Punatukan joulukooste

Nyt se on täällä, joulukuu! It's the most wonderful time of the year... Joulukalenterin ekojen luukkujen avaamisen, kynttilän valon ja suklaan maistelun lisäksi päivään on mahtunut perusnahinaa lasten toimesta (eikä tontuista muistuttelu auttanut yhtään) ja murinaa siitä, mihin tunnit katoavat, mutta myös ihana metsälenkki  auringonnousun aikaan kevyesti lumisella polulla sekä symppis jouluelokuva. Hyvä päivä aloittaa virallisesti joulun odotus!

Blogijoulukalenteriin eivät rahkeeni tänäkään vuonna riittäneet - ideoita olisi ollut kyllä, mutta työ haittaa harrastusta enkä ollut tarpeeksi kaukaa viisas, kuten esimerkiksi Hupsistarallaan Terhi, jolta on tänäkin vuonna tulossa varmasti mahtava kalenteri ♥ Jouluisia juttuja on kuitenkin tulossa pari postausta, sillä jouluhöpsönä jotakin ihanaa on ollut pakko päästä jo tekemään. Niitä ennen koostin yhteen aiemmin nähdyt joulusuosikkini. Toivottavasti niistä on iloa Sinullekin ♥



Tonttuja hamahelmistä ♥Linkin kautta näkyy tarkemmat kuvat, joiden mukaan voit askarrella omasi.


Paperinarukranssi ohjeineen



Tarpeellisia joululahjoja pienellä vaivalla ♥



Ehdoton suosikkini! Helposti ja halvalla näyttävää ja kaunista. Paperihylsyistä tähtiä ♥


Joulupalloista ikkunakoriste ♥



Tähtihimmeli ohjeineen ♥



Timanttivaloketju ♥



Pipari-inspiraatiota ♥



Keppari ohjeineen (pienelle lapselle kannattaa kaavaa pienentää) ♥



Piparit modattuna herkummiksi



Heijastinliivin voi tehdä itse ♥



Jouluinen Riine-mekko ♥



Savisia sydämiä ♥



Himmeli pilleistä ♥ Koristaa nyt jo uutta kotia!



Huopapalloista kuusenkoriste ♥



Pitsipallot ♥



Pillikranssi ♥



Jouluisia vaatteita pikkumuruille ♥



Ysäriklassikko ♥



Matto kuusen alle ♥



Huopaheijastimia ♥



3D tähtikranssi ♥



Hamahelmihiutaleet ♥

Piparintuoksuista ja glöginmakuista ensimmäistä adventtia! Muista olla kiltisti...

4 kommenttia

  1. Monia kivoja juttuja. Nuo pitsipallot on mulla ollut jo monta vuotta kokeiltavien listalla.. Ehkäpä tänä vuonna...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mulla. Saapa nähdä, miksi jouluksi saan ne virkattua. :)

      Poista
    2. Tänne on näköjään eksynyt joukko virkkauksesta haaveilevia käsityötonttuja. Määkin niin ootan että saan ripustaa joulukuusen täyteen virkattuja koristeita, palloja, enkeleitä... Ehkä sitten eläkkeellä ;)

      Ja postauksessa oli kyllä monta kivaa joulujuttua :) Kuvat olivat oikein houkuttelevia ja edukseen.

      Poista
    3. Hih, onneksi joulu tulee uudestaan joka vuosi :D Ja noitahan voisi virkata myös värillisenä, sopisivat muihinkin kausiin (itse asiassa omatkin palloni roikkuvat ikkunassa ympäri vuoden, samoin kuin himmeli... ). Kiitos kaikille teille kauniista sanoistanne ♥♥♥

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!