Luukku 14: Virkattu matto kuusen alle



Joulukuusi, tuo joka kodin jouluisen tunnelman luoja. Vielä vuosia sitten kukaan ei miettinytkään sitä, miten erilaisia variaatioita kuusesta voi jonakin päivänä olla. Kuusi oli aina aito, ehkä vähän toispuolinen ja lenkallaankin. Se haettiin sisään vasta lähellä aattoa, ensin sulamaan ja koristeita odottamaan. Koristelu hoidettiin omanlaisensa hartauden vallitessa ja isän kiroillessa sotkussa olevia kuusenkynttilöiden johtoja. Koristeena meillä  oli aina kynttilöiden valossa loistavia punaisia palloja ja metallivärisiä kimallenauhoja, sekä latvatähden vieressä vanha virkattu enkeli. Joinakin vuosina saattoi oksille eksyä suklaapukki tai minun ja veljeni askartelemia koristeita, lippunauhoja en sentään muista koskaan olleen. Oli siinä oma tunnelmansa.

Nykyään valinnanvaraa on jo aika paljon enemmän. Onko kuusi aito vai muovinen, mikä on sen muoto, korkeus ja tiheys. Tuodaanko se olkkarin nurkkaan jo marraskuun lopussa vai valtaako se paraatipaikan vasta aattoaamuna. Kuusen perinteinen vihreä väri on saanut haastajia valkoisesta ja jopa mustasta, ja taitaa jopa erilaisia kimalleversioita löytyä. Koristeita on laidasta laitaan tarjolla, ei tarvitse kuin valita omat suosikkinsa. Monelle mahtaa olla tuttu myös kuusen ja koristeiden värien teemoittaminen; tänä vuonna vain punaista ja kultaa, toisena vuonna vain valkoista ja hopeaa, ensi vuonna pastellisävyjä...



Meidän kuusemme koki tänä vuonna muodonmuutoksen, kun ostimme valkoisen kuusen vanhan vihreän tilalle. Koska tykkään nauttia kuusesta paria viikkoa pidempään, on muovikuusi varmin ja kestävin valinta. Aiemmin olen rakastanut punaisia joulupalloja, mutta tänä vuonna halusin jättää punaisen värin kokonaan pois koristeluista - kultaa ja hopeaa sen olla pitää. Mikä lie keski-ikäistyminen minua vaivaakaan, aiemmin en ole noille lämmennyt ollenkaan!

Koska vanha kuusenalusmatto oli punainen eikä siis sopinut mitenkään värimaailmaani tällä erää, oli pakko (tietenkin) tehdä itse uusi. Ostin Tampereen messuilta Paapolta kolme kerää glitter(!)collegekudetta ajatuksenani virkata tähtimatto. Suunnitelmanin mukaisesti ehdin muutaman kierroksen edetä, kunnes hoksasin kuteen olevan aivan tolkuttoman paksua ja tarvitsevani sitä noin sata kerää, jos jatkaisin samoin. Kude oli siis halkaistava puoliksi, ja voin sanoa, ettei montaa tylsempää hommaa voi olla! Oikeaa ajan tuhlausta... Aloitin puolikkaalla kuteella maton uudestaan tämän ohjeen mukaan, ja halkaisijan ollessa noin 70 cm, totesin a) matosta tulevan ihan liian suuren ja b) kuteen loppuvan. Purkuhommia siis.

Jälleen kerran purkaminen kannatti. Vaihdoin suosiolla mallia ja ohjetta, jota sitten viimeisillä kerroksilla sovelsin omasta päästä. Parissa illassa tuli valmista! Pitsimäisempi kuvio on itselleni mieluinen, koko juuri sopiva (halkaisija noin metri) ja kude riitti justiinsa. Hieman epäsymmetriaa on havaittavissa kuteen paksuuden vaihdellessa, mutta ihan tarpeeksi pyöreä tuo onneksi on. Joulun jälkeen pitää kyllä etsiä uusi sijoituspaikka, sillä tuskin raaskin tätä vuodeksi joululaatikkoon haudata.



Jouluaattoon on tasan kymmenen yötä!

11 kommenttia

  1. Voi mahdoton onkohan se minullakin jo keski-iän kriisi vaikkei ole vielä edes 25 mittarissa :D Meidän ensimäinen kuusi on nyt valkoinen hopeisine ja pinkkeine koristeineen. Valkoinen on minusta paljon raikkaampi eikä vihreä oikein muutenkaan sovi meille.. Kiitos matto vinkistä! Saatankin laittaa äitin virkkaaman maton kuusen alle. Ehken enää kerkiä ennen joulua itse opettelemaan virkkaamisen saloja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko niin nuori, voi ihana ❤️👍 Valkoinen kuusi on kyllä paljon valoisampi kuin tumma vihreä! Kiva, jos inspiroi :)

      Poista
  2. Kaunis matto. Minäkin tykkään noista pitseistä! -Salla

    VastaaPoista
  3. Mun kuusenalusmatto jäi virkkaamatta, neljännen yrityksen jälkeen hautasin yritelmän vaatehuoneen perälle :D Ehkä kokeilen vaikka ompelemalla, ensi vuodeksi xD Mut tää on upee! Ja tosi hienoa se glitterkude!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi :)! Olen iloinen, etten luovuttanut, loppu hyvin :D Ja glitter, ihana!

      Poista
  4. Aivan ihana kuusenalusmatto! Laitanpa vinkin korvan taakse ensi vuotta varten ;) Täksi jouluksi en enää ehdi väkertää, kun on niin paljon muuta touhua, nyyh. Voin kuvitella, että kuteen puolittaminen on tylsää :D Mutta voin kertoa, että pesukoneessa sotkeutuneen kuteen selvittely on myös harvinaisen tylsää (ja raivostuttavaa) hommaa - siitä mulla ON kokemusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, tuo kuulostaa ihan kammottavalta 😄 Kiva, jos inspiroi, tulee se joulu ensi vuonnakin! Kiitos paljon Anu!

      Poista
  5. Upea kuusenalusmatto! Ja sopii värinsäkin puolesta ihan ympäri vuotiseen käyttöön(heh, siis ilman kuusta). On tuossa ollut kyllä työmaata, kuteen puolittamisesta lähtien:)
    Me päädyttiin kahteen joulukuuseen, ihan siihen perinteiseen ja sitten toissa vuonna ostettuun valkoiseen uv-kuuseen. Lapset saivat koristella oman mielensä mukaan, ja siltähän ne kuuset kyllä näyttikin. Alaoksat notkuivat koristeista ja toki halusivat kaikkia mahdollisia koristeita kaikissa mahdollisissa väreissä:D

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!