Kurkkaa kirjaa; Nuppunen nro 4 - kukkia ja juhlia

Kirja on saatu arvostelukappaleena Nuppu Print Companylta.











Kesän viimeinen viikonloppu ja venetsialaiset! Tänäkin vuonna kunnon kekkerit jäivät meidän porukalla väliin, mutta pieniä pilkahduksia sellaisista  oli ihana nauttia hämärtyvässä illassa lyhtyjen ja valojen muodossa. Vaikka koko elokuu on ollut sään puolesta jo enemmän tai vähemmän kolea ja kostea, pidin yllä toivoa kesän jatkumisesta. Nyt kuitenkin saa luovuttaa sen suhteen, loikata syksyyn ja kaivella kynttilät ja viltit esiin... Ostin uudet kumisaappaatkin, joten tervetuloa syksy!

Vaikka tuo kesä perinteisesti on juhlien aikaa, ei juhlavampia mekko- ja paitaompeluita tarvitse tai kannata unohtaa syksylläkään. Tartuin nimittäin viimein uusimpaan Nuppunen-kirjaan, joka nimensä mukaisesti - Nuppunen nro 4, kukkia ja juhlia - keskittyy hieman fiinimpiin ompeluksiin. Nuppu Print Companyn neljäs kirja ilmestyi alkukesästä ja toi koronakurimuksen keskelle toivon ajasta, jolloin kunnon juhlia voi jälleen järjestää huoleti. 

Jo tutuksi tulleeseen tapaan Nuppusessa on käsitöiden lisäksi joku muukin aspekti ja tällä kertaa siihen on valikoitunut kukat. Kukat on Nupulle luonteva valinta, sillä ilman kukkia ei olisi myöskään Nupun hurmaavia ja helposti tunnistettavia kuoseja. Kirjassa kerrotaan seitsemän eri tavoin kukkien ja kasvien maailmaan kietoutuneen henkilön tarinoita ja heidät nähdään myös upeissa juhlavaatteissa. Kukkateema elää vahvasti kirjan kuvituksessa juhlien sijoittuessa Helsingin Talvipuutarhaan. 

(Harrastaja)ompelijana itseäni kiinnosti tietysti eniten vaatteet ja kaavat, joita tämä kirja tarjoaa. Arkisemmista materiaaleista otetaan askel eteenpäin ja suurin osa malleista on tarkoitettu tällä kertaa kudotuille kankaille, kuten puuvillapalttinalle tai - satiinille ja tencelsatiinille. Joustavien ystävillekin löytyy kuitenkin parikin ihanaa mekkomallia, joille varmasti löytyy käyttöä ympäri vuoden. Erilaisten mekkojen lisäksi kaavat löytyvät mm. kauluspaitoihin koko perheelle, kynähameeseen, suoriin housuihin, liiviin ja kravattiin. Omat suosikkini ovat hihaton tencelsatiininen Sirkku-mekko sekä trikoinen ja vesiputouspäänteinen Leivo-mekko, joista toisen ainakin otan työn alle viimeistään ensi kesänä. Aivan ihana on myös pienten tyttöjen Tikli-mekko! Kaavoissa kokoskaala on laaja; naisten koot 34–52, miesten koot 46–60 ja lasten koot 80–158. Ompelua helpottamaan tästäkin Nuppusesta löytyy hyvä vinkki- ja ohjeosio.

Kokonaisuudessaan Nuppunen nro 4 on kaunis ja houkutteleva kirja, josta löytyy ommeltavaa moneen juhlatyyliin. Plussaa Nuppusen vaatteissa on mielestäni niiden yksinkertaisuus ja ajattomuus, jolloin ne sopivat kaiken ikäisille ja kokoisille ihmisille jättäen samalla tilaa näyttäville kuoseille, mikäli sellaisen valitsee. Ohjeiden kanssa ompelu on helppoa kaavan ollessa konstailematon ja aloittelevakin ompelija selviää varmasti. Lisäbonuksena tässä kirjassa on mm. kukkakranssin ja täytekakun ohje, jotka täydentävät juhlavaa teemaa. Mielenkiintoista onkin odottaa, millainen mahtaa olla mahdollinen viides Nuppunen, sillä aiemmat kirjat ovat olleet keskenään hyvin erilaisia. Ihailen Nuppulaisten rohkeaa oman tien kulkemista ja omalle tyylilleen uskollisena pysymistä ♥

Millainen on Sinun luottovaatteesi juhlissa? 


Pintaneuleella uusi ilme villasukkiin - 3 x helppo ohje!






Tuo sikahieno nahkapaperinen merkki on DataNorpalta. Muihinkin sukkiin aion merkit kiinnittää :)



En nyt haluaisi masentaa, mutta villasukille alkaisi olla kohta taas käyttöä... Sukkainspis nosti päätään, kun löysin keskeneräisiksi jääneenä nuo harmaat sukat. Olin aloittanut ne jo muutama vuotta sitten esikoiselle koossa 32 ja toinen oli valmis, toinen kantapään kohdalla. Onneksi kuvio oli helppo katsoa (ei ollut mitään muistikuvaa mitä olin tehnyt) ja sain sukat tehtyä. Eihän ne toki pojalle enää mahtuneet, mutta onneksi Tinttaralle ovat hyvinkin reilut. Poitsu kuitenkin harmistui jäätyään sukitta ja lupasin neuloa uudet. 

Lomareissulla pysähdyimme Suomussalmella jäätelöitä ostamaan ja bongasin ison valikoiman Novitan lankoja alekorissa. Annoin kummankin murusen valita haluamansa langan ja molemmat halusivat raitalankaa. Pojalta sain vielä ohjeen " muista nyt neuloa tarpeeksi isot kerralla!". No nyt on tarpeeksi isot, koko on 38 ja sukat mahtuvat minunkin jalkaan (OMG!). Pojan valitsema vihreä on Novitan Muumi-sarjan Majakkasaari-lankaa ja tytsyn valitsemat pastellisävyt 7 veljestä Raita-lankaa.

Koska perusjoustinvarsi on minusta tylsä, etsin malleja kivoihin pintaneuleisiin. Löysinkin korinpohja- ja kuplaneuleet, joita sitten sovelsin omiin tarpeisiini. Nämä pintaneuleet on superhelppoja, mutta antavat kivasti ilmettä sukan varteen. Ei tarvita kaavioita eikä lisäyksiä tai vähennyksiä, vaan oikealla ja nurjalla pärjää - kuplasukissa jopa pelkällä oikealla! Pintaneule tulee esiin hyvin yksivärisellä langalla, mutta toimii myös raitalangan kanssa. 


Ohje kolmeen erilaiseen pintaneuleeseen:


Ruudukko: 
1.-2. krs neulo kaikki oikein
3.-4. krs 2 oikein, 2 nurin
Toista näitä kerroksia.
(Malli on neulottu 40 silmukalla koossa 32, kuvio on jaollinen neljällä)


Yli-ali:
1.-3. krs neulo kaikki oikein
4.- 7. krs neulo 3 oikein, 3 nurin
8.- 10. krs neulo kaikki oikein
11. - 14. krs neulo 3 nurin, 3 oikein
Toista näitä kerroksia.
(Malli on neulottu 48 silmukalla koossa 38, kuvio on jaollinen kuudella) 


Kuplis:
Yksi kupla koostuu viidestä silmukasta ja seitsemästä kerroksesta.
1.- 6. krs: neulo oikein
7. krs: *neulo 4 silmukkaa oikein,  neulo 1 silmukka kuusi kerrosta alempana olevaan silmukkaan*. Toista  **  kerros loppuun.

Poimi silmukka näin: Viidennen silmukan kohdalla laske kuusi kerrosta alaspäin ja  työnnä puikon kärki ensimmäisen kerroksen silmukan läpi poimien lanka neuleen takaa etupuolelle -> uusi silmukka (kyseinen silmukkarivi purkautuu omia aikojaan poimittuun kerrokseen saakka). Neulo seuraavat silmukat normaalisti oikein.

8. - 13. krs: neulo oikein
14. krs: *neulo 1 silmukka oikein,  neulo 1 silmukka kuusi kerrosta alempana olevaan silmukkaan, neulo 3 silmukkaa oikein*. Toista ** kerros loppuun.

Jatka näillä 14 kerroksella haluamasi määrä kuplia. Kuplat nousevat esiin neulottuasi aina muutaman kerroksen oikeaa silmukoiden poiminnan jälkeen. Tekniikkaa on vaikea selittää, mutta helppo neuloa! Alkuun päästäksesi löydät youtubesta monta ohjetta kuplaneuleeseen. Kuplien kokoa voit soveltaa silmukoiden määrää vähentämällä tai lisäämällä. Tämän mallin kuvio on jaollinen viidellä silmukalla (koska halusin sukan 40 silmukalla koossa 32) eli viisi silmukkaa muodostaa yhden kuplan. Voit kuitenkin muokata kuvion jaolliseksi esim. neljällä, kuudella tai kahdeksalla silmukalla.  Kuvio on  symmetrinen silloin, kun kupla muodostuu parillisesta silmukkamäärästä.


Kysy, jos tarvitset apuja ♥ Neulomisiloa just Siulle!

 

Kukkaiskylpy-mekko ja katse kohti seikkailuja






"Seikkailu on hyvä suunnitelma" lukee lapseni vuosia sitten saamassa synttärikortissa, jonka olen sittemmin keittiöömme kehystänyt. Siitä ohjeesta päätin ammentaa myös nyt, kun elokuun tuttu haikeus alkoi hiipimään sisimpään. Aina kesän tai ainakin kesäloman lopussa nimittäin alan tuntea itseni alakuloiseksi, ahdistua pimenevistä illoista, tuskailla kiireisiä arki-iltoja, päivitellä lasten kasvua ja siirtymistä päiväkodin ryhmästä toiseen tai luokalta seuraavalle ja sitä myöten vuosien vierinnän kiihtyvää tahtia. Tähän elokuuhun iski myös huoli uuden työn löytämisestä, kun nykyinen joulukuussa päättyy. 

Viime viikonloppuna kävin ystäväni kanssa kahvilla. Nolostuin siinä vaiheessa, kun tajusin valittaneeni ja kertoneeni huolistani suurimman osan siitä ajasta mitä itse olin äänessä. Kotimatkalla mietin asiaa ja päätin tietoisesti kääntää ajattelun suuntaa. Haluan suhtautua elokuuhun ja tulevaan syksyyn uutena seikkailuna, joka tuo mukanaan uusia harrastuksia, kivoja viikonloppupuuhia, koko ajan taitavammat ja pärjäävämmät lapset, paljon pyöräiltyjä kilometrejä, mielenkiintoisia haasteita töissä, inspiroivia kohtaamisia ja lopulta varmasti sen etsimäni uuden työpaikankin. Olkoon elokuu uusi alku ja mahdollisuus unelmien toteutumiselle!

Tämän mekon ompelin heinäkuussa juuri ennen lomareissuamme. Verson puodin huikean ihana Kukkaiskylpy-trikoo viehätti minua tässä tummemmassa sävyssä niin kovin, että kangas päätyi mekoksi jo samana iltana, kun sen postista hain! Kaavana on oma holkkihihainen mekkokaavani, johon muokkasin tuon helmarimpsun. Nuukailuni kangasta ostaessa kostautui, sillä en saanut helmasta niin pitkää ja muhkeaa kuin toivoin. Lopputulos oli kiva ja kangas kaunein, mutta mietin, onko mekko vähän liian tyttömäinen minulle. Kyllä tämä silti on ollut jo monesti käytössä ja toimii loistavasti myös sukkisten ja villatakin kanssa. Saan siis nauttia kesäisistä kukkaistunnelmista mekon avulla vielä sittenkin, kun kesä on vain ihana muisto.

Uusia seikkailuja just Siulle ♥

Telja-villapaita







Tiukkaa ylämäkeä, puuskutusta ja hapottavat reidet. Juurakkoista polkua, teräviä kivilouhikoita, pitkospuita ja jyrkkiä portaita. Korkeuden kasvaessa maasto alkaa muuttua tiheästä metsästä harvemmaksi, männyt matalammiksi ja saniaiset punertavaksi varvikoksi. Siinä kohtaa, kun usko on jo lopussa, tulee viimeinen nousu ja loppurutistus. Perillä avautuva näkymä on henkeäsalpaavan upea. Puut alhaalla näyttävät pieniltä, horisontti on kymmenien kilometrien päässä ja ympärillä on loppumattomasti tilaa. Maisemassa vuorottelevat  kimaltavat järvet,  sankat metsät, kiviset maat ja ääretön sinisenä loistava taivas. Tunturin huipulla on helppo hengittää, pysähtyä hetkeen ja tuntea olevansa pieni osa maailman kaikkeutta. 

Olen jokseenkin levotonta ihmistyyppiä. Minulla on aina monta rautaa tulessa ja ajatukset surraavat usein ylinopeudella. Havaitsen ympärilläni koko ajan kaikkea kiinnostavaa ja uusia ideoita syntyy enemmän kuin on mahdollista toteuttaa. Hetkeen asettuminen on vaikeaa, sillä rakastan tulevan suunnittelemista ja mieli hyppää mielellään siihen mitä voisi olla, sen sijaan, että keskittyisi siihen mitä on. Arjessa tuntuu monesti, että ympärillä on liikaa kaikkea mikä vaatii huomiota yhtä aikaa.

Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa kiipeämään tunturille vuosi sitten ja tänä kesänä uudestaan jo muutamalle uudelle tunturille. Olin kerta kaikkisen hämmentynyt siitä onnen ja rauhan tunteesta, mitä huipulle päästessäni koin. Ympärillä avautuva tila, tyhjyys, vapaus ja kesytön luonto irroittivat minut hetkessä oman pääni sisäisestä vilinästä. Pystyin unohtamaan hetkeksi kaikki minuun kohdistuvat odotukset ja turhan kiireen tunnun. Elämä on normaalisti niin täyttä (olen toki kiitollinen siitä ♥), että sen vastapainona kaipaan ympärilleni ilmaa, avaruutta ja sitä, että ainut ääni korvissani on tuulen humina. Hoksasin, että juuri samasta syystä rakastan myös sup-lautailua, sillä siinäkin käsillä on sama tilan ja vapauden tuntu. Kyseessä on paljon, paljon enemmän kuin pelkkä nätti maisema.

Tuntureille kavutessa villapaita on ollut ihan paras vaate! Se on lämmin hiostamatta, suojaa viimalta ja pysyy kuivan tuntuisena jopa pienessä sateessa. Tällä reissulla minulla oli mukanani pitkin kevättä neulomani Telja. Ohjeen on tehnyt Jennifer Steingass ja ostin se Ravelryn kautta. Teljassa ihastuin sen kauniiseen kaarrokekuvioon ja halusin sellaisen ohjeen, jossa takakappale on korotettu. Tavallisesti islantilaisissa neuleissa etu- ja takakappale ovat symmetrisiä, mutta minusta se tuntuu päällä vähän ahdistavalta noustessaan kaulalle. Valitsin langaksi vanhan kunnon 7 veljestä, sillä löysin siitä täydellisen sävyisen munakoison violetin ja okran keltaisen. Pinkki ja harmaa arpoutuivat kotoa löytyvistä jämäkeristä. Värikombo tuntuu hyvin omalta ja materiaalien hintakin jäi varsin edulliseksi.

Neulomisessa alkuun pääseminen kesti kauan, sillä arvoin kokoa suhteessa käyttämääni lankaan ja aiemmin neulomaani Riddariin, mikä istuu hyvin. Valitsinkin mittataulukkoa pienemmän koon ja vertailin neuloessa kappaleita sopivan kokoiseen paitaan. Teljaa tehdessä opettelin neulomaan lyhennettyjä kerroksia, joilla saatiin paitaa niskasta korkeammaksi. Hihat liitin helmaan siten, että etuosaan jäi takaosaa enemmän silmukoita, koska edessä tarvitaan luonnollisesti tilaa enemmän. Kaiken muun kikkailun lisäksi jouduin purkamaan toisen hihan kokonaan, sillä siinä käyttämäni lanka olikin eri värierää kuin muu paita. Lopulta valmis villapaita on kuitenkin ihan älyttömän ihana ja juuri sopiva! Harmi vaan, että samanlaista osaan tuskin neuloa uudestaan, sillä tuossa on niin paljon muutoksia enkä tietenkään kirjannut silmukoita muistiin.

Onko Sinulla villapaitaa käytössäsi? Entäpä mikä on Sinun mielenmaisemasi? Nautitko enemmän metsän vehreydestä, kaupungin huiskeesta, avarista yläilmoista vai jostain ihan muusta?

Nyt lähden taas suppailemaan, viimeiset lomapäivät käsillä!


Hattarainen-laukku










Miten se voikaan olla niin, että juuri kun pitäisi kaiken olla pakattuna ja valmiina lähtöön, tulee hillitön tarve jollekin, mitä ei tietenkään löydy kotoa! Tällä kertaa se oli pieni olkalaukku seuraavilla vaatimuksilla:

  1. Sen verran siisti, että menee kaupunkivaatteiden kanssa
  2. Sen verran rento, että menee mökkivaatteiden kanssa
  3. Sen verran pieni, että voi ottaa mukaan helposti koiralenkeille tai pikaisille jätskinhakureissuille
  4. Sen verran iso, että mukaan mahtuu puhelimen ja puuterin lisäksi pitkähihainen paita, särkylääkettä, pieni vesipullo, pari välipalakeksiä, kuulokerasia ja kaikkea muuta pientä tarpeellista, mitä tilpehööriä rakastava ja kahden lapsen tarpeisiin vastaava ihminen voikaan tarvita akuutisti
  5. Tarvikkeet laukkuun löytyvät kotoa n-y-t-NYT

Päätin soveltaa laukkuun Villa&Villan huippuhyvää meikkipussin ohjetta, jolla olen ommellut toilettilaukkuja omalle perheelle. Muokkasin vähän mittoja, lisäsin kaavaan vetoketjutaskun ulkopuolelle sekä lenkit hihnaa varten pohjan ja päällisen kiinnityssaumaan. Kankaina käytin mustaa napakkaa puuvillaa ja somisteena korkkikangasta. Olisin tahtonut korkista hihnankin, mutta siihen ei matskut riittäneet. Onneksi irrotettavan hihnan voi vaihtaa myöhemminkin, jos korkkia löydän lisää. Saadakseni laukusta napakan, silittelin pohjaan kolme kerrosta tukihuopaa ja muihin osiin myös tukikangasta. Vinkki: ole sinä viisaampi ja silitä tukikankaat leikattuihin paloihin - ompelun jälkeen niiden kanssa tuhraaminen on varsin veemäistä puhaa. Kiittelin jälleen itseäni siitä, että olen hamsteroinut kässätarvikkeita ja kotoa löytyi niin d-lenkkejä kuin lukkojakin sekä jopa sopiva vetoketju (mainittakoon, että vetoketjuja on kymmeniä eikä niistä yleensä yksikään ole sopiva, kun ketjua tarvitsen...).

Laukusta tuli juuri sellainen kuin olin ajatellut ja koko on ihan täydellinen. Ristin sen Hattaraiseksi :) Vetoketjutaskun ansiosta pikkutavarat saa erikseen ja isompaan osaan mahtuu loput. Se kuinka paljon tavaraa näin pieneen laukkuun oikeasti mahtuukaan on ihan ihme! Ulkonäkö miellyttää omaa silmääni, sillä korkki toimii loistavasti kontrastina mustalle. Uusi ompelumerkkini kruunaa kokonaisuuden (merkit ovat DataNorpalta) ♥ Ainut minkä kanssa pitää olla tarkkana on se, ettei kassi keikahda ylösalaisin etenkään vetskarin ollessa auki. Nyt tämä laukku on seikkaillut mukanani lomaillessa ja on jo lunastanut paikkansa reissailun vakiovarusteena! Mitä mieltä olet, kiinnostaisiko tällaisen laukun ohje Sinua?

Mitä Sinun käsilaukustasi tulee löytyä aina?  
Seikkailuja tähän viikkoon just Siulle ♥

Sitruunainen viskoosimekko ( Lotta dress)






 Rrrrakastan näitä ihania, pitkiä ja kuumia kesäpäiviä! Kun mielestä siirtää sivuun ilmastonmuutoksen ja kuivuvat pohjavedet, en voi olla nauttimatta auringon lämmöstä iholla, huikeasta valosta, järvessä lillumisesta ja siitä tunteesta, että vuorokaudessa on tunteja enemmän kuin yleensä. Ja loma, tietenkin -  se on parasta ♥ Haittapuoli tässä huumaavassa helteessä on ollut se, että en ole juurikaan saanut ommeltua! Kun keli on ihan super, on ollut ihan pakko kiitää jokaisena vapaana hetkosena pyöräilemään, suppailemaan, uimaan, pyöräilemään, terassille, rannalle, pyöräilemään tai ihan vaan omalle kuistille lueskelemaan. Jep, keski-ikäisyyden varma merkki; olen innostunut pyöräilemään ja se jos mikä, on ollut helteelläkin ihanaa puuhaa. 

Maltoin kuitenkin viettää muutaman tunnin ompelukoneella ennen kesälomareissuille lähtöä. Ensimmäisenä syntyi tämä kevyt viskoosimekko. En ole juurikaan ommellut itselleni aiemmin joustamattomista kankaista, mutta viime aikoina ne ovat alkaneet houkutella enemmän.  Halusin ensiksi kokeilla Tilly and the buttons Lotta-mekon kaavaa ja sen testaamiseen sopi hyvin tällainen muutaman euron palalaarilöytö. Ompeluprosessi oli varsinainen "hiiri kissalle räätälinä"-leikki ja  - ikävä myöntää - hirveää kankaan tuhlaamista. Leikkasin aluksi mekon mittataulukon mukaisessa koossa, mutta lopputulos oli valtava, pussittava hirvitys liian pitkällä helmalla. Ei auttanut kuin alkaa saksia, lyhentää ja kaventaa sieltä täältä, joten lopputuloksena alkuperäisestä kaavasta on jäljellä enää tuo kuminauhavyötärö. (Muutokset: lyhensin hihoja, avarsin pääntietä, kavensin yläosaa, lyhensin selästä, kavensin helmaa reilusti, lisäsin helman röyhelöosan.) Hukkaan menneistä kangassoiroista huolimatta itse mekosta tuli kuitenkin ihana! Tykkään aikaan saamastani mekon mallista ja söpöstä sitruunakuosista niin kovin, että olen valmis jopa käyttämään silitysrautaa mekkoa pitääkseni. Se nimittäin rypistyy varsin helposti.

Miten Sinun hellepäivät ovat sujuneet? Maltatko tehdä sisähommia vai tuntuuko melkein rikolliselta heittää hukkaan aurinkoinen keli sisällä istumalla?
Helteisen huumaavaa viikkoa just Siulle ♥

Kirjaesittelyssä: Islantilaisia neuleita ja Islantilaisia lastenneuleita



Paljon neulovat ja viime kevään aikana muutkin uutisia seuraavat saattoivat huomata islantilaisten neuleiden olevan tällä hetkellä ihan huipputrendikkäitä. Kun korona vei muut vapaa-ajan puuhat, innostuivat monet neulomaan itselleen villapaitoja. Tyypillisimmillään islantilainen villapaita on islantilaisen lampaan villasta neulottu pusero, jota koristaa värikäs kaarrokekuviointi ja usein myös kapeammat koristenauhat hihansuissa ja helmassa. Paidat ovat usein unisex-malleja ja etu- sekä takakappale neulotaan symmetrisiksi, jolloin paitaa voi pitää kummin päin vain. Jos paita neulotaan aidosta (islantilaisesta) lampaanvillasta, on se monesti valtavan lämmin sekä tuulta ja kosteutta eristävä, jolloin se sopii parhaiten uloimmaksi pukeutumiskerrokseksi esim. retkeillessä. 

Itse olen nyt muutaman villapaidan neulonut islantilaiseen tyyliin, tosin vain yhdessä käytin "oikeaa" lankaa. Koin sen kuitenkin omaan käyttööni liian karheaksi ja totesin myös muun villalangan sopivan hyvin. Seuraavaksi aionkin neuloa ihan kotimaisesta lampaan villasta, sillä se vetää ominaisuuksiltaan vertoja islantilaisille mennen tullen. 

Islantilaisista neuleista puhuessa minulle tulee mieleen lähinnä vain ne villapaidat. Olikin hauska tutustua näihin kirjoihin, joissa on myös monia muita vaatteita ja asusteita. Malleissa ja kuvioinneissa minua viehättää niiden ajattomuus ja sovellettavuus, sillä sama ohje sopii parhaimmillaan koko perheelle - jos siis samistella haluaa. Ovatko nämä kirjat Sinulle tuttuja?

Islantilaisia lastenneuleita, kirjoittaneet Eva Mjöll Einarsdóttir, G. Dagbjört Gudmundsdóttir, Heidrun Erla Gudbjörnsdóttir ja Sigurlaug Elín pórhallsdóttir







Tämä kirja on julkaistu viime kesänä, mutta sain sen nyt vasta ensi kertaa käsiini. Kirjasta löytyy 27 ohjetta muun muassa paitoihin, villahaalareihin, pipoihin ja lapasiin. Neuleet ovat tarkoitettu alle kouluikäisille ja koot ovat 1-2 v, 3-4 v, 4-5v ja 5-6 v. Osa neuleista on perinteisemmällä kuvioinnilla ja osa taas modernimmalla, ja neulottavaa löytyy niin vasta-alkajalle kuin konkarillekin. Ohjeissa on haettu kaunista ulkonäköä huomioiden käytännöllisyys ja ajattomuus. Itse ihastuin kuvissa näkyviin villapaitoihin "Hänen ylhäisyytensä" ja "Veljeni Leijonanmieli" sekä "Robin Hood"-huppariin. Tuon ensiksi mainitun neuloinkin jo tyttärelleni ihan vastikään. Ohjeet ja neulekaaviot ovat selkeitä ja pidin siitä, että ohjeellisia lankavaihtoehtoja on useita. Kirjan kuvat ovat taiten otettuja ja tuovat vaatteet kivasti esille. Kokonaisuutena tämä kyllä kalpenee esimerkiksi norjalaiselle kilpailijalleen Klompelompelle niin visuaalisuudessaan kuin monipuolisuudessaan. Suurin harmi on kuitenkin tuo kokohaarukka, sillä olisin mielelläni neulonut kirjan ohjeella myös 8-vuotiaalle pojalleni, jolle koot eivät riitä. Jos kuitenkin neulot lähinnä pienempiä vaatteita ja helpohkot mallit kiinnostavat, voisi tämä kirja sopia Sinulle.


Islantilaisia neuleita, toimittanut Vésdis Jónsdóttir






Islantilaisia neuleita-kirja on jo vuonna 2013 julkaistu, mutta niin perusteos, että se voinee hyvin esitellä vielä kahdeksan vuotta myöhemminkin. Kirjasta löytyy ohje klassikoksi muodostuneeseen Riddari-paitaan, jonka kautta itsekin innostuin villapaitoja neulomaan. (Luulin silloin ihan tosissani, että riddari tarkoittaa villapaitaa yleisesti eikä vain yhtä ohjetta, sillä niin laajasti tuota nimeä tuli vastaan.) Riddarin lisäksi muita ohjeita on yli 60 (!); villapaitoja, villatakkeja ja erilaisia asusteita. Valikoima on laaja, sillä malleja on kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Vaikka monet neuleista on kuvattu joko miehen tai naisen päällä, näkisin useamman unisex-mallina, jonka ulkonäköön voi vaikuttaa väri- ja lankavalinnoilla. Vai mitä mieltä olet näistä miehelleni ja itselleni neulomistani riddareista, samalla ohjeella molemmat? Kirjan ohjeet ovat mielestäni tosi selkeät ja kuvissa on hyvin havainnollistettu myös valmiin vaatteen kokoa. Koot vaihtelevat mallin mukaan, mutta harmikseni en tästäkään kirjasta löytänyt meidän koululaiselle sopivaa mallia ja kokoa. Visuaalinen ilme kirjassa on rauhallinen ja kuvissa vilahteleva islantilainen maisema (ja komeat miehet) ilahduttavat. Peukku tälle kirjalle.

Neulomisiin ja ihanaa juhannuksen odotusta ♥ Taitaa olla poikkeuksellinen juhannussää tulossa, sillä toisin kuin yleensä, villapaitaa ei ehkä tänä vuonna tarvitakaan ;)