Helpot vinkit applikoimiseen ja Pikachu-paita


Yhteistyössä Pfaff Suomi





Niin se on muuttuvainen 6-vuotiaan mieli. Kun viime vuosi on intohimoisesti tutkittu eläinmaailmaa ja leikitty eläintutkijaa ja lintubongaria, ovat kiinnostuksen vallanneet nyt Pokemonit. Muksut vaihtelevat keskenään kortteja, joita saadakseen ainakin meidän poitsu on intoutunut tekemään kotitöitä ennen näkemättömällä tahdilla. Itse en korteista ole jyvälle päässyt, mutta ulkoilun yhteydessä olen pojan kanssa käynyt Pokemoneja puhelimella nappaamassa. 

Jo pidempään on mielessäni ollut kankaan kuvioiminen applikoimalla eli päällikeompelulla, ja pojan  Pokemon-intoilu herätti ompeluinspiksen. Pikachu oli helppo valinta paidan etumukseen selkeiden värialueiden, kohtalaisen yksinkertaisen muotonsa sekä söpöytensä takia. Ennen applikointia värjäsin etukappaleen kloriitilla täplikkääksi (haaveilin kauniin vaaleansinisestä, mutta nyt jäi kyllä harmahtavaksi). Applikoinnissa iso apu oli jo aiemmin suoran tikin kanssa testaamastani applikointipaininjalasta. Avoin applikointijalka antaa hyvän näkymän siksakkaukselle ja toimii myös Pfaffin kiinteän yläsyöttäjän kanssa. Omassa ompelukoneessani (Pfaff quilt expression 4.2) on erikseen applikointiin tarkoitettu ommel, jonka tiheyttä ja leveyttä pystyy säätämään laajasti. Nyt jälkikäteen katsoen olisin voinut valita vielä tiheämmän ja hieman leveämmän siksaksin, jotta ommel olisi siistimpi.

Applikointiommel on tässä koneessa numero 7. 
Applikointi oli varsinainen mindfullnesharjoitus, kun tarkkaa työtä tehdessä oli pakko keskittyä vain tikin etenemiseen. Toisaalta oli hieno huomata, kuinka kuva valmistui osa kerrallaan. Tekovaiheet kuvasin lyhyelle videolle, voit kurkistaa ne allaolevan linkin kautta. 

 

Vinkkini onnistuneeseen applikointiin:

  • Tarvitset tavalliset ompelutarvikkeet, vaatekankaan sekä applikoitavaan kuvaan tarvittavat tilkut  ja niiden lisäksi kaksipuolista liimaharsoa (suosittelen sellaista, missä on paperi mukana) sekä irtirevittävää tai vedessä liukenevaa tukikangasta.
  • Aloita yksinkertaisesta kuvasta tai kuviosta ja taitojen karttuessa siirry moniosaisempiin. Voit leikitellä applikoitavien palojen tekstuureilla - esim. velour tai joustofrotee tekee kivan efektin trikoovaatteeseen.
  • Huomaa, että kuva on tulee piirtojälkeen nähden peilikuvana! Eli muista kääntää tekstit yms. piirrettäessä peilikuvaksi, jotta valmis kuva on oikeinpäin.
  • Tee valmistelut huolella; jäljennä osat tarkasti liimaharson paperipuolelle, jotta ne valmiissa kuvassa sopivat toisiinsa. Applikoitavissa osissa kannattaa huomioida mahdollisuuksien mukaan se, että ne olisivat samaan langansuuntaan kuin vaate. 
  • Voit silittää osan kerrallaan ja ommella sitä mukaa tai koota ja silittää kuvan kokonaan valmiiksi, kuten itse tein. 
  • Valitse kankaiden väriset langat ja vaihda niitä tarpeen mukaan. (Itse pääsin helpolla tässä, kun kaikki ääriviivat oli mustalla.)
  • Kokeile sopivaa siksakin pituutta ja leveyttä. Jos koneessasi on erikseen aplikointiin tarkoitettu säädettävä siksakommel, käytä sitä. Ommel kulkee aivan kiinnitettävän kankaan reunassa.
  • Kuljeta työtä rauhallisen tasaisesti, älä syötä itse liian nopeasti neulan alle.
  • Jos ompelukoneesi on kenkumpaa mallia ja tiheää siksakkia tehdessä katkoo lankaa, voi applikoinnin tehdä myös suoraa ommelta käyttäen. 
  • Huomio käännöksiin! Aina työtä kääntäessäsi muista jättää neula alas. Kun käännyt oikeaan, jää neula kiinnitettävän kuvion vasempaan reunaan. Kun käännyt vasempaan, jää neula nyt kuvion oikeaan reunaan. Näin kulmiin ei jää tyhjiä kohtia, vaan siksak on tasainen ja yhtenäinen.
  • Lopuksi revi, liuota tai leikkaa tukikangas pois nurjalta. Jos ompeleet kutittavat valmiissa vaatteessa, voit silittää ohuen tukikankaan vaatteen nurjalle applikaation päälle.
Jäiköhän jotain sanomatta? Kerro, jos sinulla on hyviä vinkkejä lisättäväksi ♥

Onnellista viikonloppua just Siulle ♥ Meillä nautitaan pitkästä aikaa äärimmäisen tarpeellisesta lapsivapaasta päivästä, jippii sille!


4 kommenttia

  1. Hienon applikoinnin olet tehnyt. Itsellä tuli tehtyä noita takavuosina paljonkin. Just yks päivä ajattelin, että mitä jos applikoisin jonkun kesäpaidan Junnulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ♥ Näitä pitää kyllä tehdä jatkossakin, kun vain keksisi hyvät kuvat :) Odotan innolla näkeväni siun kesäpaidan, haaste on heitetty ;)

      Poista
  2. Thank you for the very helpful tips!!! Sakit.info

    VastaaPoista
  3. hei hienosti aplikointi kerrotko ompelukoneestasi olen etsimässä samaa tyyppiä eli onko se sinulla vielä?

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!