseen kierrättämiseen. Tästä näkökulmasta Sormustin- blogistaan monelle tutun Anni Ignatiuksen Korjaa kauniiksi - käsikirja kodin vaatehuoltoon oli kohdallani silmiä avaava ja herättelevä. Tämä kirja  on ulkoasultaan raikas ja kivasti kuvitettu ja sisällöltään helppolukuinen, mutta silti täyttä asiaa. Tiesitkö sinä, että jo yhdeksän kuukauden jatkoaika vaatteelle pienentää sen hiilijalanjälkeä 20-30%? 

Ennen kirjan avaamista ihmettelin mielessäni sitä, kuinka vaatteiden korjaamisesta saa asiaa kokonaisen kirjan verran. Näköjään helposti! Ennen korjaamista Anni opastaa seikkaperäisesti vaatteiden huollossa ja puhdistuksessa sekä vaatteen muokkaamisessa omalle kropalla sopivaksi. Kun päästään korjaamaan ja paikkaamaan, esittelee Anni paikkaamiseen sopivia materiaaleja. Itselleni tuli yllätyksenä erilaiset liimat ja vahvisteneste, joista en ollut koskaan kuullut! Vaatteen korjaamiseen sovelletaan useita eri tapoja ja kappaleet onkin jaoteltu neulalla ja langalla tehtäviin, ompelukoneella tehtäviin sekä muilla tavoin tehtäviin korjauksiin. Ohjeita löytyy odotetusti perusvillasukkien parsintaan ja farkun lahkeiden lyhentämiseen, mutta eniten ilahduttavat boksin ulkopuolelta taiotut ideat esimerkiksi alikeompeluihin ja kirjontoihin. Järisyttävin oivallus oli tuo kuvissakin näkyvä sukanpohjien ompelu,  joka ei todellakaan ollut tullut mieleeni aiemmin, mutta näyttää käytännölliseltä ja hauskalta! Ja sitten kun vaatetta ei pysty enää korjaamaan, neuvotaan kirjassa tekstiilien hyödyntämisestä muuten sekä sen kierrättämisestä.

Minulle jäi päällimäisenä fiiliksenä innostus ja inspiraatio tämä kirjan jälkeen ja rehellisesti sanoen olin siitä iloisesti yllättynyt. Vaatteelle jatkoajan tarjoaminen on ekoteko, mikä säästää niin luontoa kuin kukkaroa. Sen sijaan, että vaatteen paikkaaminen olisi pakkopullaa ja pyrkimystä mahdollisimman huomaamattomiin pistoihin, sen kanssa voikin hassutella ja leikitellä, käyttää luovuutta ja tuoda vaatteelle ihan uutta näköä ja luonnetta! Korjaamalla voi todellakin tehdä kauniiksi ♥ 

Kirjan luettuani tartuin Tinttaran rikkinäisiin leggareihin ja loihdin niille uuden mahdollisuuden helpoilla sydänaplikaatioilla. Toisetkin legginssit korjasin polvipaikoilla, mutta samalla tapahtui täydellinen mysteeri, sillä ompelun tuoksinassa toisesta lahkeesta katosi viisi senttiä pituutta! En tajua mitä tapahtui, sillä lahkeet olivat ihan saman pituiset aiemmin ja housut TOSI paljon pidetyt :D Nyt mietin, että mitenhän nuo tuosta pelastaisi.


Värikästä viikkoa ja syyslomaa niille, jotka sellaisesta nauttivat ♥

Verkkatakki scubasta ja 10 vinkkiä kaavan muokkaamiseen mittojen mukaan












Minulla oli hirmuinen hinku tilata keväällä tätä kangasta mielessäni verkkatakki, jossa lenkkeillä ja pyöräillä silloin, kun kunnon takki on liikaa ja ohuempi pitkähihainen liian vähän. Odotin violettikukallista scubaa Lalialle saapuvaksi ja kun se lopulta sitten kesällä tuli, olivat säät helteisiä ja kangas jäi myttyyn hyllylle. Nyt syksyn tullen päätin verkkatakin kuitenkin ommella valmiiksi tulevaa vuotta ajatellen ja kuinka ollakaan, mitä ihanimmat syyspäivät saapuivatkin ja takki pääsi kuin pääsikin ulkoilemaan jo nyt! Scuba on ollut juuri sopivan tuntuinen materiaali aurinkoiseen syysulkoiluun - se pitää pikkuisen tuulta ja lämmittää riittävästi. Itse olen käyttänyt alla pitkähihaisia kerrastopaitoja ja merinovillaa, ja yhdistelmä on ollut toimiva.

Kaavana käytin New horizons designin Summit peak hoodieta, jonka olin bongannut ompeluryhmästä. Halusin kaavan, jossa on leikkaukset etukappaleella, raglanhihat ja korkea huppu, ja tässä oli ne kaikki valmiina. Isoimman haasteen toi koon valinta, sillä kokotaulukon mukaan sijoituin neljään eri kokoon. Lopulta muokkailin kaavan omien mittojen mukaan näiden väliltä. Kaava itsessään on väljää mallia, sillä sain lopuksi vielä kavennella hihoja ja sivuja reilulla kädellä. Jos nyt tekisin uudestaan, madaltaisin hupun reunaa, sillä nyt se aavistuksen painaa leukaa.

Mittataulukot ja näin ollen iso osa kaavoista on tehty keskivertoihmistä ajatellen, jolla mittasuhteet ovat symmetriset ja sopusuhtaiset. No niin ja nyt käsi ylös ne, jotka eivät täysin siihen malliin mene? Hep!  Etenkin silloin, kun vartalon ylä- ja alaosat ovat eri paria keskenään, voi suoraan kaavan mukaan leikattuna vaate jäädä kinnaamaan tai lörpöttämään ja epätoivo hiipiä ompelijan mieleen. Ilokseni voi kertoa, että valmiskaavan muokkaaminen itselle sopivammaksi on mahdollista ja onnistuu melko pienellä vaivalla!

Kirjoitin ylös muutamat vinkit omien kokemusteni perusteella. 
  1. Mittaa itsesi! Ota itsestäsi ainakin rinnan-, vyötärön- ja lantion ympärysmitat. Mittaa myös rinnan yläosa (eli tissien yläpuolelta) etenkin, jos kuppikokosi on isompi sekä käsivarren paksuus ja pituus hihaa varten. Järkevää on mitata myös selän pituus ja hartioiden leveys. Tähän tarvitset toki kaverin apua.
  2. Tutustu kokotaulukkoon ja vertaa mittojasi siihen. Moni ompelija tekee vaatteen "kauppakokonsa" mukaan ja saattaa sitten ihmetellä kaavan niukkaa mitoitusta. Ei ole oikeastaan väliä, mitä kokoa käytät kaupan vaatteissa, sillä niiden koot ja mallit vaihtelevat paljon eri valmistajien välillä. Kokemukseni mukaan kaupan vaatteissa voi  usein valita pienemmän koon numeron/kirjaimen mukaan kuin kaavoissa. Jos siis ostat kaupasta M- tai L-koon vaatteita, voi olla, että mittojesi  mukaan kaavassa XL olisikin sopiva. 
  3. Huomioi kaavan malli ja sen väljyydet. Onko vaatteen tarkoitus olla tyköistuva vai reilumpi? Etsi kaavasta mahdollisuuksien mukaan sovituskuvia, jotta näet miltä vaate näyttää päällä eri ihmisillä. Harmillisen usein esimerkiksi kaavalehdissä kuvat saattavat jättää liikaa arvailujen varaan. Netin ompeluryhmistä ja instagramista löytyy hyviä kuvia ja usein myös kokemuksia tosi monista malleista ja kaavoista.
  4. Vertaa kaavaa sellaisen vaatteen mittoihin, mikä on sinulle sopiva. Jos tavoittelet esim. istuvaa trikoopaitaa etkä ole varma kaavan väljyyksistä, kannattaa mallata sopivaa paitaa kaavan päälle. Tähän kohtaan on pakko mainita, että mittataulukon mukaisen koon ommeltuani on käynyt useamman kerran niin, että vaate on ollut ihan liian iso. Valmiiseen vaatteeseen verraten tämä olisi ollut ennakoitavissa ja sopivamman koon valinta helpompaa.
  5. Jos mittasi osuvat yhteen tai korkeintaan kahteen rinnakkaiseen kokoon, niin jes, pärjäät todennäköisesti valmiilla kaavalla. Joustavassa vaatteessa voit valita huoletta pienemmän koon mukaan.
  6. Jos omat mittasi eivät täsmää rinnakkaisiin kokoihin mittataulukon mukaan, voit piirtää kaavan eri kokoja yhdistäen. Esimerkki:  rinnan yläosa osuu kokoon 40, rinnan ympärys kokoon 46, vyötärö kokoon 42 ja lantio kokoon 40, piirrä etu- ja takakappaleiden kaavat näitä kokoja yhdistäen. Kaarra koosta toiseen loivasti. Kaavoja piirtäessä huomioi yhteen tulevat saumat ja muokkaa niitä samassa suhteessa (esim. jos teet yläosan/ kädentiet ja pääntien pienemmässä koossa kuin alaosan, tee myös hihan pyöriö pienemmässä koossa). 
  7. Jos et ole rintava, valitse koko rinnan ympärysmitan mukaan. Levennä sitten tarvittaessa kohti vyötäröä ja lantiota mittojesi mukaan +  haluamasi väljyys.
  8. Muista, että isommasta saa pienemmän, mutta ei oikein toisinpäin. Jos olet epävarma, tee siis mielummin isomman mitan mukaan. Ompele harsien vaate kasaan ja sovita. Jos muutoksia tarvitaan enemmän, on ompeleet helpompi purkaa tässä vaiheessa (itsehän puran aina hampaat irvessä saumurisaumaa tämän unohtaessani...) 
  9. Sovita vaatetta ennen huolitteluja väärin päin päällesi. Neulaa tai pyydä kaveri neulaamaan ja kavenna pois liiat väljyydet joko muotolaskoksien avulla tai suoraan sivusaumoista. 
  10. Hyväksy se, että kaikki kaavat eivät välttämättä muutoksista huolimatta istu juuri Sinulle. Älä välitä, Sinä olet ihana ja sopiva ja ansaitset ihanan ja sopivan kaavan ♥ Jatka sitkeästi etsimistä ja säästä lempikankaasi varmasti toimivaan kaavaan.
Tuleeko mieleesi muita hyviä vinkkejä?
Iloa tähän viikkoon just Siulle ♥