Luukku 16 : Villaa varpaille


Talven kylmistä ja koleista illoista ei voi selvitä ilman villasukkia. Villikset kuuluvat sohvan nurkkaan käpertyjän jalkaan yhtä varmasti kuin suklaa joulun odotukseen tai porkkana lumiukon päähän. Villasukissa on myös jotain sielua lämmittävää ja turvallisuuden tunnetta lisäävää, eikö olekin?! Yksi haittapuoli niissä kuitenkin on; villasukat ovat melko liukkaat kävellä.

Idea näihin tuli äitini harmitellessa isovanhempieni kylmiä jalkoja ja sitä, etteivät he pysty villasukkia käyttämään, koska niillä ei pysy huterajalkainen vanhus pystyssä. Onneksi mieleni sopukoista nousi muistikuva sukkiin ja tossuihin tarkoitetusta jarruaineesta, joka voisi tuoda ratkaisun tähän pulmaan.



Aloitin jo syksyllä Muita ihania-blogin neulomisrupeamassa Syyssukkia käyttäen kotoa löytyviä jämälankoja, joiden värit eivät kuitenkaan kolahtaneet itselleni. Neulomismotivaatio löytyi, kun sukkien kohteeksi valikoitui mummoni. Ukille neuloin ihan perussukat 7 veljeksestä muutaman tiukan luentopäivän aikana, ja olipa ihana pitkästä aikaa saada valmista ilman kuviokikkailuja.

Valmiisiin sukkiin laitoin kässämessuilta ostamaani sukkalateksia, minkä käyttö oli tosi vaivatonta ja näppärää. Toivottavasti jarrut toimivat käytössä ja pitävät vanhukset tolpillaan parketilla tassutellessa.


Jouluaatto on jo kahdeksan yön päästä ♥

8 kommenttia

  1. Ihana ajatus! Toivotaan, että toimii :) Olis aika tarpeen myös vilkkaan taaperon villasukissa, kun kotona on vilposet lattiat ja tyttö juoksee joka paikkaan :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat ja kaunis ajatus! Kerrohan sitten pysyikö jarrut käytössä kiinni :) Itse en käytä muita kuin villasukkia ja olen harkinnut tuon jarruaineen ostamista, mutta tyyrin hinnan vuoksi on toistaiseksi jäänyt kauppaan..

    VastaaPoista
  3. Älyttömän ihanat nuo kirjoneulesukat! :) Tuota sukkalateksia olen haaveillut itsekin ostavani.

    VastaaPoista
  4. Huikean kauniit sukat! Hyvältä kuulostaa tuo lateksi!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniita sukkia olet tehnyt! =) Miunkin pitäisi muuten oppia tuohon luennoilla neulomiseen! Kummasti alkaisi tulla valmista ;) Ehkä ensi vuoden puolella sitten, nyt lomaillaan! =)

    VastaaPoista
  6. Tein huopavirsuja jokin vuosi sitten jouluksi, ja jarru kyllä toimi! Vuoden käytön jälkeen täpät tarvitsivat kyllä kuluneisuuttan uusintakäsittelyn.

    http://kotikutoista.blogspot.fi/2014/01/joululahjat-osa-4-huopavirsut.html?m=1

    VastaaPoista
  7. Ihania kyllä molemmat sukat! En ole tuota jarruainetta koskaan itse käyttänyt, mutta jos vain toimii niin olis kyllä kätevää.. Voisi kerhoonkin laittaa tytöille villasukat kun lattiat tuntuu ainakin omaan jalkaan siellä niin kylmiltä.. Hmm, täytyykin katsella kaupoissa sillä silmällä..

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!