DIY Rusettitonttulakki ja jouluinen frillapaita














Kuvittelin jotenkin höperösti, ilmeisesti heikolla itsetuntemuksella, että tänä vuonna ei jouluvaatetta ommella. Jostakin syystä alkoi kuitenkin tulla sellainen olo, että kyyyllähän sitä nyt vähän edes, joten napsuttelin tilauksen Ainolalle ja pian sain hakea postista ihanaa ruusutrikoota. Koska Tinttara pitää tällä hetkellä enemmän paitoja, päätin tehdä sellaisen hameen tai legginssien kanssa pidettäväksi. Paidan kaavana on LillaLumin Ilona frilloilla koossa 110.

Paidan lisäksi ompelin uudet tonttulakit molemmille lapsille, sillä edelliset (neljän vuoden takaa :D ) olivat jo aika kintsakat. Lakit leikkelin pipon kaavaa osviittana käyttäen ja priimaa pukkasi. Tinttaran hattuun tein rusettisomisteen ja sen innoittamana tein ohjeen rusettitonttulakkiin. Helppo juttu muutenkin, mutta jospa siitä jollekin iloa on ♥





Neljä yötä jouluun on, valoa pimeyden keskelle just Siulle ♥

 

2 kommenttia

  1. Onpa näppärä tuo rusettiohje! Ihanat joulukamppeet olet taas tehnyt. Minä en ommellut tänä vuonna yhtään jouluvaatetta. Se on ihan ihmeellistä kyllä. Ihan eka kerta laatuaan mun ompelijaelämässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ♥ Sinä teitkin niin ihanaisen joulukalenterin ja siihen liittyen upeita töitä, joten ehkä joulukamppeille ei enää tarvetta ollut :)? Toivottavasti teidän joulu on mukava ♥

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!