Karhuja, kiviä ja mustetta - vaatteita pojalle Roon kankaista










Blogiyhteistyössä Story of Roo

Loma se vaan jatkuu, vielä pari viikkoa saa hölläillä. Tai no, ensi viikolla alkaa todennäköisesti hillitön hermoilu pian alkavasta uudesta työstä, ihmeen rennosti sitä onkin tähän mennessä menty... Kuten ennenkin olen maininnut, lomailu lasten kanssa on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Sain festarireissupostaukseeni ihan mahtavan kuvakommentin, jossa todettiin jota kuinkin näin: " Kaksi asiaa, joita rakastan eniten; olla lasteni kanssa ja se, kun en ole lasteni kanssa." Juuri tuota loma on.

Päivät täyttyvät riemukkaasta kiljumisesta ja järvessä pulikoinnista, siitä ilosta, että vihdoin on oikea kesä ja ihana ihana lämpö. Miten parasta onkaan, että päivän asuksi riittää sortsit tai hellemekko, kenkiä ei tarvitse oikeastaan lainkaan! Välillä rauhoitutaan värityskirjan äärelle ja pari kertaa päivässä pelataan erä Muuttuvaa labyrinttia tai Yatzia. Pidetään paljon sylissä ja nuuhkitaan hiekan ja auringon tuoksuista pörrötukkaa niin, että sydän pakahtuu onnesta. Hyväntuulisen puuhastelun keskellä on hyvä säilyttää harmonia ja muistaa aika ajoin kinastella siitä, kumpi saa enemmän nakkeja keittoonsa tai kumman kanssa äiti on ollut enemmän kahdestaan, tapella samasta oranssista tussista, kun viisi muuta oranssia ei ole sopivia ja hermostua siitä, kun toisen jalat ovat väärällä puolella penkkiä. Isompi kuormittaa tämän kaiken ohessa omaa sekä kaikkien kanssaihmisten työmuistia lukemalla lähes tauotta lintukirjaa. Ihan koko ajan, ääneen. Kaiken muun toiminnan kanssa yhtä aikaa. Tai no, huijasin - uimaan se ei kirjaa vie, vaan opus odottaa saunakammarissa. On ihanaa, että lapsella on vankat kiinnostuksen kohteet ja akateemiset taidot pari vuotta ikätason yli,  jatkuva monologi lintujen sielunmaisemasta on vaan välillä, öhöm, hieman rasittavaa... Hyvänä puolena mainittakoon, että tiedän itsekin linnuista enemmän kuin aiemmin!

Helteisten ja hulisevien päivien jälkeen on ihana vetäytyä viileään aittaan, saatella lapset yöpuulle ja hipsiä lasten tuhistessa vielä hetkeksi lukemaan terassille. Nauttimaan hiljaisuudesta ja valosta, joka surukseni ilta illalta tuntuu jo lyhenevän. Ja ihailemaan mahtavaa täysikuuta, kurkkaapa sinäkin tänään! Ahmimaan loppuja heinäkuun päiviä, imemään kesää sieluun viimeiseen asti. Tasapaino se olla pitää, kaikessa.

Sain keväällä nämä ihanat Story of Roon kankaat  ja alkukesän aikana niistä valmistui vaatetta tuolle tulevalle ornitologille. Roon kuosit ovat mukavan leikkisiä ja värit kauniin pehmeitä, joten niistä on aina ilo ommella. Mustasta Round and round- trikoosta tein pojalleni pitkähihaisen paidan ja pipon, näyttävät kuulemma asteroideilta. Valkopohjainen Ink of miracles muuntui t-paidaksi. Molemmissa kikkailin kaavalla sen verran, että siirsin sivusauman etukappaleen puolelle viistosti ja pitkähihaiseen tein myös olkakaarrokkeen yksivärisestä. Mintun kirjavasta Bunny the dream reader- kankaasta ompelin paidan pojalle sekä legginssit tytölle ( ei ole kuvattuna). Vaikka minusta tuo kuosi on ihana, ei poika ole paitaa harmikseni päälleen kelpuuttanut. Neiti sen sijaan tykkää legsuistaan kovasti. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on huppari karhucollarista, jota en enää verkkokaupasta löytänyt. Kankaan murrettu vihreän sävy on kaunis ja laatu taattua, pehmeää ja kestävää. Hupparin kaavana oli Block stripes, Ottobresta 4/15. Paidat kuosittelin PaaPiin kaavakirjan Myyry-kaavasta. 

Nyt kipin kapin rannalle, kuuma päivä tulossa ♥

4 kommenttia

  1. Mistä nuo kokolaput? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on ystäväni tekemiä, leikattu cameo-leikkurilla. Nämä ovat silitettäviä ja tosi käteviä :)

      Poista
  2. Ihan superihanat vaatteet! Kyllä noissa kelpaa syksyllä ornitologin alun kulkea ❤ Voi kun itsekin olisin yhtä aikaansaava :P

    Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille Marika ❤️ Kivoista kankaista on helppo tehdä kivoja vaatteita :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!