Villatakki ja monikäyttöinen paitamekkotunika



Ompeluharrastuksen yhteydessä ei voi välttyä materiaalitietoisuuden lisääntymiseltä. Netistä kangasta tilatessa osaan katsoa elastaanin määrän, pesuohjeet ja neliöpainostakin pystyn päättelemään jotain. Tilatessani viskoositrikoota, puuvillaneulosta tai joustocollaria, tiedän mitä tulen saamaan ja mitä siitä olen tekemässä. Kivijalkakaupassa materiaaleihin tutustuminen on luonnollisesti vielä helpompaa, kun hintalapusta löytyvien tuotetietojen lisäksi näppituntuma kertoo paljon kankaasta. Ja jos jokin seikka askarruttaa, löytyy vastaus joko myyjältä tai viimeistään somesta, jossa aina joku tietää.

Pääsin muutama viikko sitten käymään Herttoniemen Marimekossa, jossa sattui pakalla olemaan myynnissä kivan tuntuista mustaa neulosta, joka ei todellakaan ollut edes hinnalla pilattu. Tietoja ei ollut saatavilla, enkä niitä hoksannut alkaa kyselemään, vaan innoissani visioin ihanaa laskeutuvaa neulosmekkoa. Kotona heitin kankaan samointein pesuun ja vasta koneesta pois ottaessa hoksasin, että hups, tämähän taitaa olla villasekoitetta...

Niin, kangas kutistui melkoisesti painuen tiiviimmäksi ja ratisi iloisesti venyttäessä. Hieman ketutti oma hölmöys ja kankaan pituudesta kadonneet sentit. Mekkohaaveet unohdin ja päätin ommella jotain, mitä ei tarvitsisi pestä niin tiuhaan, vaan tuuletus riittäisi. Villatakki vastasi näihin vaateisiin, joten sellaisen sitten ompelin omaa peruskaavaa käyttäen. Reunat huolittelin second skin-nahkajäljitelmällä, mikä toimi neuloksen parina aika kivasti. Toivottavasti takki ei kovasti muuta muotoaan tulevissa pesuissa.

Villatakin alle surautin superhelpon pitkähihaisen omalla kaavallani Eurokankaan palalaarista löytämästäni ohuesta trikoosta. Hillitty kolmiokuosi sopii monen alaosan kanssa ja vaatteen pituutta voi säätää mekosta paidaksi. Näitä lisää to-do-listalle :)






Koska arki-illat livahtavat niin nopsaan näpeistä, tulee tuleva vapaa viikonloppu todellakin tarpeeseen. Haaveissa olisi lähettää mies ja lapset mummilaan, ja viettää miniompeluloma ihan omassa rauhassani. Peukut pystyyn, että onnistuisi! 

Mitäs suunnitelmia sinulla on? Toivottavasti jotain mukavaa ♥



19 kommenttia

  1. Peukku omalle ajalle!! Toivottavasti onnistuu!

    VastaaPoista
  2. Mäkin voisin lähettää miehen ja lapset jonnekkin hornankuuseen just nyt! :D (pms, enkä ole hyvää seuraa nyt kenellekään...)

    Mutta siis aivan ihana toi takki! Ihan superkiva idea laittaa sekond skinistä noi reunat! Antaa juuri sopivasti ilmettä! <3

    Ihanaa viikonloppua sinulle! Toivottavasti suunnitelmasi onnistuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ♥! Suunnitelma onnistui sen suhteen, että sain jäädä itsekseni, mutta jostain syystä aika meni kyllä ihan ihme turaamiseen :D Mutta juu, itsekseen oleminen on toisinaan kyllä parhautta! Kivaa tulevaa viikkoa :)

      Poista
  3. Kiva neuletakki ja tunikamekko! Ihanaa viikonloppua, olen vähän kade.. No ehkäpä se minullakin on vielä edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥! Ihan varmasti on, hyvää kannattaa odottaa :D Vaikka on haikeaa, kun pienempikin alkaa olla jo iso tyttö, niin tämä on kyllä iso plussa :)

      Poista
  4. Onpas kivoja molemmat, neuletakki ja mekko! :) ehkä mäkin nyt oikeesti otan ja teen itselleni tommosia mekkoja/pitkiä paitoja, niistä mulla on selkeesti pula. Harmi kun neuletakkeja en oikein osaa käyttää, oisin voinu muuten helposti matkia senkin sulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitahommia pitää kyllä jatkaa, nyt taas tuntuu jotenkin vaatekaappi niin tylsältä :) Mutta mitä, et käytä villatakkeja!? Kokeile kuitenkin :D Kiitos Ellakatariina ♥

      Poista
  5. Ihana neuletakki! Mitä tuo sekond skin oikein on ja miten sitä käytetään?
    -Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eeva ♥ Second skin on nahkamaisen näköistä, aika ohutta ja joustavaa kangasta. Tein siitä viime vuonna legginssit, joihin se oli ihan omiaan. Sopivasti jäi vielä jäljellä, jotta riitti tähänkin :)

      Poista
  6. Ihana neuletakki! Minä kun ostin Idea parkin Marimekosta collegea väitti myyjä sitä trikooksi :D Jos kangas tuntemus on samanlaista kaikissa liikkeissä en usko, että kysyminen olisi kangasta pelastanut. Toivottavasti viikonloppu suunnitelmasi onnistui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no ei kovin asiantuntevaa palvelua :D! Hyvin onnistui, kiitos Kati ♥

      Poista
  7. Ihanan rento setti. Täällä haaveillaan myös ompeluajasta, mutta todellisuudessa aika taitaa mennä opinnäytetyön parissa 😥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Julia :) Huh, olen kyllä niin onnellinen, että oma oppari on paketissa! Tsemppiä siulle loppurutistukseen ♥

      Poista
  8. Rento ja siistin näköinen asukokonaisuus, tosi hyvälle näyttää! Pidän peukkuja pystyssä, että saat ompeluaikaa :). Se on kyllä ihan luksusta, kun saa ihan kaikessa rauhassa tehdä vaan omia juttujaan. Minäkin ajattelin vähän ommella viikonloppuna, mutta saas nähdä, miten käy :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon aiemmin ollut varsinainen laumasielu, mutta nykyään (lue lasten saamisen jälkeen) oma aika on ihanaa! Meni kyllä osa ajasta ihan möllöttämiseen, mutta jotain ehdin ommellakin :) Kiitos Hanna, toivotaan ajan järjestyvän sinullekin ❤

      Poista
  9. Kiva kokonaisuus ja tuo paitamekkotunikawhatever on nätti ja näyttää monikäyttöiseltä. Oo lucky you, että voit lähettää miehen ja lapset mummolaan ompeluloman ajaksi. Meillä toinen mummola on siihen liian lähellä ja toinen liian kaukana. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, paha tilanne 😄 Meillä on mummolat ihanteellisesti, toinen samassa kaupungissa, jolloin saa hoitoapua ja toinen tunnin matkan päässä, joka on just sopiva lasten kanssa matkusteluun 😊 Kiitos Sanna!

      Poista
  10. Siistiä ja mukavan rentoa samassa paketissa, on kyllä kaunis asu! Kuulostaa niin unelmalle tuollainen miniompeluloma. Ois niin luksusta jos saisi joskus yhden kokonaisen päivän pyhitettyä omille harrastuksille, ainahan sitä voi haaveilla...:D

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!