Justus & Selina-paita ja Amanda-mekko jouluksi



















Joulu juhlista jaloin on nyt paketoitu ja taputeltu, toivottavasti se oli sinulla toiveidesi mukainen ♥ Me saimme viettää iltaa perheen ja isovanhempien kesken, nauttia valtavasta määrästä ihan liian hyvää ruokaa ja joulupukkikin kävi meitä pihalla tervehtimässä. Viikon joululoma on tullut enemmän kuin tarpeeseen ja välillä olen jopa ottanut ihan rennostikin,  käsitöitä unohtamatta! Näillä eväillä pitäisi sitten jaksaa kesälomaan asti, huh.

Varsinaisen jouluvaatteiden ompelun jätin sikseen tällä kertaa, sillä sain kokeilla LillaLumilta itselleni ihkauusia kaavoja ja toisella niistä syntyi sopivasti juhlava, jouluaatoksikin kelpaava mekkonen Tinttaralle. 

Suloinen eläinpaita on ommeltu Justus &Selina- kaavalla ja siitä kokeilin ensimmäisenä tuota volangein somistettua mallia. Kankaana on Eläinystävämme-trikoo, jonka on suunnitellut Vera's Visuals. Tuo vehnän sävy sopi Tinttaralle täydellisesti! Koska kaava oli niin ihastuttava, ompelin myös kummitytölle joululahjan samalla kaavalla pidentäen helmaa mekkopituuteen ja käyttäen Mainelakeuden kangasta.  Justus&Selina-kaava on unisexmallia ja vielä jäi monta muuta muokkausvaihtoehtoa testattavaksi myöhemmin. 

Joulukelpoisen mekon puolestaan ompelin käyttäen Amanda-mekkokaavaa, jossa myös riitti erilaisia variaatioita. Itse olin etufrillojen kannalla, mutta Tinttara valitsi hulmuavat hihat. Niistä tulikin ihan hauskat ja neiti itse oli varsin tyytyväinen tyylikkääseen asuunsa. Molemmissa kaavoissa mitoitus sopi meidän tytsylle erinomaisesti pituuden mukaan valittuna. Kaikkiin näihin ompeluksiin laitoin pisteeksi iin päälle metallinhohtoiset ompelumerkkini, joita saa Datanorpasta (tämä ei ole maksettu mainos, tykkään vaan noista merkeistä ihan hurjasti!).

Hilpeää vuoden vaihdetta just Siulle, tavataan ensi vuoden puolella ♥

Ps. Vielä ehdit käydä osallistumassa instagramissa perinteiseen jouluarvontaan, jossa on jälleen palkintona Verson puodin lahjakortti! 
 

4 kommenttia

  1. Aivan ihania ompeluksia! <3
    Onnellisen pirskahtelevaa uuden vuoden vaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ♥ Toivottavasti teilläkin vuoden alku on ollut mukava :)

      Poista
  2. Ihania kaikki! ❤ Onnellista alkanutta vuotta! Ps. Se kesäloma on käsillä ennen kuin huomaatkaan.. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa samoin ♥ Niinhän se on, viikot kuluvat järkkyä tahtia!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!