Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

Käsityöblogien joulukalenterin luukku 20

Tänä vuonna joulu on lähestynyt vääjäämättä, hiipinyt päivä päivältä ja luukku luukulta likemmäksi, vaikka minä en ole vielä valmis! Ei ole piparkakkutaloa, ei jouluaskarteluja, ei valmiita lahjoja odottamassa paketointia. Viimeiset kolme viikkoa on kulunut pahvilaatikoiden keskellä, kuntotarkastusta jännittäen, eineksiä syöden ja kahden osoitteen väliä juosten työpäivien jälkeen, mutta nyt on aika hengähtää. Maallinen omaisuus ja perhe on saatu uuden katon alle ja joten kuten totuttu kerrostaloelämään, mutta mikä parasta - uusi oikea koti on tiedossa keväällä! Ihanaa!

Tavaroiden purkamisen ohessa olen virittänyt joulukuusen koristeineen sekä lukuisia kynttilöitä ja valoja tunnelmaa tuomaan. Ja alkaahan se tunnelma vähitellen herätä, sillä on se joulu ilman piparitaloakin. Saamme olla yhdessä perheen kanssa, nauttia viikon vapaista ja rauhoitella hektistä elämää. 

Vaikka oman blogin jouluinen vaihe on jäänyt, ei vain niukaksi, vaan ihan olemattomaksi, halusin osallistua Käsityöblogien yhteiseen joulukalenteriin yhdellä luukulla. Eilen kalenteri avautui Villa& Villa-blogissa ja huomenna jatkaa Villa Nanna. Päätin tähän omaan päivääni koota yhteen aiempien vuosien joulukalentereistani omasta mielestäni parhaat vinkit ja ideat. Postauksissa on mukana ohjeet tai linkit ohjeisiin. Aina ei pyörää tarvitse (lue: ehdi) keksiä uudestaan, ja ovathan nämä vuodesta toiseen käypäsiä juttuja ♥


Pikkaraisten remontti

Nostalgiaa nukenrattaissa



Minä toisena oikealta, rattaat lainassa oikean puoleisella kaverilla. Uskallan kuvan julkaista lupia kyselemättä, vaikka asianosaiset varmasti itsensä tunnistavat, jos tänne eksyvät ♥
Ilahdutko, kun kaupan valikoimista löytyy yllättäen lapsuudestasi tuttuja karkkeja? Ovatko Tao-Tao ja Nalle Luppakorva mielestäsi loistavaa katsottavaa nykyajan lapsille audiovisuaalisista puutteistaan huolimatta? Löytyykö kaapistasi nukkavieru ja vuosikymmeniä nähnyt pehmolelu, jonka merkitys aukeaa vain sinulle? Huokailetko kirjastossa ihastuneena, kun löydät niitä kirjoja, joita luit nuoruudessasi? Lähteekö kirpparilta mukaasi samanlaiset kahvikupit, mistä pienenä tyttönä hörpit kaakaota mummolassa? Herättääkö teinivuosiesi klassikkobiisi saman tunteen kuin silloin 16-vuotiaana? Kiehtooko retrossa jokin?

Nostalgia on mielenkiintoinen juttu. Asiat, jotka ovat aikanaan olleet tavallinen osa arkea, saavat vuosien kuluessa ympärilleen hopeisen reunan ja muistelulisää. Uskoisin, että ihmisellä  on sisäsyntyinen tapa kaihota menneitä aikoja, uskoa monen asian olleen ennen paremmin. Lapsuudesta ja nuoruudesta tutut tavarat, musiikki, tv-ohjelmat, maut ja tuoksut kuljettavat mukanaan mieleen painuneisiin hetkiin ja yhdistävät kaksi aikakautta, nykyhetken ja menneisyyden. Niissä on sellaista sielukkuutta, mitä ei tavaratalon hyllyltä vaan löydy. 

Sanan mukaisesti nostalgia tarkoittaa koti-ikävää ja kaipausta, mutta itse miellän sen ennemmin positiiviseksi menneen fiilistelyksi. Minulla nostalgiantunteisiin sekoittuu iloa, hellyyttä ja hämmennystäkin, joskus ehkä pikkuisen surumieltäkin. Jokin mitä olen jo luullut unohtaneeni, ilmestyykin yhtäkkiä eteen palauttaen mieleen muistoja kuin tervehdyksenä nuoremmalta minältä. Veikeä tunne! 

Etenkin lasten saamisen myötä tunnistan olevani entistä taipuvaisempi nostalgiaan. Ne asiat, mitkä olivat itselleni pienenä merkityksellisiä, ovat niitä asioita, joita tahtoisin myös lapsilleni tarjota. Vaikka lapset eivät aina innosta kiljuisikaan (esittelin muun muassa Histamiinin joulukalenteria innoissani pojalle, joka totesi sen olevan todella surkea. Ja pakko myöntää, olin muistanut sen aika  paljon  parempana...),on lapsuuden mieluisiin kokemuksiin jotenkin viehättävä palata. Enkä varmasti ole yksin nostalgiankaipuuni kanssa, vai mitä?

Osa nostalgian kohteista kestää aikaa paremmin kuin toiset, ja nämä rattaat kuuluvat ehdottomasti noihin ensimmäisiin. Kerroin mummolassa käydessäni, että Tinttara tykkää nukenrattaita työnnellä, ja yllätys oli melkoinen, kun isäni kävi kaivamassa varastosta omat, noin 30 vuotta vanhat rattaani. Hauskinta tässä oli se, ettei minulla ollut aavistustakaan  näiden olemassa olosta ja rattaiden myötä myös muistoja tulvi mieleen. Lapsille kärryt olisivat kelvanneet jo heti käyttöön, mutta kuten kuva kertoo, tuunaus oli tarpeen.


Rattaiden runko sai ylleen spraymaalin ja kankaat vaihdoin uusiin. Ei sen kummempaa ja vähän vinksottaakin, mutta rattaat ovat nyt kuin uudet ja erittäin kelpoiset pupun kuljetteluun. Tinttara tykkää ja niin minäkin. Ja on se jotenkin niin herttaista nähdä oma tytär työntämässä samoja rattaita kuin itse aikoinani, melkein saattoi silmäkulma kostua... Saa nähdä kestävätkö matkassa seuraavatkin 30 vuotta!

Lämpöä ja kynttilänvaloa hämäriin iltoihin ♥




Sisustukseen sopiva sitteri

Typykälle kaivettiin naftaliinista pojalla hyvin palvellut sitteri,
mutta oi ja voi, ruman ruskea ja haalistunut päällinen ei miellyttänyt silmääni yhtään.
Miehen mielestä takerruin ihan epäolennaisiin juttuihin jälleen,
mutta itseäni jäi kaivelemaan sitterin sopimattomuus olohuoneen väreihin.
Ei yhtään epäolennaista, tiedättehän te!

Kun sitten facebookin ompeluryhmässä vilahti tosi kivannäköinen 
tuunattu Baby Björnin sitteri, iski inspis tosissaan.
Vanhaa päällistä en raaskinut kaavoiksi pilkkoa ja sainkin 
kauniisti pyytämällä valmiit kaavat käyttööni, kiitos vain Anna ♥


Ompelu sujui varsin näppärästi, mitä nyt kokoa piti kaventaa muutaman kerran. 
Eniten päänvaivaa tuottivat haarapalan kiinnikkeet,
kun en sellaisia mistään paikallisesta putiikista löytänyt.
Duffelinnapit kuitenkin pelastivat ja näyttävätkin itse asiassa veikeiltä.


Kangas on Ikean napakkaa puuvillaa, tosin Eurokankaasta ostettuna (!? ).
Mietin osien tukemista vielä tukikankaalla, mutta jätin pois.
Sen pystyy onneksi silittämään vielä jälkikäteenkin.
Edit. Kangas alkoi lörpähtää vähän, joten virittelin tukikankaan sittenkin. Suosittelen lämpimästi, olisi varmasti helpompi silittää ennen ompelemista...





Kelpaa siinä neidin köllötellä, kasvunvaraakin riittää vielä pitkään 
(ainakin sen puoli vuotta, mitä vauva siinä viihtyy...).
Ja mikä tärkeintä, nyt sitteri sopii sisustukseenkin ;)


Muikean simaisaa vappua ♥♥





Aurinkoisia unia

Toinen osa sarjassamme "Pakko saada, vaikkei ehkä tarvitsisi..."
Silmiini osui tovi sitten Fagerwearin Hannan tekemä babynest,
jonka jälkeen tuli tietenkin suuri tarve ommella sellainen itsekin.
Ai mikä ihmeen babynest? 
Sitä itsekin ihmettelin alkuun, mutta tutustuttuani aiheeseen, 
sehän on nerokas idea! Kyseessä on siis vauvan pesä,
minkä voi laittaa vaikkapa pinnasänkyyn "kutistamaan" reunoja pikkuisen ympäriltä,
nostaa viereen sohvalle tai nukuttaa vauvaa perhepedissä turvallisemmin. 
Ohjeita löytyi googlaamalla niin suomeksi kuin ruotsiksi.


Ohjeet olivat hyvin selkeät ja yksinkertaiset toteuttaa, 
mutta sain kuin sainkin tuhrattua homman niin, 
että tein kaiken käytännössä kahdesti. 
Vinkkinä muille:
a) pyöristä kulmia yläreunassa reilusti
b) käytä riittävän paksua vanua
c) älä turhaan neulaa kanttinauhaa ompelua varten.


Voi olla, että jaksaessani puran päädyt vielä kerran auki ja laitan reunoihin paksumman vanurullan, sillä ne saisivat olla napakammat. Miettisin myös sitä, että päädyn kanttauksen sijaan laittaisin nepparit, jolloin päällinen olisi pestävissä paremmin. Nyt ompelin käsin keskustan patjaosan muutamilla pistoilla kiinni, jotta kestäisi pesun koneessa paremmin.


Päätyyn naputtelin alkuperäisestä ohjeesta poiketen sirkat, 
joiden läpi vedin narut ristiin. Näin viritys pysyy paremmin muodossaan.
Tälle uskon kyllä tulevan käyttöä!
(Vaikka mies sanookin babynestin muistuttavan lähinnä kumivenettä tai koiranpetiä.) 

Toinen hurahdukseni oli makuupussin päällystäminen
(koska niinhän kaikki ompelevat äidit tekevät...).
Ihan toimiva makuupussi olisi kotoa jo löytynyt, mutta halu ommella voitti,
etenkin kun vanhan pussin sain ilmaiseksi kirpparilta. 
Ette uskokaan kuinka kauhiasti pähkäilin kankaan valintaa,
surffasin nettiputiikeissa ja kiersin kauppoja.
Ja sitten keltaiset salmiakit (Annon Nami) löytyivätkin ihan omasta kaapista!


Ohjeen nappasin Tosimummolta, mainio tutoriaali!


Loppukevennyksenä pakko kertoa kuvassa näkyvästä raidallisesta päiväpeitosta.
Mittailin sängyn tarkasti, menin Eurokankaaseen
ja ostin vähän mittoja reilumman palan tikkikangasta.
Kotona leikkelin ylimääräiset pois, kanttasin reunat (huom, aikaa tuhlasin tunteja...)
ja aamulla sovitin päiväpeittoa sänkyyn.
Ja sehän oli liian pieni! Olin mitatessani sujuvasti unohtanut huomioida 
peittojen ja tyynyjen tuomat lisäsentit :p 
Ei muuta kuin kanttia purkamaan 
ja saumuroin takaisin aiemmin leikkaamani osat kangasta. Ja taas kanttasin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, 
mutta helpommalla olisin selvinnyt ottamalla mitat 
vaikkapa netistä valmiiseen päiväpeittoon tai mittaamalla entisen.
Tyhmästä päästä kärsii ja niin edelleen!

Onneksi tämä setti onnistui himppasen paremmin :)





VUODEN VIIMEISET VEIVIT

Siis Savaway-veivit.
Jälleen aktivoiduin facebookin ompeluryhmän imussa
ja osallistuin yhteiseen kivaan.
Kummatkin tehtävistä olivat yllätyksiä,
joten utelias immeinen ei voinut vastustaa kiusausta mitenkään,
vaan pakko oli tilata tehtävänanto.

Ensimmäinen veivaus oli salainen kiitoslahja 
Viljamin puodin Maijalle, joka organisoi Suomen suurin joululahja- lelukeräyksen.
Kiitos hänelle vilpittömästä halusta tuoda iloa pienille, suuresta sydämestä
sekä siitä, että sai aktivoitua suuren määrän kotiompelijoita mukaan.

Toinen osuus oli supersalainen,
kiitoslahja Hannalle, joka järjestää joka viikkoiset Savawayt.
Kiitos hänelle perjantain piristyksistä ja kekseliäisyydestä.

Tällä kertaa en osallistunut ompelemalla, 
vaan kaivoin kartongit, liiman sekä sakset esiin
ja askartelin ihan vanhanaikaiseen tapaan joulukortit.


Tekniikkana korteissa käytin iiris-taittelua (vai mikä lie on suomalainen nimitys).
Helppoa, mutta näyttävää!
Tällaiset kun saisi aikaiseksi tehdä kaikille joulun postituslistalla oleville...

Toinen ylläriveivi saapui männäviikolla postissa
ja paketista paljastui kangaskassi.
Tehtävänä oli tuunata Liekkipylly oman näköiseksi,
jotta sitä voi ilolla ja ylpeydellä kantaa mukanaan.
Pakko myöntää, että itsellä löi hetken tyhjää ideoiden suhteen,
mutta kangastussien avulla sain jonkinlaisen koristelun onneksi aikaan.
Heikko suoritus, mutta muuten kelpo kassi.


Innolla ensi vuoden puuhasteluja odotellen :D

KORTTELIKIERROS

On kiireitä pidellyt.
Minuutit kuluvat ja tunnit hujahtavat.
Äkkiä on ilta ja kohta jo huominen.
Koen kiirettä, mutten silti saa niin paljon aikaan kuin voisin.
Luin jostakin ajanhallinta-artikkelista ohjeen. että pitäisi joku päivä kirjata ylös
kaikki mihin aikaa kuluttaa. Sitten voisi karsia pois turhakkeet.
Varmasti olisi hyvä, mutten taida uskaltaa.
Löytyisi aivan liikaa turhaa, etenkin netissä notkumista.
Jatkan siis samaan malliin.
Ja samalla nautin siitä, että minulla on sittenkin ehkä eniten aikaa tässä elämänvaiheessa.
Saan valita mitä päivisin teen ja mikä parasta, viettää sen äärimmäisen laadukkaassa seurassa!

Viime aikoina en ole (kangasvaraston kasvatukseltani) ehtinyt tarttua uusimpiin kankaisiin,
vaikka ideat valmiista vaatteista muhivatkin jo mielessäni.
Nyt kuitenkin otin Kortteli-kankaan käsittelyyni samoin tein sen saatuani.
Syntyi lyhythihainen, simppeli tunika omalla kaavamuokkauksella.







Selkään halusin metallivetoketjun tuomaan vähän rouheutta. 
(Jos totta puhutaan, se on todellakin melko rouhea selän ihoa vasten. 
Onneksi tätä voi käyttää myös pitkähihaisen paidan päällä ;) )


Kaula-aukon kanttaamisen tein jälleen vähän nurinperin kokeillessani ensimmäistä kertaa 
tätä ohjetta. Olisi pitänyt ensin kantata ja laittaa sitten vasta vetskari.
Ehkä sitten ensi kerralla olen viisaampi (jos muistan).

'



Kolttu on takaa tuollainen v-muotoinen, pidempi. Aika kiva.

Ja lopuksi vielä kuvaa suurimmasta taidonnäytteestäni,
tähän ei joka mimmi pystykään! Heh, paitsi että todellakin pystyy.
Piti tekemäni mustat legginssit joustocollegesta, 
mutta löysinkin hyvin istuvat, paksummat leggarit kaupasta.
Ja paljon halvemmalla kuin kangas olisi ollut.
Pienellä tuunauksella näistä sai oman näköiset.
Aika kivat nämäkin.
Miun mielestä.