Strömsö-villapaita









Pitkään se oli vain juttu uutisissa ja lööpeissä, jotakin mitä tapahtui tutun kummin kaverille. Naapurikaupungissa, jollekin muulle. Vähän pelottava ja melko ärsyttävä juttu rajoituksineen, mutta ei se tuntunut itseä koskevan. Aika monta kuukautta sai korona hivotella, ennen kuin osui omalle kohdalle.

Olin ensin itse kovassa flunssassa ja sain jo kuudennen kerran nauttia pumpulipuikon pyörittelystä nenäonteloissa. Kuudennen kerran sain myös negatiivisen tuloksen. Kun tokaluokkalaiseen iski flunssa, niin toki oletin sen olevan samaa pöpöä kuin itselläni, mutta eipä ollutkaan. Positiivinen tulos pysäytti, käännytti kotiin työpaikan ovelta ja laittoi pasmat ihan sekaisin. Koko perhe jämähti kotiin kymmeneksi päiväksi jännittämään sitä, kumpi loppuu ensin - ruoka vai huumori. Juuri kun karanteeni oli päättymässä, kertoi uusintatestitulos, että myös Tinttara oli sairastunut, vaikkakin oireitta. Minä ja mieheni selvittiin puhtain paperein, mistä kiitos lienee rokotuksille. Kaikesta skeptisyydestäni huolimatta olo oli varsin kiitollinen niistä kahdesta piikistä siinä vaiheessa, kun näitä positiivisia tuloksia oli likellä.

Sellainen tilanne, jossa kahta yleisvoinniltaan aivan erinomaisen vireää ja vilkasta lasta joudutaan pitämään kotosalla yli kaksi viikkoa, on kyllä hyvin hermoja kiristävää kaikille asianosaisille. Molemmat ovat kaivanneet kavereita ja enemmän tekemistä, ja sen puutteessa päättäneet ärsyttää toisiaan kaikilla osaamillaan keinoilla. Sisarusrakkautta parhaimmillaan... On sekaan onneksi mahtunut myös kivoja leikkejä, yhteisiä kikatteluja ja kekseliäitä ajanviettotapoja. Niiden loppuessa onnea on olleet Netflix, Lasten areena ja Aku Ankka. Nyt olemme jo kaiken kaikkiaan loppusuoralla, kun viimeinenkin karanteeni päättyy keskiviikkona. Hurraa sille.

Koronatestimatkalla käytiin kuvaamassa (edustavaa toki kuvata maskin takaa kaivettua meikitöntä naamaa ja testipuikon vetistämiä silmiä, jep) tämä kesäloman lopussa valmiiksi tullut Strömsö-villapaita. Ohje on Strömsön Leen tekemä ja löytyy täältä. Lankana minulla on tässä jälleen 7veljestä ja koko L, joka on semireilu. Tein kerrankin mallitilkunkin, mutta en saanut silmukoita ihan täsmäämään. Ohjeessa neulotaan 3,5 mm puikoilla ja itse jouduin ottamaan 4,5 mm. Silti mallitilkussani oli silmukoita liikaa. Onneksi pystyin vertaamaan kokoa aiemmin neulomiini villiksiin, joten ei mennyt metsään lainkaan. Strömsö-paitaa oli mukava neuloa ja kirjoneulekaarroke kahdella värillä oli ihan helppo nakki. Sen verran poikkesin ohjeesta, että muotoilin hieman alaosaa ja lisäsin lyhennetyt kerrokset selkäpuolelle. Tähän versioon koen yläosasta tulleen hieman liian korkean, sillä muotoiluista huolimatta  se nousee minulla liian ylös kaulalle. Paita on kuitenkin niin nätti, että ehkä pääsen asian yli. Tai sitten laitan seuraavan Strömsön puikoille...

Nautitaan normiarjesta ja pysytään terveinä ♥



 

18 kommenttia

  1. Kauniit värit, oikein onnistunut pusero. Tämä on kaunis kuvio ja mun silmään mieluisampi kuin ne perinteiset islantikuviot.
    Kasvotkin ovat ihan OK, ei huomaa meikittömyyttä eikä muuta epäkohtaa. Siis pitihän niitä kasvoja sit oikeasti katsoa kun niistä mainitsit. Muutoin tässä kyllä vaan sitä puseroa tuli katsottua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KristiinaS ♥ Heh, taisin kaivaa itse kuopan itselleni :D Minäkin pidän tästä kuviosta, luulenpa, että toinenkin Strömsö pitää joskus neuloa.

      Poista
  2. Strömsö -neule on näyttävä. Minulla on aina vaikeauksia kokojen kanssa ;)
    Onneksi olette jo parantuneet ja arki pääsee rullaamaan.
    Tuo aiempi mekko on hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sartsa ♥ Neuleissa tuo kokoasia on haastava ainakin näin neuleuran alkutaipaleella, eikä viitsisi myöskään purkaa valmista paitaa.

      Poista
  3. Kaunis pusero ja kaunis sinä! Piti vielä uudelleen kelata katsomaan kuvia, kun mainitsit meikittömyydestä. Enpä siihen ensikatsomalta kiinnittänyt edes huomiota. Sinullahan on alkanut tipahtelemaan neuleita puikoilta ihan yhtenään. Ehkä minunkin pitäisi....
    Ihanaa, tervettä syksyä Sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pikku Akka ♥ Neulominen on kyllä niin parasta, tekisi mieli koko ajan pukata uutta paitaa puikoille :D Toivottavasti tekin olette pysyneet terveinä ♥

      Poista
  4. Kaunis on sekä pusero että malli. Olet yhtä kaunis ilman meikkiäkin - en olisi oikeasti edes huomannut, jollet olisi kirjoittanut. Strömsöpaitoja on kiva katsella mutta itselleni en taida alkaa tehdä, sen verran monta muutakin mallia on, jotka haluaisin saada aikaiseksi. Kiva kuitenkin, että muut tekevät! Tsemppiä sinne ja paranemisia. Harmi, että osui kohdalle mutta toivottavasti lapset selviävät pienellä. Rokotukset ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi Craft Candidate ♥ Ihania malleja on tosiaan niin mielettömästi, ei millään voi kaikkia neuloakaan. Onneksi ollaan jo parannuttu hyvin, toivottavasti pysytään jatkossakin :) Onnea ovat rokotukset!

      Poista
  5. Sinun strömsö-paitasi on kyllä upea! Minäkin olen tuskaillut kun en saa mallitilkkua täsmäämään, 2 silmukkaa liikaa sivusuunnassa. Huoh! Nyt mietin, uskaltaisinko silti aloittaa neulomisen.

    Ja todellakaan ei kuvista kiinnitä huomiota siihen, ettei sinulla ole meikkiä. Ja huh, että selvisitte koronasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiipi ♥ Eiköhän siitä hyvä tule, vaikka ei ihan mallitilkku täsmäisikään... Itse koen helpottavana sen, että nyt on valmiita paitoja, joihin verrata. Voi sitten purkaa ajoissa, jos siltä näyttää :D

      Poista
  6. Hei, kaunis paita! Mitkä on värit seitsemästä veljeksestä, joita tässä käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos! Katselin lankakarttaa ja näyttäisi olevan tuo Grafiitti 044 ja Marjapuuro 053 ♥

      Poista
  7. Ihana neule. Kiinostaisi tietä myös minua mitä sävyjä käytit?
    Jospa uskaltaisi itsekin yrittää 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos ♥! Sävyt olivat Grafiitti 044 ja Marjapuuro 053. Suosittelen, oli kiva malli ja helppo aloittelijallekin selkeydessään :)

      Poista
  8. Neulotko Strömsö paidan tilauksesta? Mulla olis langat valmiina, dropsin karismaa 😀👍

    VastaaPoista
  9. Hei! Voisitko neuvoa mitä siinä mallikuvassa tarkoittaa ne vaaleansiniset ruudut, en ymmärrä sitä selostusta niistä? Jos vaikka uskaltaisi kuitenkin kokeilla…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ne ovat tyhjiä ruutuja ja lisääntyvät sitä mukaa, kun kavennukset lisääntyvät. Ne siis jätetään vaan neulomatta, niistä ei tarvitse välittää 😊 Strömsö on kiva tehdä, rohkeasti vaan tartu työhön ❤️

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!