Sano pertsa vaan...

Olen pari kertaa saanut kuulla hauskan, mutta hieman hämmentävän kehun.
"Nuo vaatteesi näyttävät ihan kaupasta ostetuilta, ei itse tehdyiltä".
Mikä on se suurin ero kaupasta ostetun ja itse tehdyn vaatteen välillä, noin niinkuin ulkonäöllisesti?
Millainen on itse tehty, jos se on se vähän huonompi vaihtoehto? Onko itse tehty epäsiisti tai hassun näköinen, omituisista kankaista tehty tai huonosti ommeltu?

Minulle tärkeintä omatekemissä vaatteissa on kivat kuosit ja mallit, tieto sen alkuperästä, ajatus ja haave valmiista vaatteesta sekä (yleensä) hyvä laatu. Ja tietenkin se ompelemisen ilo, niitä on vaan niin kiva tehdä. Välillä ylimääräisiäkin, kai sitä vähemmilläkin vaatteilla pärjäisi. Se, onko jokin tikkaus vähän vinksallaan tai kohdistuuko kuvio, häiritsee yleensä eniten itseä, sillä muut ei niihin huomiota kiinnitä. Ja kun tarkemmin on katsellut niitä kaupan vaatteitakin, löytyy pikkuvikoja niistä vähintään yhtä paljon kuin itse tehdyistä. 

Nämä paidat tunnistaa kyllä hyvin itse tehdyiksi. Yritys jättää bodyille kokonaan hyvästit, aiheutti suuren tarpeen ommella pojalle simppeleitä pertsoja viileisiin kesäpäiviin ja syksyä odottamaan. Kokoa harppasin seuraavaan pykälään, 92 senttisiin. Kasvunvaraa riittää, vaikka ipana hujahtaisi taas pituutta seuraavan puolen vuoden aikana (kuten nyt oli käynyt, kahdeksan senttiä lisää mittaa!).










Nämä tuli ommeltua hurjalla kiireellä ja ompelukoneen kanssa kättä vääntäen,
mutta valmis pinkka ehti onneksi mukaan mökille. Oi, tätä reissua on odotettu pitkään!
Tapaamisiin taas parin viikon päästä ♥

Helteiset rusetit

Kaavoista viiden heinäkuun teemaksi nimettiin toiveikkaasti "Huh hellettä!".
Toive täyttyi kuin täyttyikin ja kesäkolttu tuli tarpeeseen. Simppeli perusmekko pienillä jujuilla.







Rusetit olivat tämän mekon punainen lanka ja tykästyin kyllä lopputulokseen.
Kaavan muokkasin topin kaavasta, taskujen rusetit Tehtaamon ohjeesta ja niskarusetin omasta päästä.
Kangas on iki-ihanaa Noshin pilkkukangasta. 

Kimallelkoon aurinko vedenpinnassa vielä monia viikkoja ♥


Haasteena pappatakki

Olipa kuulkaa vaikea tehtävä valita jokin miesten vaateinhotus ja toteuttaa se hyvännäköisenä versiona!
Sellaisen ohjeistuksen Julia kuitenkin meille heitti Kaavoista viis-blogin heinäkuun haasteeseen. Varsinaista inhotusta en tähän hätään löytänyt (tai no, löysin montakin, mutta en mitään toteutuskelpoista...), mutta miesten neuletakkeja kohtaan olen aina ollut jokseenkin skeptinen. Miehenikin viihtyy paremmin huppareissa, joten pappatakki on hyvä lisä garderoobiin.

Materiaalina joustocollari ja farkkujersey, kaavan pohjalla Ob 6/13 Old skool. 






Pikkuveljen pikkuiselle

Pikkuveli on se, jonka kanssa katsottiin muumivideoita kerta toisensa jälkeen.
Pikkuveli on se, joka joutui juoksemaan keppihevosen kanssa, kun minä olin ratsastuksenopettaja.
Pikkuveli on se, jonka kanssa minulla oli yhteinen lapsuus.
Pikkuveljen kanssa pelataan lautapelejä ja luetaan Mauri Kunnaksia vieläkin.
Pikkuveli on usein välillä hölmö ja ärsyttävä. Siitä huolimatta pikkuveli on hurjan tärkeä.
Pikkuveli on aikuisenakin se, jonka puolesta isosisko on aina vähän huolissaan.

Ja nyt pikkuveljestä on tullut isä.

Veli sai puolisonsa kanssa reilu kuukausi sitten pienen pojan,
joka näyttää ihan äidiltään, mutta jossa on silti tosi paljon samaa kuin omassa pojassani.
Suloinen pieni tyyppi, kilttikin vielä kaiken lisäksi. 
Ristiäisiä vietetään tänään ja lahjukseksi surruuttelin nipun pikkuisia vaatteita.



Kuvien pieni sameus johtuu siitä, että linssi oli täynnä pieniä sormenjälkiä.
Harmi vaan, huomasin sen vasta vaatteet kuvattuani :p



Otin kokeiluun uusimman Ottobren Sausage dog- bodyn ja Straight stripes- housut, joita vähän muokkasin. Kokona näissä on pääasiassa 62,  mukana parit 68 senttisetkin. 
Bodyja kanttaillessa iloitsin suuresti siitä, että Oolle voi tehdä jo paitoja...
Pienet vaatteet syntyivät mukavasti isoista tilkuista ja kankaan lopuista.






Lopuksi ompelin vielä oman bravuurini, jumppiksen, sillä pitäähän jokaisella pienellä haalari olla. 
Petroolin värinen velour on aivan ihanan väristä, harmi kun kuva ei sitä ihan toista.
Jumppiksen tein syksyä ajatellen koossa 74.


Edit. Mukaan lähti vielä teemaan sopiva kortti.





Nyt tämä täti toivoo vaan peukut pystyssä, että lahjukset ovat mieleiset
ja jossakin vaiheessa pikkuiselle sopivat.

Ps. Huomasin juuri, että tässä vaiheessa on melko tarkalleen vuosi kulunut siitä, kun ensimmäiset housut ompelin Oolle ja tilasin oman ompelukoneen! Vuosi on opettanut huimasti - sen miten suurta innostusta kauniit kankaat aiheuttavat, kuinka terapeuttista on ajella saumurilla kaasu pohjassa, miten tyytyväiseksi onnistuneet ideat ja mieleiset vaatteet tekevät. Ja ennen kaikkea miten paljon uusia ihmisiä ompelu on elämääni tuonut! Ompeleminenko yksinäistä puuhaa, höpöhöpö :) 
Kertakaikkisen huippujuttu ♥♥


Toinen kierros kirsikoita ja pitsiä

Alkoi jo epätoivo iskeä, eikö sade lakkaan ollenkaan.
Mutta lakkasi se, ja pääsin ulkoiluttamaan uusia toppejani.
Hyvin tarkeni eilen Tykkimäessä käydä lampaita ja muita silittelemässä :)



Molemmissa malli sama, mutta oranssi toppi sai reunoilleen raitaresorit.
Kankaat on Majapuulta, ja tuo kirsikkakangas oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä ♥




Raitaresorit on parhaimmillaan pystysuunnassa, eikös :) ?

Tilkkulaatikolla

Jos jonkin asian voisin helposti ompelun saralla oppia,
toivoisin sen olevan taito hyötykäyttää kaikki kankaat kokonaan.
Useampi laatikko pursuaa isompaa ja pienempää tilkkua ja jokin apu piti keksiä.
Tilkkupeitto olisi ollut kyllä aivan ihana, mutta tahto saada kangaslaatikon kansi kiinni heti, 
pakotti yksinkertaisempiin toimenpiteisiin. Hurja määrä ympyröitä ja surrur kiinni saumurilla!


Kesto"vanulappuja" kertyi rapiat sata kappaletta. Nyt voipi huoletta naamaa putsailla
taas yhden pienenpienen askeleen ekologisempana ;)

Isommista paloista tuli rättejä. 


On täällä muutakin ommeltu, mutta hitsi vie, ovat vielä kuvaamatta,
 joten jääköön ensi kerralle suosiolla. Lopuksi pitää vielä hehkuttaa ihania kirppislöytöjäni!
Yleensä en ikinä bongaa mitään (osasyy saattaa olla laiskuus herätä riittävän aikaisin torikirppikselle ehtimiseksi...), mutta viime sunnuntaina löytyi vaikka mitä.
 Monta kirjaa Oolle, pelastusliivit, palapeli ja nämä:


Ihastuin ikihyviksi, tuo purkki on täydellinen juurikin noille vanulapuille ♥♥


Ps. Tällainen paketti lähti (vihdoin ja viimein) toiselle arvontavoittajalle Tuijalle!
Vetoketjukukkaro, nipsit Tyyne-Esteristä ja vähän ompeluevästä :)




Vihreä paratiisihuppari

Vakaasti olin päättänyt, että tuli mitä tuli, en enää sorru Paratiisin puutarha-kankaaseen.
Pinkit ja oranssit kukkaset sivuutin helposti, mutta kun satuin bongaamaan tämän vihreän kakkoslaatuisena ja hyvin edullisena, en voinut vastustaa kiusausta. Ja etenkin, kun en löytänyt mitään kakkoslaatuun viittaavaakaan vikaa kankaasta, ihan priimalta näyttää!

Tein itselleni kesähupparin.






Hupun reunat yltävät olkasaumoille asti ja 
lörpähtämisen estämiseksi ompelin pari nappia pitämään puoliskot paikoillaan.
Hihansuihin askartelin nappilistat, joista tuli kyllä veikeät. Pitänee tehdä toistekin, tosin vähän paremmalla mitoituksella, sillä nyt hihoista tuli liian pitkät ja tiukat. Helmaan sujautin - tietenkin - kuminauhan.
Taskujen kohtalo on vielä auki, taidan lisätä sellaiset myöhemmin.
Joustocollari on kyllä materiaalina ihana, kevyt ja napakka samaan aikaan!

Lystikästä viikonloppua ♥ ♥

Ps. Jos Siulla tulee mieleen jostakin postauksesta, että tahtoisit ohjetta johonkin kohtaan, 
niin vinkkaa ihmeessä. Mielelläni kerron :)

Kirsikat ja pitsiä

Jokunen viikko sitten nautin taas laatuajasta muutaman muun ompelijan 
sekä rakkaiden koneitteni kanssa, kun pääsin sunnuntaiksi laneille.
Siellä ompelin nämä kaksi yläosaa, ja ihan sorruin aplikoimaankin.
(Muistuipa taas mieleeni, miksen sitä yleensä tee; kone katkoo ylälangan noin sata kertaa!
Jos joku osaa ongelmassa auttaa, niin olen kiitollinen kommentista.)


Edit. Unohtui mainita, että idea kirsikoihin on apinoitu Noshin mallista, ihastuin siihen tosi kovin :)



Molempien mallista tykkään ihan hurjasti, näitä teen monen monta lisää!
Ylempi on muokattu MIWistä helmaa leventämällä ja alempi siitä iänikuisesta kaupan topista.
Etenkin hihaton on veikeä, sellaisenaan tai neuletakin alla.

Tekaisinpa myös parit caprileggarit, nuo pilkulliset yläkuvissa sekä alla olevat.
Ja vain todetakseni, että en sitten millään osaa käyttää kuosilegginssejä...
Mutta tulipas kivat kotihousut, sellaiseen ovat ihan omiaan.




Juhannusta odotellessa

Melko vilakka on juhannussää tänä kesänä,
taisipa uutisissa olla mainintaa, että juhannuksena on jopa kylmempää kuin jouluna.
Onneksi omalle ipanalle olen ehtinyt jo useamman lämpöisen haalarin ommella, 
sillä nyt sellainen on tarpeen. Jos sinäkin tahtoisit haalarin tehdä, mutta epäröit aloittaa,
löytyy apu täältä (klik)! Tein Kaavoista viis-blogiin ohjeistuksen
vuoritettuun jumpsuittiin, joten nyt vaan "kesävaatetta" tekemään...


Verson puodin Sokerihiiret pääsivät tähän pikkuiseen haalariin, 
mikä menee lahjaksi pienelle kummipojalleni.

Lahjaksi tuli seuraavakin setti. Ystävän tytär täytti vuoden, ja pari tuntia ennen synttäreille lähtöä 
kiireellä kasasin mekon sekä trikoopöksyt. Mekko on Speedy girl- kaavalla (Ob 3/13) ja housut Summer sea-kaavalla tehdyt, koossa 86. Rusetteihin katsoin vinkkiä Tehtaamo-blogista, ihan huippuohje!
Oli kyllä ihana päästä ompelemaan tytön vaatetta, mukavaa vaihtelua. 


Nyt ei muuta kuin oikein
leppoisaa, rentouttavaa, iloista ja toivottavasti aurinkoistakin juhannusta jokaiselle! ♥♥

Palmikot niskaan ja menoksi!

En tiedä kuinka muilla, mutta meillä ainakin muu elämä häiritsee ompelua.
Koneet tönöttää kyllä keskellä pöytää, mutta eivät pääse käyttöön yhtä tiuhaan kuin yleensä.
Ja sekös harmittaa. Mutta toisaalta, kiireen keskellä on hyvä osata priorisoida
ja välillä jopa h u i l a t a. Se on kuulkaas ihan terveellistä silloin tällöin!
Ja psst, kerron salaisuuden - ei meillä vaatteiden puutteesta päästä kärsimään, 
vaikkei uutta syntyisikään koko ajan...

Joten ihan vain pikainen, pieni postaus tähän väliin.
Askartelin itselleni siksaktopin ja pilkullisen t-paidan.
Kuvat kertovat enemmän.










Kaavana ylemmässä on pitkästä aikaa MIW muokattuna
ja alempi on kikkailtu itse piirretystä topin kaavasta.
Pilkut löytyivät EK:n palalaarista (on sellaista ohutta, lörppää trikoota)
ja siksak on Kestovaippakaupasta. 

Ps. Huomasinpa juuri, että kuvassa toppi on päällä väärinpäin. 
Loman tarpeessa ;) ?