Vaatetta Baby Born- nukelle.
















Joskus voi oikein luvan kanssa ihmetellä, kuinka pöhkö sitä onkaan. Kuten silloin, kun kirjoneulesukkia neuloessani tutkailin langan määrää ja ajattelin, että pitääpä neuloa nopeammin, jotta lanka riittää. Tai kun sujuvasti ompelin hihan kiinni pääntielle ja kummastelin, kuinka omituisen näköinen viritys siitä tulikaan. Tai kun nuken vaatteita ommellessa mietin, että tulipa sopivan reilut hihat, jottei jää heti pieneksi. Hassuja aivohäröjä. Käykö niitä kellekään muulle ;) ?

Meillä oli Tinttaran kanssa yhteinen nukenvaateprojekti. Se alkoi jo joulukuun alussa, kun kummitytön synttäripakettiin toivottiin asua Baby Born-nukelle. Neitonen valitsi tilkuista sopivia ja auttoi ompelemaan; hänen kunniatehtävänsä on katkaista saumurin langat sekä ottaa nuppineulat pois. Kuinka ihana onkaan kolmevuotiaan into! Kun kaverin nukke sai vaatteensa, halusi Tinttara vaatettaa oman Pihla-vauvansakin. Homma jatkui siis jälleen jämälaatikon kaivelulla ja monenlaista tilkkua sieltä löytyikin. Kaavat näihin vaatteisiin löytyivät Luomalla-blogista, Naurava nappi-blogista ja Kangaskorjaamolla-blogista. Kivoja kaavoja kaikki, mutta mainittakoon, että tuo vinovetskajumppiskaava on ihan tosi pieni, lisää siis reilut saumanvarat. Bomberin kaavan muokkailin itse.

Sitä helposti kuvittelisi, että näin pienet vaatteet ovat nopeita ommella. No ei ollut, vaan jostakin syystä tussasin näitä vähän kerrassaan. Onneksi homma on tällä erää valmis ja pääsen siirtymään seuraaviin ompeluihin.  Ja neiti on onnellinen voidessaan samistella vauvansa kanssa.

Ilon hetkiä ja ystävällisiä ajatuksia just Siulle♥

19 kommenttia

  1. Hihhah, täällä myös toisinaan aivokapasiteetit toimivat samalla ajattelutavalla.😁 Ja jälkeen päin saa naureskella omalle fiksuudelleen 😉
    Eikä mitkä samistelu vaatteet 😍 joo! Nää on söpöjä, mut samaa mieltä; aikaa menee ainakin saman verran kuin normi vaatteissakin. Mut ihania👌🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alore vertaistuesta :D Sitä luulisi, että sen kun vaan nopsaan noin pieniä tekee, mutta kyllä tuossa kauemmin nyhertää! Kiitos ♥

      Poista
  2. No en kestä ku on söpöjä.. <3 Oot kyllä taitava.

    VastaaPoista
  3. Ihanat vaatesetit, nyt on hauska jatkaa nukkeleikkejä!

    VastaaPoista
  4. Mä mietin että ei kai siinä ole mitään vikaa, jos nukenvaatteiden hihoissa on kasvunvaraa. Mä ainakin laitan lasten hihoihin kasvunvaraa, miksei nukellekin. :D

    Ihania vaatteita ja käytännöllistä tilkkulaatikon tyhjäystä. Kiitos myöskin linkistä blogiini kaavoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kaavoista ♥ Näihin kyllä sai kivasti kulumaan jämiä :)

      Poista
  5. Kyllä nukkevauvan kelpaa ja pikkuäidinkin, ihania vaatteita. Kangasta menee vähän, mutta ompelujärjestystä täytyy muuttaa suurempiin vaatteisiin verrattuina. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli ♥ Etenkin pienet resorit ja kiinnitystarrat tuottavat harmaita hiuksia ;)

      Poista
  6. Hurjan ihania nuken vaatteita 🤩 Kyllä nyt on kiva tyttösen hoitaa nukkevauvaansa 😊 Mukavaa viikonloppua 👋

    VastaaPoista
  7. Mä en kestä. Taas näin ihania juttuja. :) Ihan huippu blogi joka päivittyy usein ja vielä ihanampia käsitöitä, jotka ovat antaneet minullekin paljon inspiraatioita. Kuten tämäkin postaus. Aivan kuin olisit kuullut tämän päiväisen puheluni kaverini kanssa jossa mietittiin, että lasten nuketkin tarvisivat vaatteita. ��
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi ♥♥ Päivitystahti on kyllä harmittavan hidas, mutta parempi hitaasti kuin ei ollenkaan... Kiva, että sattui juuri osuva postaus teille :)

      Poista
  8. Hah, nukenvaatteen kasvunvara. :D
    Oikeasti minusta nukenvaatteita on paljon hitaampaa tehdä kuin isompia vaatteita. Vaikka saumat ovat lyhyempiä ommella, siinä näpräyksessä on paljon suurempi työ kuin isossa vastaavassa. Ihania kamppeita olet nukkeäidin vauvalle ommellut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri! Vaikkapa hiharesorit on paljon hankalampi saada näihin kuin oikeisiin vaatteisiin :D Kiitos Pikku Akka ♥

      Poista
  9. Aivan ihania vaatteita 😍 Harmi, en löytänyt enää jumpsuitin kaavaa. Osa blogeista oli enää vain kutsuttujen lukijoiden käytössä. Tytär toivoi joululahjaksi kankaita ja nuken vaatteitten kaavoja. Tuo jumpsuitin kaava ois ollu kiva saaha. Osaatko sanoa, mistähän voisi löytyä kaavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä samaa mietin mistä voisi jumpin kaavan saada. Blogiin pitää näköjään olla kutsuttu, jotta näkisi sisällön 🤷‍♀️

      Poista
    2. Hei ja kiitos kauniista sanoista ♥ Ikävä kyllä minullakaan ei taida jumppiksen kaavaa enää löytyä :( En tiennytkään, että Sonja on sulkenut bloginsa. Voi harmi :(

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!