Marianne-karkki

Menin massan mukana.
Kun nuo muutkin, niin minä myös!
Alkuvuoden selkeä hitti on ollut Burdan raglanpaita rypytyksineen
ja vinoine raitoineen.
Sain kaavan käsiini ja puolitoista metriä raitakangasta 
odotti sopivasti kaapissa päällimmäisenä.

Melkein noudatin ohjetta kokonaan, 
lintsasin vain sivusauman poimulangan laitosta.
Kaava ei sellaisenaan istunut minulle yläosasta yhtään,
sillä kainalo jäi tosi alas (raglansaumat olivat siis liian pitkät)
ja jouduin kaventelemaan sieltä muutamia senttejä.
Kaula-aukkoon en laittanut kaitaletta, sillä se nousi muutenkin hassusti liian ylös,
vaan sen sijaan taitoin kuminauhan kanssa pari kierrosta alaspäin.
Hienoja itseoppineen ompelijan kikkailuja... 
Toimivia, muttei ehkä järkevimpiä.
Muuten kaava on kiva, jättää mahamakkaroille tilaa mukavasti.

Mielleyhtymä Marianne-karkkeihin on melko voimakas...


 Mutta kyl mie silti tykkään!

Ja tykkään kuulkaas siitäkin, että ihan hetken päästä on 10 000 katselua rikki.
Kiitos teille, jotka mukana seuraatte;
jokainen uusi lukija ja joka ikinen kommentti merkitsee tosi tosi paljon!
Ja tähän monta sydäntä <3


ANONYYMIT ÄLYLAITTEIDEN UHRIT

Tablettitietokone, tuo paholaisen keksintö.
Salakavalasti se on ujuttautunut perheeseemme ja vakiinnuttanut paikkansa tehokkaasti.
Etenkin miespoloinen on sen pauloihin joutunut.
Päivän ajan tabletti on rauhallisesti hyllyn päällä, 
mutta puolisoni saapuessa kotiin, se ei enää osaa olla yksin.
Miehelläni ei ilmeisesti ole muuta vaihtoehtoa, 
kuin näpytellä loppuilta läpyskäänsä ja siinä ohessa suoda muutama sananen muulle perheelleen.
Mahtaako olla vertaistukiryhmää älylaitteiden sivuuttamille vaimoille?

No ehkä vähän kärjistin.
Kyllä tuo mies meitä huomioi ja kotitöihin osallistuu,
 laittaa tabletin syrjäänkin (kun käsken riittävän painokkaasti, riittävän monta kertaa...).
Ja kieltämättä se on näppärä laite vaikkapa kokatessa,
samalla voin lukea sähköpostit, kun etsin lihapullataikinan reseptiä.

Puoliskolla oli syntymäpäivät vastikään.
Koska synttärit joka vuosi yllättävät samoin kuin talvi autoilijat,
piti alkaa lahjaa keksiä edellisenä päivänä.
Mikäpä olisi parempi lahjus tässä tilanteessa, 
kuin suojapussukka tuolle ristiriitaisia tunteita herättävälle härvelille.


Pussukka syntyi "leikkaa ensin, mieti sitten"- tekniikalla ja kerrankin se toimi hyvin!
Ulkopuoli on juuri sopivan levyinen farkun lahje, 
johon ompelin samaisten housujen taskun kylkeen. Kulkee laturikin matkassa.
Sisäpuolella on jämäpuuvillatilkusta leikattu vuori, jonka tuin huopakovikkeella.
Keltaiset nepparit kiinni ja hyvin pysyy iPadi tallessa!

Viikonloppuna surauttelin myös vinon pinon pipoja.
Agillityryhmämme "tiimipipot" syntyivät Modan ruttupipon kaavalla.
Sen sijaan omilla kaavoilla askartelin kaverini pyynnöstä 
1-vuotiaalle sopivan pipon ja kaulahuivin. Huivi on noin 75 cm leveä.
Niistä tuli tosi kivat, pitänee tehdä omallekin vuosikkaalle samanlainen setti :)




(Sovituskuvaa yritin saada tästä setistä,
mutta mannekiini ei suostunut yhteistyöhön. Ihme juttu.)





HYPPY TUNTEMATTOMAAN

Olen varsin järjestelmällinen naisihminen.
Mapitan paperit omiin kansioihinsa ja saatan jopa värikoodata ne.
Lajittelen kirjat kirjailijan mukaan omille paikoilleen hyllyssä.
Teen matkalle lähtiessäni tarkan listan matkatavaroistani, etten unohda mitään.
Säilytän nuppineulojani  värien mukaan neulatyynyn eri lohkoissa.
Olen myös kovin suunnitelmallinen.
Suunnitelma pitää olla aina, sillä se lisää turvallisuudentunnetta.
Sillä, toteutuuko suunnitelma, ei ole niin suurta merkitystä, kunhan se on ollut.
Myös ommellessani suunnittelen huolella etukäteen tekemiseni,
asettelen kaavoja ja leikkaan tarkasti.

Saadakseni jälleen ompelurytmistä kiinni päätin hypätä pois mukavuusalueeltani.
Heittää suunnitelmat kerrankin nurkkaan.
Valita tekniikan, jossa en pysty kontrolloimaan lopputulosta.
Tartuin siis suihkepulloon, sumuttelin kuvan kankaalle
ja pidin peukkuja onnistumiselle.
Ja onnistuihan se, ensimmäinen kokeiluni kloriitin kanssa!

Muunkin suhteen luovuin väliaikaisesti tavoistani ja heitin vapaalle.
Saksin kankaan osaksi vanhan paidan mukaan, osaksi omasta päästäni,
vapaalla kädellä ja toivoen parasta.

Näköjään ohjaksien löysääminen ja kontrollin hellittäminen kannattaa välillä,
sillä tästä tuli i-h-a-n-a!









MUIKKUSEN MEKKO

Lentsu löysi tiensä tupaamme jo toistamiseen.
Onneksi ei kovin pahasti kiusaa ketään,
mutta köhimisen ja käytettyjen nenäliinojen määrä on vakio...
Samasta syystä johtuen Elna-rouva ja ystävänsä saumuri
joutuivat viettämään pakkolomaa kaappiin suljettuina.

Näissä pakollisissa ompelutauoissa on yksi kummallinen juttu.
Vaikka ompelusten valmistuminen taukoaa,
eivät suunnitelmat, ideat ja mielikuvat valmiista vaatteista ota yhtään huilia.
Myöskään napsusormi ei ole flunssasta moksiskaan, 
joten kangasvaraston kasvu ei taukoa samassa suhteessa...
Enää puuttuu se aika toteuttaa kaikki.

Tällaisena välipostauksena onkin hyvä laittaa kuva asusta,
jonka kaverini ylipuhui minut ompelemaan.
Penkkareihin piti saada Nuuskamuikkusen varusteet,
ja suostuin tekemään mekon ja huivin hälle.
Royal-tuotteelta löytyi täydellinen oliivijoustis, josta syntyi kellohelmainen tunika
ja keltainen trikoo päätyi kaulaliinaan. 
Ihan itse kuosittelin molemmat ;)


Eipä mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin varsin toimiva kokonaisuus!

Palataan asiaan, kunhan rään määrä vähenee.
Mukavaa viikkoa!

MAKIA KUIN KARKKI

Suurinpiirtein jokaisena sunnuntaina päätän sen;
Ensi viikolla syön herkkuja vain yhtenä päivänä, 
tietysti lauantaina niin kuin kaikki tekee.
Maanantaina tyydyn vielä semityytyväisenä puremaan porkkanaa.
Tiistaina kuolaan kokkiohjelmien ruokia ja ehkä vähän oikuttelen.
Keskiviikkona alan olla jo melko äkäinen ja vihaisena nakerran hapankorppua.
Viimeistään torstaina mieheni hakee pullaa kaupasta,
ihan vain oman hyvinvointinsa tähden.
Loppuviikon voikin herkutella jo vapaasti, sillä kohtahan on taas uusi maanantai...

Olen sokerikoukussa, ja pahasti.
Rimpuilen siitä irti hetkittäin, mutta lopulta se aina tempaisee takaisin.
Mikä olisikaan pahimman luokan sokerihiirelle sopivampaa,
kuin kankaan täydeltä karkkia!

Tämä herkutus on Sari Ahokaisen Sweet candy- kuosi,
jota himoitsin siitä saakka, kun piirroskuvan kankaasta näin.
Eikä tarvinnut pettyä, myös kankaan laatu on ihan loistava :)


Ompelin itselleni raglanpaidan, johon tein valenappilistan KAM-neppareilla
ja Oolle peruspaidan "valetuplahihoilla", 
jotta paita näyttää siltä kuin siinä olisi pitkähihainen t-paidan alla.  
(Olipas paljon huijausta näissä ;) )
Vähän aikaa niitä hihoja väkertelin, kunnes keksin ratkaisun.
Varmasti olisi ohjekin löytynyt, mutta kävi se näinkin.











Tästä tuli kyllä ihan ehdoton suosikkini Oon vaatekaapissa, 
vaikka epäilin näyttääkö liian tyttömäiseltä.
Tykkään!!


Toivotaan tämän karkkikuosin hillitsevän makeanhimoani,
jotta pärjään sinne lauantaihin saakka!


Kaava: Oma paita/ JTKK1 raglanpaita, pojan paita/ Kisuliini-bodysta muokaten
Koko: Oma/ M, pojan/ 86 cm
Kankaat: Sweet candy/ SAshop, resori ja musta interlock Euronkangas



HYVÄLLÄ ASIALLA: SYLVA-HUUTOKAUPPA


15.2.2014 Huutokauppa

https://www.facebook.com/pages/Piilo-lastenvaatekirpputori-/120673634676762?fref=ts
Tämä teksti on kopiotu ylläolevalta sivulta.

"Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!

Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.

Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!"

Eihän tällaiseen voi olla osallistumatta!
Ongelmana tahtoi olla lähinnä valinnan vaikeus, mitä keksisi tehdä.
Lopulta päädyin vauvan jumpsuitiin, sillä kaikki natsasi;
Kankaat oli valmiina, kaavat löytyi kotoa ja jumppeja olen tehnyt ennenkin.
Ihan itselle uutta ja outoa juttua en uskaltanut ryhtyä myyntiin tekemään.

Huudettavaksi lähetän joustofroteisen jumpsuitin, koko 62 cm (reilu koko!)
Kaavana käytin Ottobre 4/12 jumpsuittia, jota muokkasin jonkin verran.
Toivotaan, että uusi koti löytyy 
ja jokunen ropo saadaan tämän avulla yhteiseen pottiin :)






Lopuksi kerron uudesta tuttavuudestani Kam-nepparipihtien kanssa.
Ihan suorastaan ystävystyimme, niin mukavaa näillä oli nepitellä.
Hankin pihdit ja vinon pinon neppareita pakettina Ebaysta noin parilla kympillä (!!)
ja tänään ensimmäistä kertaa testasin niitä.
Näppäriä laittaa ja tuovat kivasti väriä, toisin kuin aiemmin käyttämäni metalliset.
Kankaan rei'ittämiseen käytin Prymin pihtejä
ja helposti sai nepparin kannat paikoilleen.
Näillä mennään varmasti jatkossakin!




OLIIVIA SEN OLLA PITÄÄ

"Tuollaisen minäkin tahdon" ajattelin, 
kun Saumanvarasta bongasin eräällä naisella 
ihanan pitkän ja muhkeahuppuisen paidan.
Ja kuin tilauksesta huomasin ilmoituksen viikon ompeluhaasteesta nimeltä "copycat"!
Tehtävänä oli siis valita mieluisa vaate, josta tekee oman versionsa.
Onneksi elämässä tulee joskus vastaan helppoja päätöksiä,
ja tämä oli sellainen :)
Olin suunnitellut tästä oliivinvärisestä joustocollegesta tekevänikin 
jotain tämän tapaista, joten kaikki meni oikein nappiin.



Kaavana tässä on kunnolla omille mitoille muokattu MIW.
Onneksi leikkasin vähän reilummat saumanvarat, sillä kangas ei joustanut niin paljon kuin toivoin.
Myöskin aiemmin kiusannut selkäruttu on poissa, apu siihen löytyi tästä linkistä.
(Tokikaan en kuvaa selästä muistanut ottaa :p)
Hupun leikkasin taitteelta ja vuoritin tummanharmaalla trikoolla.
Laitoin myös eka kertaa nyörityksen sirkkoineen 
(ei kerrota kellekään, että toinen rengas meni väärinpäin...)
ja mikä onni, sopiva nyöri löytyi matosta jääneestä kuteesta.

Näköjään ahneus helmanpituuden kanssa on paha tapani, 
sillä tähänkin mittaa hujahti reilummalla kädellä.
Eipähän ainakaan pylly vilku kumarrellessakaan!









Koska täysin sopivaa resoria en löytänyt, 
päädyin tekemään hihansuut ja helmakaitaleen samasta collarista,
mutta nurja puoli pinnalla. Tulee kiva pintaero.
Vähän väriä vielä ompelumerkin muodossa ja avot,
se on siinä!


PIENI PALA RAUHAA

Siinä se mitä tämä rouva kaipaa.
Tiedättekö ne päivät, jolloin ulkona on harmaata,
patteri valuttaa vettä, leipä on homeessa
ja lapsi on kiukkuinen kuin ampiainen.
Ei tahdo syödä, ei nukkua päikkäreitä,
roikkuu lahkeessa, mutta sylissäkään ei viihdy.
Ne päivät, jolloin omakin pinna on kuin liian kireällä kierretty kitaran kieli 
ja äänikin kohoaa oktaavin verran.
(Ja tunnustan: keräsin "huono äiti"-pisteitä alentumalla huutamaan lapselle.)
Ne päivät, jolloin alkaa jopa haaveilla työhön paluusta,
jotta pääsisi sinne huilaamaan kaaosta, jota kodiksikin kutsutaan.

Liekö olen ainut äiti-ihminen, joka moista kokee
ja kaipaa tuota otsikossa mainittua, harvinaista herkkua,
pientä palaa omaa rauhaa?

Mutta sitten viimein mukula nukahtaa päiväunille
ja itse saa istahtaa sohvalle.
Laittaa Spotifysta Scandinavian music groupia soimaan.
Ottaa virkkuukoukun käteen ja vääntää kudetta silmukoille,
nähdä kuinka se vähitellen kasvaa kokonaiseen muotoonsa.
Ja siinä se on,
pieni pala rauhaa.






Virkkasin ensimmäistä kertaa isompaa työtä ja vaatimattomasti aloitin matosta.
Halkaisijaltaan tämä on noin 130 cm ja loppusijoituspaikka eteinen.
Kudetta kului todella paljon, ohjetta enemmän.
Meinasi ärräpää karata huulilta, 
kun kude loppui viimeisellä kierroksella puolisen metriä ennen maalia.
Jouduinpa ostamaan vielä viidennen kilon sen vaivaisen pätkän takia,
pitää kai tehdä vaikka kori lopusta.
Ohjeena tässä on Aura, johon pienen muutoksen jouduin hölmöyttäni tekemään.
Lopputulos on kuitenkin erittäin tyydyttävä.



Niilo tahtoi ystävällisesti auttaa maton kuvaamisessa.
Kiitos hänelle, sillä bongasinpa kuvasta meidän kadoksissa olleen raastiraudan ;)



Toivotan omaa aikaa ja rauhallisia hetkiä arjen keskelle kaikille sitä kaipaaville <3

Ps. Varastinpa toisen hetken bloggaamista varten 
tekemällä sämpylätaikinan kohoamaan ja jättämällä Oon iskän kanssa leikkimään.
Ja arvatkaa vaan, kiukkuaako se sille ollenkaan? No ei tietenkään :D