Joulukalenterin 3. luukku: Koristeita piparimuoteista


Pienenä tyttönä yksi suurimmista aarteistani oli ruma keltainen pahvilaatikko, jonka sisältä löytyi mahtava valikoima kartonkia, puisia nappeja, tarrakalvoja, nipuittain paperia ja kaikkea muuta sellaista, mikä mahdollisti omatoimisen askartelun. Sillä askartelusta minä tykkäsin! Muistan muun muassa väkertäneeni niin korvalampun kuin stetoskoopin sairaalaleikkiini, kiinalaisia kartiohattuja (en kyllä tiedä miksi, mutta muisto on elävä :D ), nukkekodin kalusteita ja tietenkin kortteja milloin mihinkin tarkoitukseen. Olin onnellinen saadessani osallistua silloisen Sinooperin kursseille, joissa muistan päässeeni kokeilemaan kaikenlaista savitöistä koruaskarteluun. Näpertelyinto oli myös yksi syy, miksi halusin aikoinaan toimintaterapeutiksikin opiskella, ja vaikkei ammatin pääpaino missään nimessä siinä ole, on kädentaidoista ja innostuksesta niihin ollut suurta iloa työssäkin.

Kipinä käsillä tekemiseen on siis ollut minulla lapsesta saakka, mutta hakenut muotoaan päätyen lopulta ompeluun. Kaikki muut muodot ovat oikeastaan jääneet sen myötä syrjään, vaikka tarvikkeet tuolla vaatehuoneen perukoilla ovat välillä huudelleetkin. Senpä takia olikin ihan huippuhauskaa alkaa ideoida tätä joulukalenteria ja kaivella vanhoja tuttuja materiaaleja, palata niin sanotusti juurille. Näitä tehdessäni pääsin taas kiinni siihen fiilikseen, miksi askartelu - tuo sanana melko aliarvostettu puuhailu - on niin hurjan kivaa! 

 Nämä helpot, mutta näyttävät koristeet syntyvät paperista, vanhoista (tai uusista, jos tahtoo) piparimuoteista, teipistä ja narusta. Muotin avulla hahmotellaan paperille haluttu muoto, leikataan se irti ja pienillä teipin paloilla kiinnitetään muotin reunoihin.



Enää 21 yötä jouluun!

17 kommenttia

  1. Ihania! Ja mikä parasta, ilmeisesti uudelleen käytettävissä. Askartelu ja kaikki luova puuhaaminen on ihan parasta. Välillä vaan joutuu valitseen et mitä tekee kun kaikkea ei vaan valitettavasti ehdi. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.s. mainitsin blogisi joulukalenterin omassa blogissani, himmelipostauksen lopussa.

      Poista
    2. Kiitos linityksestä ja kehuista Sanna ♥ Sehän se on, että inspiraatiota ja tarvikkeita olisi, mutta aika ei vaan riitä kaikkeen. Nytkin sitä olen varastunut aika monesta kohtaa itselleni ;)

      Poista
  2. Aivan ihania koristeita! Hauska idea näissä, saa joka joulu vaihdettua mieleiset taustat ja käyttää vaihtotaustat sitten uusiin askarteluihin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja tarvittaessa voi muotteja käyttää alkuperäiseenkin tarkoitukseen :) Kiitos Villa Pipo ♥

      Poista
  3. Minä tykkään näistä! Ihana idea, kiitoksia <3! Askartelu on kivaa, minullakin se on nyt vuosien saatossa jäänyt ompelun jalkoihin. Voisi enemmän väkertää, mutta kyllä sitä silti valitsee sen ompelukoneen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, kiva kuulla! Miekin yleensä tosiaan vaan ompelen, joten siksi tämä askartelurupeama joulukalenterin merkeissä on erityisen hauska :)

      Poista
  4. Ihana kun löysit takaisin "juurille! :)
    Nämä on tosi kauniita. Täytynee tehdä meillekkin parit kun tuolla kaapin perukoilla taitaa olla kivoja joulupapereita..pahveja.. mitälie :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!