Paras fiilis ompelussa on ehdottomasti silloin, kun vaatteelle on tarve (tai ainakin suuri hinku), idea välähtää täysillä mieleen ja on vain pakko päästä tekemään. Ja tämä mekko oli ihan just sellainen! Tinttara vinkui itselleen pupumekkoa pääsiäiseksi enkä oikein lämmennyt naamiaisratkaisuille. Piirsin paperille muutaman erilaisen vaihtoehdon, jotka kenties kävisivät kompromissiksi arkivaatteesta sekä neidin visiosta ja tämä malli kelpasi meille molemmille. Olin valintaan enemmän kuin tyytyväinen, sillä tämä oli ehdottomasti oma suosikkini vaihtoehdoista :D

Kaavana on PaaPiin Vilja, jolla olen ommellut usein ennenkin, tosin nyt jo koossa 116! Pupun kasvoja piirsimme yhdessä ja sain tarkat ohjeet muun muassa silmien malliin, koska onhan se nyt tosi tärkeää miten monta valopilkkua niihin tulee. Kun osat oli leikattu silitettävän liimatukikankaan kera ja palat sommiteltu paikoilleen, pääsin applikointipuuhiin. Näin pieni työ oli helppo ja nopea ommella etenkin, kun apuna oli avoin applikointipaininjalka. Jos applikointi kiinnostaa, mutta ei ihan ole vielä hallussa, käy kurkkaamassa tämä ohjeeni . 

Lapsi on aivan rakastunut mekkoonsa ja se, jos mikä on ihanin palkinto työstä. Tässä kelpaa pääsiäistä odotella ja virpomavitsaa heilutella. Miten teillä muuten hoidettiin virpomiset tänä vuonna?

Tuoreeks, terveeks tulevaks vuodeks just Siulle ♥

Vaikka neitosen vaatemaku on edelleen varsin tuulinen, uskaltauduin hänen armollisella suostumuksellaan ompelemaan kaksi mekkoa jokin aika sitten. Molemmat kankaat ovat Verson puodin ihanuuksia. Pegasos-kankaan muistelen kotiuttaneeni kässämessuilta vuosi tai pari sitten ja nyt viimein raaskin käyttää sen. Söpöjen kankaiden kohdalla tunnistan suuren riskin siinä, että jos en ompele niitä nyt, niin tyttönen kasvaa niistä ohi. Mekon kaavana on Ottobren Blue Charlene (4/16), jolla ompelin myös aiemman bambimekon. Tuo malli on mielestäni tosi suloinen, rento ja tyttömäinen!

Alempi mekko puolestaan on helmikuussa ommeltu, sillä osallistuin jälleen Verson puodin virtuaaliseen ompelukerhoon. Tieto Mainelakeuden kuosista houkutteli riskinottoon yllärikankaan muodossa ja niin kaunis kangas onkin! Kuosin nimi on Kirsikkapuu ja värit ihanasti harmaan sävyjä pinkkiin yhdistävät. Tuon mekon yläosa on LillaLumin Alice-kaavasta ja helma vapaasti saksittu. Kellohelmasta haaveilin, mutta siihen ei kangas riittänyt.

Koska ommellessani olen suosinut reiluja kasvunvaroja lasten vaatteissa, tuntuu, ettei pitkään aikaan ole ollut tarvetta uusia niitä. Nyt ihan sormia syyhyttää ja pitkään kateissa ollut ompeluinspis alkaa nousta, sillä saan nakata molempien muksujen vaatteita kirppiskasaan ja ommella lisää, kun hihat jäävät vihdoin lyhyiksi, jes!

Aurinkoa ja ihanuutta siun päiviin, pysytään terveinä ♥

Sitä pitäisi ihmisen tarkasti aina miettiä, että mitä toivoo. Haaveilin, että olisipa minullakin hiihtolomaa ja vähän enemmän vapaa-aikaa. Kohtalo sitten päätti minulle sellaista antaa, tosin ilman hiihtoa tai muitakaan talvi-iloitteluita. Tämän talven viimeiseksi jääneellä laturetkellä heitin nimittäin iloiset lippaset monoilla jäiseen tiehen ja napsautin värttinäluun rikki. Nyt on sairauslomaa useampi viikko ja käsi pois pelistä kuusi kokonaista viikkoa. Ei ihan se mitä ajattelin.

Pitäisi soittaa tai laittaa viesti, on jo kulunut aikaa. Hups, unohtui, mutta laitan tänään. Oho, onkin jo mennyt viikko, kaksi, kuukausia... Miten nopeasti aika kuluukaan myös tässä suhteessa ja kuinka vaikeaa on muistaa ystäviä yhtä paljon, kuin he mielessä ovat! Jos kiirearjen keskellä tuppaa omat harrastukset kärsimään, niin kärsivät usein myös ystävyyssuhteet. Onneksi tilanne on aika lailla sama muillakin, joten ymmärrystä yleensä löytyy. Ja lohdullisinta on, että oikea ystävyys kestää sen ja odottaa omaa vuoroaan, kunhan sitä muistaa edes tekohengittää ja välillä antaa isommin aikaa. Olen kiitollinen siitä, että tässä elämässä ei tarvitse yksin tallustaa, vaan perheen lisäksi rinnallani on myös ystäviä ♥

Käsitöistä on tullut selvästi yksi keinoni osoittaa tukea läheisilleni. Antaa konkreettinen muistutus siitä, että olet mielessä ja autan, jos vain osaan. Käyttää aikaa toista ajatellen ja rohkaisevia ajatuksia mukaan ommellen tai neuloen. Nämä sukat halusin tehdä hankalassa elämäntilanteessa sinnittelevälle ystävälle lämmittämään niin jalkoja kuin mieltäkin. 

Sukkien mallina on Niina Laitisen viime vuoden joulukalenterisukat, jotka neuloin vasta tammikuun puolella. Totuttuun tapaan ohje oli selkeä ja kuviot mukavia neulottavia, lankana seiskaveikka. Hammasten kiristelyä aiheutti kuitenkin se, kun ruskea lanka meni ja loppui toisen sukan puolessa välissä! Olin näppäränä ajatellut käyttää vanhoja jämiä pois ja luotin niiden riittävän. Mielessä oli etukäteen punnita kerät tai ainakin neuloa molempia yhtä aikaa juurikin tuon pulman välttämiseksi, mutta laiskuus esti. Muistanpahan taatusti seuraavalla kerralla. Lisälangan metsästys oli tuskaisaa, sillä en tietenkään tiennyt loppuneen langan sävystä muuta kuin sen olevan parin vuoden takaa. Vimmaisella googlettelulla ja somen voiman kautta sain kuitenkin jämäkerän kotikaupungistani. Sävy oli melko varmasti sama, mutta värjäyserä eri. Sukkiin jäi sävyeroa niin paljon, että se minua häiritsi, mutta ei niin paljoa, että olisin alkanut ekaa sukkaa purkamaan. Ehkä pieni epätäydellisyys tekee niistä vaan uniikimmat. 

Ihanaa ystävänpäivää just Siulle♥

Iloista helmikuun alkua, muista käydä luistelemassa tai hiihtämässä ♥