Käsityövuosi 2017 - TOP 50

Joululahjakooste

Villasukat x 6

Jouluarvonta 24.12.17 - 6.1.18 ♥

Joulu-Riine

Käsityöblogien joulukalenterin luukku 20

Tänä vuonna joulu on lähestynyt vääjäämättä, hiipinyt päivä päivältä ja luukku luukulta likemmäksi, vaikka minä en ole vielä valmis! Ei ole piparkakkutaloa, ei jouluaskarteluja, ei valmiita lahjoja odottamassa paketointia. Viimeiset kolme viikkoa on kulunut pahvilaatikoiden keskellä, kuntotarkastusta jännittäen, eineksiä syöden ja kahden osoitteen väliä juosten työpäivien jälkeen, mutta nyt on aika hengähtää. Maallinen omaisuus ja perhe on saatu uuden katon alle ja joten kuten totuttu kerrostaloelämään, mutta mikä parasta - uusi oikea koti on tiedossa keväällä! Ihanaa!

Tavaroiden purkamisen ohessa olen virittänyt joulukuusen koristeineen sekä lukuisia kynttilöitä ja valoja tunnelmaa tuomaan. Ja alkaahan se tunnelma vähitellen herätä, sillä on se joulu ilman piparitaloakin. Saamme olla yhdessä perheen kanssa, nauttia viikon vapaista ja rauhoitella hektistä elämää. 

Vaikka oman blogin jouluinen vaihe on jäänyt, ei vain niukaksi, vaan ihan olemattomaksi, halusin osallistua Käsityöblogien yhteiseen joulukalenteriin yhdellä luukulla. Eilen kalenteri avautui Villa& Villa-blogissa ja huomenna jatkaa Villa Nanna. Päätin tähän omaan päivääni koota yhteen aiempien vuosien joulukalentereistani omasta mielestäni parhaat vinkit ja ideat. Postauksissa on mukana ohjeet tai linkit ohjeisiin. Aina ei pyörää tarvitse (lue: ehdi) keksiä uudestaan, ja ovathan nämä vuodesta toiseen käypäsiä juttuja ♥


Hyppy tuntemattomaan

Sittenkin Tampereelle - Suomen Kädentaidot 2017

Unelmia ja ompeluhommia

Syysjuhlat Ninjan ja Prinsessan tapaan

Joutsenet



Mekkoja Story of Roon kankaista

Leikkiruokaa virkaten









Käsitöitä tehdessä motivaatio tekemiseen saa alkunsa yleensä joko pakottavasta tarpeesta tai innostavasta inspiraatiosta. Vaikka järkevää niin ajallisesti kuin  taloudellisesti olisi aktivoitua vain todellisesta tarpeesta, vie minua huomattavasti useammin vain puhdas kokeilun halu, ihastus ihaniin materiaaleihin tai "pakkosaadapäähänpisto". Siinä lienee onkin yksi kässäharrastuksen tärkeimmistä jutuista;  kun tekemistä ohjaa halu ja polte käsillä tekemiseen, säilyy ilo ja into mukana. Toki se aito tarvekin on välillä hyvä motivaattori ja pieni paine piristää, mutta monesti akuutti hätä saa minut ainakin turvautumaan kaupan valikoimaan. Esimerkkinä tämä: lapsi tarvitsi lisää yöpukuja ja alushousuja. Sen sijaan, että näppärästi olisin niitä ommellut, marssin kaupan kautta haemaan nipun pikkareita ja käytin kässäajan virkatakseni tuikitarpeettomia, mutta oi niin söpöjä, leikkiruokia. 

Jos tarkkoja ollaan, niin nämä donitsit, mansikat, porkkanat ja päärynät ovat valmistuneet jo kesän lopussa. Kuvaamista ne jäivät odottamaan, sillä olin vakaasti päättänyt tehdä vielä paljon erilaisia ruokia ja postata kaikki kerralla. Virkkaaminen kuitenkin jäi muiden juttujen alle, joten lienee ihan ok laittaa kuvat tästä setistä tässä vaiheessa. Ehkä jatkoa seuraa ensi kesänä. Seuraavana listalla olisivat muut hedelmät ja muffinssit nyt ainakin...

Virkkausohjeet kaivelin googlettelemalla (donitsit, mansikat, päärynät ja porkkanat), mutta aika pian opin niitä soveltamaan itsekin ja virkkailin vähän miten sattuu. Koukuttavaa pientä puuhaa. Lankoina on Novitan joku puuvillalanka, mikä löytyi Prisman alesta sekä Dropsin Paris, mikä oli aika mukava lanka virkata.

Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki ompelut ja muut käsityöt bloggaamisesta puhumattakaan ovat niin vähissä, että ihan ahdistaa. Aiemmin valittelemani flunssa on edelleen voimissaan, toisin kuin minä, joten illat menee aika lailla nuutuneena sohvalla kököttämiseen. Sukkapuikot sentään heiluvat samalla. Eivät ole auttaneet Berocat, sinkki, valkosipuli eikä d-vitamiinikaan, joten pakko kääntyä lääkärin puoleen ensi viikolla taas. Josko joku troppi saisi yskän, nuhan ja väsymyksen väistymään vihdoin. Onko teillä säilytty terveinä, mitkä on sinun tehovinkkisi flunssan selättämiseen?

Voimaa ja hyvää oloa lokakuun viimeiselle viikolle, just siulle  ♥

Pienelle kummitytölle ♥

Pearl wallet clutch - Lompakkoa ompelemassa

Taival

Nuppumekko

Läpi ruusutarhojen - Mekko puuvillapellavasta (sis. alekoodin)

Loki-neule pojalle

Klompelompe - neuleita koko perheelle - kirja ja arvonta ♥

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Eläinjoogaa ja yksivärisiä vaatteita

Arkikooma ja pari paitaa

Hyvän mielen taidot ja inspiraatiota


*Kortit ja kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Bambeja pastellin sävyissä ja ARVONTA ♥

Yhteistyössä: Nosh Organics Lopussa arvonta ;)

Babynest - vinkit onnistuneeseen ompeluun



Neulomon kankaita ja mielenrauhaa

*Yhteistyössä Nokian Neulomo

On se kesä kuitenkin


Prinsessajuttu ja ideoita vaatteiden yksityiskohtiin

Ompelua, ompelua ja vielä vähän ompelua - Blogiviikkoni ja parit paidat



Mystical flower -mekot ja käynti Karnaluksilla


Lomatunnelmaa ja vaatetta pinkistä Rauduskoivusta


DIY: Vuoritettu jumpsuit


Festarimekko


* Yhteistyössä Nosh Organics

Harmaita ♥

Lettisetti

Tärkeintä työtä ja 10 teesiä lapsen hyvään kohtaamiseen

Pikkaraisten remontti

Yksinkertaisen ihanaa

DIY Turbaanipipo rusetilla

♥ Sydämellä ♥










Vauvalahja, mikä ihana tekosyy ommella suloisia pikkuruisia vaatteita! Tällä kertaa mopo keuli kyllä huolella, sillä suunnitelmissani oli ensin ommella vain jumppis lahjakoriin mukaan. Mutta kyllähän nyt yhden bodyn voisi siihen sivuun, ja hei tarviihan body housut. Setti on aina parempi kuin yksittäinen vaate. Ja kappas tilkkujakin jäi, eiköhän näistä tulisi pipo ja huivit. Ja sitten tuleva äiti otti puheeksi vaunuverhon ompelun, äkkiäkös surautan pakettiin senkin. Ompelun ilo ja söpöset kankaat veivät naista kunnolla mukanaan näitä tehdessä, joten tällainen setti syntyi näillä eväillä.

Koska tulevan vauvan sukupuoli on vielä salaista tietoa, otin varman päälle ja valitsin keltaista yhdistettynä aina pätevään mustavalkoiseen. Jumppiksen kanga on rakkaudella hillottua Verson puodin Sydämellistä, mu-va sydän ostettu Kootilta ja herkullisen oranssi lintupuuvilla Eurokankaan laarista. 

Jumppis on Ottobren 4/12 kaavalla, body Sausage dog lehdestä 4/14, housut Streaky legs 1/15, myssy ja huivit netistä löytyneet ilmaiskaavat (tähän hätään en löytänyt linkkejä) ja vaunuverho Dookyn pohjalta piirretty aikoinaan (monitoimirenkaat pääsivät pakettiin mukaan, kuviin ne eivät vain ehtineet). Kaikki vaatteet on tehty koossa 56, mutta Ottobrelle tyypillisesti ne näyttävät aika lailla reiluilta. Onneksi vauvoilla on taipumus kasvaa nopsaan, joten eiköhän ne aika pian ole sopivia.

Oli muuten ihanat vauvajuhlat! Juuri sopivasti kivaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja iloisia naisia vielä syntymätöntä ihmettä juhlistamassa ♥

Kirkkaita ajatuksia tulevaan viikkoon just siulle!