Nuppunen 3 - Talvitaikoja ja lahjatoiveita


Kirja saatu arvostelukappaleena Nuppu print companylta











Jos alat haaveilla joulukoristeluista syyskuussa, lokakuussa virittelet kaamosvaloja ja viimeistään marraskuussa olet jo sukeltanut täysillä joulun maailmaan, on tässä aivan ehdoton kirja Sinulle! 

Nuppunen - talvitaikoja ja lahjatoiveita on Nuppu print companyn kaavakirjasarjan kolmas osa. Nimensä mukaisesti teemana on tällä kerralla talvi ja joulu, mikä johdattaa lukijan ompelemaan rentoja ja lämpöisiä vaatteita sekä loihtimaan pieniä joulumuistamisia sekä koristeita. Ohjeita löytyy myös ekologiseen paketointiin kankaalla. Eikä käsillä tekeminen jää tällä kertaa vain ompelupuuhiin, vaan mukana on myös jouluherkkuja resepteineen.

Tämä kirja linkittyy vahvasti Nuppusen ensimmäiseen osaan. Mukana on ihan uusia kaavoja sekä lisäosia vanhoihin kaavoihin. Naisten vaatteiden lisäksi omansa saavat myös miehet ja lapset, ja kokoskaala on laaja. Naistenvaatekaavat löytyvät talvimekkoon, hameeseen, collegehousuihin, collegejakkuun, trikookauluspaitaan ja suosittuun Kuukkeli- tunikaan niin hupulla kuin pystykauluksella. Miehelle voi kirjan avulla ommella bokserit tai trikoisen kauluspaidan, samoin kuin pojalle. Pienelle tytölle kirjasta löytyy söpö kellohelmainen mekkonen.

Kirjan parasta antia on kaavojen lisäksi ehdottomasti sen tunnelma! Lämmin ja ihana fiilis on käsin kosketeltavissa. Erityisesti rakastuin pieniin joulukalenterimaisiin tarinanpätkiin, joita oli upotettu kirjan sivuille. Rinnakkain kulkevat hienot valokuvat sekä Satun suloiset, Nupun kuoseista tutut eläimet ja keijukaiset. Kuvista välittyy rento ja iloinen yhdessä olo ja Nuppu printin upeat kuosit pääsevät hyvin oikeuksiinsa vaatteissa sekä muissa käsitöissä.  Kaavoista omaksi suosikikseni nousi Kottarainen- jakku, jonka ompelen heti sopivan kankaan löytäessäni. Nyt innostuin pitkästä aikaa decoupage-tekniikasta, sillä sain kirjan mukana 4 vanerikiekkoa ja pari jouluservettiä ja valmiina tuotoksena syntyi jouluiset lasinaluset. Reiän poraamalla sopisivat kauniisti myös kuusen koristeeksi, hmm...

Ovatko Nupun kaavakirjat jo sinulle tuttuja?

Ja hei, se olisi tasan kuukausi jouluun, vielä ehtii tehdäkin lahjoja ♥!

1 kommentti

  1. Kiitos kirjavinkistä :) Itsellä puikot ja virkkuukoukku enimmäkseen kädessä, ompelukone vain kausiluonteisesti, mutta pitääpä vinkata vaikka äidille!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!