Joulutyynyt applikoiden - Käsityöblogien joulukalenterin luukku 5









Lapset kinusivat jokin aika sitten erään halpakaupan joulutyynyjä. En raaskinut tai halunnut millään niitä ostaa, vaan mielessä virisi oitis ajatus sellaisten ompelemisesta itse. Kotona aloin etsiä netistä sopivia kuvia applikoitaviksi ja sellaisten valinta osoittautui itse asiassa tämän projektin haastavimmaksi osaksi. Sen jälkeen inspiraatio vei mukanaan ja flown vallassa tein nämä parissa illassa.

Homma etenee näin:
  1.  Valitse tai piirrä kuva/ teksti minkä haluat applikoida.  Kopioi sen osat kaksipuolisen liimakankaan taustapaperille huomioiden, että se tulee peilikuvana (eli käännä teksti).
  2. Leikkaa liimakankaan osat irralleen, mutta ei ääriviivoja pitkin. Silitä ne haluamiisi kankaisiin ja leikkaa sitten muotoonsa. 
  3. Irroita taustapaperit ja silitä kuvio taustakankaalle.
  4. Valitse sopivan väriset langat ja ompele applikoinnin osat kiinni. Voit käyttää joko tiheää siksakkia tai päästä helpommalla ja ommella suoralla ompeleella. Suora ommel on helpompi saada siististi ja jättää siromman jäljen. Jos pohjakangas on joustava, muista tukea se huolellisesti revittävällä tukikankaalla.
  5. Ompele tyyny tai vaate kasaan.
Jos tarkemmat ohjeet applikointiin kiinnostavat, kurkkaa tämä postaukseni.

En edes muista mikä projekti olisi ollut viimeksi näin kiva tehdä! Sopiva tyynykangas löytyi Euriksen palalaarista ja applikointikankaat omasta tilkkulaatikosta, joten hintaakaan ei tullut paljoa. Valmiista tyynyistä tuli juuri sellaiset kuin ajattelin ja lapsetkin olivat aivan ihmeissään siitä, kuinka äiti osasikin :D Hih, viis siitä millaisia vaatteita olen lapsille tehnyt, tyynyt vasta vakuuttivat. Joka tapauksessa näistä tuli ihana lisä kodin jouluiseen somisteluun.

Tällä postauksella osallistun Käsityöblogien perinteeksi muodostuneeseen joulukalenteriin. Joka päivä aattoon asti avautuu "luukku" ihanissa erilaisissa blogeissa. Eilinen luukku taioittiin Kangaskorjaamolla ja huomenne vuoronsa saa Käsin tehtyä. Kaikki osallisuvat blogit pääset näkemään tästä. 

Suloista joulukuun alkua ♥


20 kommenttia

  1. Tunnelmallista joulunodotusta!💜

    Poikkeaako sinun joulunvietto jollain tavalla tänä vuonna?

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin ♥ Itse asiassa eipä juuri poikkea. Meillä on isovanhemmat asuvat lähellä ja ollaan normaalisti yhteyksissä, niin myös tänä jouluna ♥

      Poista
  2. Siis aivan superihanat tyynyt! <3
    Itse juuri eilen ostin halpakaupasta jouluisen, painokuvioisen tyynyn. Oli just niin mun näköinen, etten voinut vastustaa kiusausta. Yleensä minun on helppo vastustaa tuollaisia kiusauksia, mutta eilen oli heikko hetki. :D
    Onnellista joulun odotusta teille sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sopiva ja ihana osuu kohdalle, niin kannattaakin ostaa :D Kiitos Pikku Akka ja ihania joulukuun päiviä teille ♥

      Poista
  3. Onpa u p e a t ! Ja sydän jätti lyönnin väliin, kun luin tuon, että "huomenna vuoronsa saa Käsin tehtyä", iski meinaan paniikki, että ei mun vuoro vielä ole, vasta 19.12. :D

    VastaaPoista
  4. Vau, ymmärrän hyvin teidän lasten kommentit. Eihän näin kaunista voi osata kukaan ommella. Silmäripset tekivät minuun erityisesti vaikutuksen!

    VastaaPoista
  5. Hienot ovat! Tuo karhu sopii sattuneesta syystä hyvin pojallesi :)

    VastaaPoista
  6. No onpas upeita. Ei kannata todellakaan ostaa valmiita, kun osaa itse tehdä noin hienoja. Vou!

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan upeita! Paljon paremmat kuin kaupasta ostetut! Ihanaa joulun odotusta teidän perheellenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa ♥ Niin miustakin, ihastelen näitä itekin :D Ja kiitos samoin teille ihanaa joulun odotusta ♥

      Poista
  8. Niin ihanat tyynyt! Raikkaalla tavalla jouluiset.
    Hyvää joulua ja uutta vuotta tulevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ♥ Tämä vaalea sininen toimi yllättävän ihanasti ♥

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!