Joka tyypin parhaat kaavat - arvostelu ja arvonta!


Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.









Tällä viiden vuoden kässäily- ja ompelu-urallani olen ehtinyt silmäilemään aika monia käsityögenreen kuuluvia kirjoja. On kirjoja, jotka herättävät inspiraation, hurmaavat kauniilla kuvillaan ja houkuttavat uusien materiaalien äärelle. Sitten on kirjoja, jotka ovat tyyliltään yksinkertaisia ja ehkä tylsähköjäkin, mutta täynnä painavaa asiaa ja siten lunastavat paikkansa kirjahyllyssä ikiajoiksi. Joka tyypin parhaat kaavat- kirja kuuluu jälkimmäiseen sarjaan. Joka tyypin parhaat kaavat on uudistettu ja tähän päivään kuljetettu versio Joka tyypin kaavakirjoista. Rinna Saramäen, Katja Kaipaanlahden ja Jane Palmun uusi teos on ompelukirjojen klassikko, joka tulee varmasti löytymään niin ompelukonkareiden kuin vasta-alkajien luottokirjojen joukosta. 

Kirjasta löytyy naisille peruskaavat niin housuihin ja hameisiin kuin joustavaan sekä joustamattomaan yläosaan. Miehille vaihtoehtoina ovat housut sekä joustava paita. Kokoskaala on laaja: XXS - XXXL, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva. Tämän kirjan idea on siis siinä, että tarjolla on  12 erilaista kaavaa, joita itse muokataan erilaisiin variaatiohin. Kaava-arkit ovat selkeydessään ilo piirtäjälle, joka on tottunut kaavalehtien syheröihin.

Jos sormi nousi suuhun kuullessasi, että joudut itse muokkaamaan kaavaa, niin eipä hätää. Kirjassa on siihen valmiit ideat sekä erittäin tarkat kuvalliset ohjeet. Trikoinen t-paita muotoutuu  muun muassa lepakkohihaiseksi paidaksi, holkkihihaiseksi mekoksi, vesiputoustopiksi ja kauluspaidaksi. Suorista housuista leivotaan niin pillifarkut kuin housuhame ja laskoshousut. Vaihtoehtoja on yllättävän monia valmiiksi pureskeltuna ja haastetaso vaihtelee mukavasti.

Vaikka tämä kirja ei olekaan sellainen silmäkarkki ja inspiraation keidas kuin muut lempparini, on tällä opuksella oma paikkansa. Jopa oppikirjamainen ote tekee ohjeista selkeitä ja yksityiskohtaisia. Lisänä on vielä huikea tietopaketti tekstiilien materiaaleista, ompelutekniikoista ja esimerkiksi koon muokkaamisesta. Lisäksi avataan teoriaa kauluksista, vuorittamisesta, laskoksista, napinlävistä ja monesta muusta yksityiskohdasta tai tekniikasta. Uskon, että tämän kirjan pariin tulen palaamaan useasti. 

Olisiko Sinulla tarvetta tälle kirjalle? Jos on, voit voittaa sen omaksesi! Sain arvottavakseni yhden kappaleen kirjoja ja arvon sen jollekin kommentin jättäneelle. Toivon, että seuraat blogiani Bloggerin, Bloglovin'in, Instagramin ja/tai Facebookin kautta. Kerro myös sähköpostiosoitteesi, jotta voiton osuessa saan Sinuun yhteyden. Jätä minulle siis terveisesi ja olet mukana arvonnassa. Arvonta-aika 6.5.-14.5.  (Huom! Roskakommenttien takia olen ottanut viestien hyväksymisen käyttöön, joten älä huoli, vaikka kommentti ei tule heti näkyviin.)

Hyvää arpaonnea ja ompelun iloa ♥



79 kommenttia

  1. Mukaan arvontaan 💕 Kadrosh@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Olisi tarvetta tälle! ❤
    marika.kepsu@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tulis tarpeeseen ☺ paivarintamarjaana@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tosi hyvä kirja! :) anumaaritkokkonen@gmail.com

      Poista
  4. Tulis niin tarpeeseen tällaiselle aloittelijalle!
    Sulla tosi kiva blogi <3
    tiia.lindfors@outlook.com

    VastaaPoista
  5. Tälle kirjalle olisi käyttöä! (Kirjoitin äsken kommentin enkä ehtinyt laittaa mailia, joten jos se tuli läpi, voi poistaa 😅)
    ruut.kuuppo@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Juurikin tätä tarvitsisin....selkeitä ohjeita..
    Seurailen blogia ja instaa.
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti mukana😊
    lotta.aapro@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana!
    4m3l13 (a) gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tämä kiinnostaa! Seurailen instatiliäsi :) saara.lahtivirta@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tää kirja vaikuttaa lupaavalta! Tämmöinen neuloja, joka vasta tutustuu ompelun saloihin hyötyisi tästä aivan satavarmasti :)
    venla.kokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Tää ois huippu... ❤ Blogin lisäksi seurailen sinua facessa ja instassa.
    mhautaviita (a) gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ai että tämä ois kyllä huikea voittaa! Kiva blogi. :) t. Iida

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti mukana!
    miia.malila@eurajoki.fi

    VastaaPoista
  14. Tuoltahan sais hyviä vinkkejä myös itselle, nyt on menty ”oman pään mukaan” näissä kaavoittamisissa ja ompeluissa 😅 Eli osallistunpa. iramalore@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Tämä olisi kyllä ihan ässä tämmöiselle arkivaateompelijalle 😍 Terveisin insta-seuraaja

    janita.palomaki@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Sen vanhemman version tuosta kirjasta omistan ja siitä olen erityisesti kellohelman ohjetta paljon käyttänyt. Kiva olisi saada myös tämä uusi versio :) ruotsalainenkati@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kovasti odotan, että tulee kirjakaupassa vastaan, jotta pääsee selaamaan. Kirjastoonkin vinkkasin hankintalistalle! Mukana arvonnassa!

    nafu89 (at) hotmail.com

    -TanjaT-

    VastaaPoista
  18. Tämä olisi juuri sitä mitä tarvitsisin; ohjeita kaavojen muokkauksiin. Seuraan sinua instassa.
    -Marjo
    nurinoikein@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Olen seurannut juttujasi jo useamman vuod n �� tää kirja ois just se, mitä mun hyllystä uupuu: peruskaavat itselle. Ehdottomasti mukana arvonnassa. asta.saarela@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tämä olisi mahtava voittaa ��

    laineensatu@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Aina voimme oppia lisää. Sinulla kiva 'nappivarasto' värittämään kuvia. Irmeli

    VastaaPoista
  22. Olisi mukava kirjaan tutustua!
    kaisa.tolvanen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa. Tämä kirja on varattuna kirjastosta mutta jono on pitkä. Olisi hauska saada tämä omaksi.Seuraan sinua instagramissa. marika.suomalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Oh, olisipa ihana perusteos, jolle taatusti tulisi käyttöä!

    hemmaneiti@yahoo.com

    VastaaPoista
  25. Tätä kirjaa silmäilin jo aiemmin, kun koitin löytää sopivaa kaavaa miehelle t-paitaan. Olipa ihanaa, että nyt se on arvonnassa!
    Täytyy myös sanoa, että olet kyllä yksi inspiraation lähde, tällä hetkellä tekeillä tytölle uimapuku johon sain kaavaidean sun blogista. 😊 sanni.alaranta@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kylläpä tulis tarpeeseen! Seuraan instassa ja fb:ssä.

    VastaaPoista
  27. Kirja tulisi varmasti kovaan käyttöön!
    jenna.tyyska@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Osasit hyvin kuvailla mihin kirja tarpeellinen. Seuraan blogia ja instagramia. Hannakaisahakanen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Tämä kirja tulisi tarpeen muokkausohjeineen. Instassa seurailen ihania tuotoksiasi! :)
    mm.vainionpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Vaikuttaa kyllä kirjalta, ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Instassa seurailen sinua ja blogia käyn lukemassa toisinaan :)
    linntui/gmail

    VastaaPoista
  31. Kirja olisi tosi tarpeellinen. Minusta on ihana muokata kaavoja, vaikken oikein osaakaan .

    VastaaPoista
  32. Tällä kirjalla olisi kyllä paljon käyttöä 😊. Sormet ja varpaat ristiin arpaonnen puolesta 🤞🏻. Seuraan instassa ja facessa. maija.jarviluoma@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Tarvisin just tuollaista perustietoa, kun olen vähän sellainen yritä ja erehdy- onpelija :) yst.terv. katja.jutila@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Juuri tuollaista selkeää ohjekirjaa kaavojen muokkaamseen tarvitsisin, muokkaustaito kun minulta puuttuu tyystin. Terveisin paupau3110@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Joka tyypin kaavakirja on huippuhyvä opas kaavojen muokkaukseen ja se on ollut mulla säännöllisesti käytössä. Olisi ihanaa saada uusi versio! Luen blogiasi ja seuraan instagramissa :) johanna.salo12@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa❤

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa❤
    annemari.ruokoniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Käyttöä olisi selkeille ohjeille ja kaavoille. Seuraan blogiasi bloggerin kautta. Kevään odotusta!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Kuulostaa tosi hyödylliseltä opukselta. Mukana arvonnassa!
    smerisalo@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa, en ole ommellut aikoihin, muutakuin verhoja ja korjauksia, nyt kiinnostaisi aloittaa ompeluharrastus, kaipaisin vain tällaista selkeätä ohjeistusta. Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa, en ole ommellut aikoihin, muutakuin verhoja ja korjauksia, nyt kiinnostaisi aloittaa ompeluharrastus, tarvitsisin vain selkeitä ohjeita. Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa :) raisanreseptit@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa! Hyvät peruskaavat tulisivat tarpeeseen, koska olen vähän huono kokeilemaan uusia kaavoja. Yleensä mielummin muokkaan vanhaa hyväksi havaittua kaavaa.

    VastaaPoista
  44. Tämä olisi tarpeellinen. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukaan arvontaan Bloggerin seuraajana ja olisi kyllä kirjalle käyttöä. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana! kirsiulrika@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Oi, vaikuttaa todella hyvälle kirjalle! Ja nuo kaavamuutosohjeet tulisi niin tarpeeseen! Seuraan Bloglovin'in ja instan kautta. karhapaa.ml(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Arvonnassa mukana. Tuolle kirjalle löytyis takuulla paljon käyttöä.
    Luen blogiasi säännöllisesti ja instassa seuraan myös ihanan inspiroivia ompeluksiasi 😊
    marianna_ru(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Vaikuttaa ihan pätevältä kirjalta! Kaavojen muokkaus on aina vähän arpapeliä niin siihen olisi kiva saada vinkkejä :) - jenni

    VastaaPoista
  50. Tämä olisi loistava perusteos itselle, joten ehdottomasti mukana! norppastiina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukaan arvontaan. Kirjalla olisi käyttöäkin.

    VastaaPoista
  52. Todellakin olisi tälle käyttöä! 😊 simpanssi91@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa! hinnopaivi@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana arvonnassa, varmasti olisi kirjalle käyttöä! 😊 Heini.kinnaslampi@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Ilman muuta mukana arvonnassa! :)
    pikkuakantilkkuvakka@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Tämä olisi ihana saada! Entisellä työkaverillani oli niitä vanhan mallin joka tyypin kaavakirjoja, ja pari kertaa niitä lainasin.
    Tarve olisi kyllä omalle, varsinkin kun en enää pääse häneltä lainaamaan.
    Ihanaa kevättä!
    maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Tätä uutta kirjaa en ole vielä päässyt näkemään,käyttöä olis.
    Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Kuullostaa just nappi kirjalta meitin raameille.

    balnamoonfarm@btconnect.com

    VastaaPoista
  59. Tarvitsisin ehdottomasti tämän kirjan, haaveissa on oppia muokkailemaan kaavoja itselle sopiviksi.😊
    maikku_5@netti.fi

    VastaaPoista
  60. Kiva arvonta! Mukana siis😊
    saija.karhu@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Taitasin anopille lahjottaa jos voittaisin😍
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Tämäpä olisi tarpeellinen itsellekin! Joskus teinivuosina taisin joka tyypin kaavakirjaa kirjastosta lainata :)
    tiipin.nyplaykset@gmail.com

    VastaaPoista
  63. En ole vielä ehtinyt tutustua tähän uuteen kirjaan, mutta Joka tyypin kaavakirja on tosiaan loistava opus! Kaavat ovat helposti muokattavissa, ja vain mielikuvitus on rajana!

    Mukaan arvontaan, ilman muuta!

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa, vaikuttaa monipuoliselta kirjalta.
    hunza86@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. Bloggerlukijana mukaan. :) :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Olisipa mahtava voittaa! Tuo anorakki varsinkin näyttää oikein hyvältä.

    VastaaPoista
  67. Mukana arvonnassa, kirjalle löytyisi käyttöä :)
    Seurailen Bloggerin, Facebookin ja Instagramin kautta.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Todellakin olis kiva voittaa tämä kirja! nuttuna78(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. Kivan inspiroiva blogi sinulla, seuraan myös instan puolella, mukana arvonnassa! T. Pirkko S.

    VastaaPoista
  70. Seuraan instagramissa ja sitä kautta päädyin blogin lukijaksi. Kirjalle löytyisi käyttöä, sillä haluaisin itsekin kokeilla ompeluksia :) annekin@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Seuraajana mukana:)
    amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  72. Kaavakirjan aiemmat versiot löytyvät hyllystä, tälle päivitetylle olisi vielä tilaa. 😊 Blogista löytynyt kivoja vinkkejä käsitöihin, instasta inspiraatiota. roosa.tanskanen@outlook.com

    VastaaPoista
  73. Tarvetta olisi varmaan. Kakkososan omistan. Seuraan blogiasi säännöllisesti. T. Lemurilemuri1@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Mukana arvonnassa. Tätä kirjaa minulla ei olekaan. Oon seurannut täällä jo pitkään ompeluksiasi mutta en varmaan ole virallinen seuraaja:) Ihania vaatteita ompelet!

    VastaaPoista
  75. Mukana arvonnassa
    raija.sjoholm@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Lähetin kisan alussa kommentin, mutta ei ole ilmestynyt. Onkohan se kadonnut jonnekin?

    Yritän siis uudestaan: Tämä kirja kiinnostaa!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!