Millainen oli Ommel 2018?






















Ommel 2018 oli erinomaisen hieno osoitus siitä, mihin yhteistyöllä, rohkeudella, tinkimättömällä asenteella ja intohimolla omaa harrastusta ja alaa kohtaan voidaan päästä. Kun Nuppu Print Companysta tuttu Jenni Salminen 1,5 vuotta sitten sai idean matalan kynnyksen ompelufestareista, joissa olisi muutakin sisältöä kuin markkinat, ei hän taatusti arvannut miten upea tapahtuma siitä tulisi. Festareiden tulisi olla myös ilmaiset, sillä miksi asiakkaan pitäisi maksaa siitä, että pääsee ostamaan? Jenni sai houkuteltua mukaan useamman suomalaisen käsityöskenen vaikuttajan ja niin syntyi Ommel ry. Tämän porukan työn tuloksesta päästiin nauttimaan viime viikonloppuna.

Ommel 2018 järjestettiin Espoon Opinmäen kampuksella, mikä tuntui paikkana toimivalta. Avointa tilaa oli hyvin näytteilleasettajia varten, luennot pyörivät auditoriossa ja luokkahuoneita riitti niin kursseihin, laneihin kuin majoittumiseen. Kaikki tämä mahtui ensimmäiseen kerrokseen, joten jatkossa on varaa helposti laajentaa messuja seuraaviin kerroksiin... Sillä seuraava Ommel 2019 mitä todennäköisemmin tulee, kesäkuun tokan viikonlopun voi jo varata kalenteriin. Jatkoa varten määritelty kävijätamäärätavoite ylittyi kolminkertaisesti, sillä viikonlopun aikana Opinmäen ovista kulki 3000 ompeluharrastajaa!

Aiemmin Tampereen messuilla käyneenä odotin paniikinsekaisin tunnelmin väen paljoudessa vellomista ja kiireessä kojulta toiselle juoksemista. Toisin kuitenkin kävi, sillä Ommel oli juuri sopivan kokoinen tapahtuma. Vaikka väkeä oli, mahtui käytävillä hyvin liikkumaan ja näytteilleasettajien määrä oli helposti hallittava. Ja mikä parasta, kaikki sellaisia, mitkä kiinnostivat ompelijaa! Tämä oli toinen Ommelin alkuun vaikuttaneista ajatuksista; tapahtuman pitäisi olla suunnattu nimenomaan ompeluharrastajille ja niille, jotka tekevät itse sen sijaan, että kaipaisivat valmiita käsitöitä. Kangasmyyntipisteillä kävikin kova kuhina , kun metrit vaihtoivat omistajia. Oli ihana nähdä vanhoja tuttuja myyjiä, mutta huomata paikalla myös monta ihkauutta tuttavuutta. Valikoima oli hurjan laaja!

Mitä minä siellä sitten tein? Pääsin ystäväni kanssa paikalle ainoastaan lauantaina, mikä vaikutti toki suunnitelmiin. Aikomukseni oli käydä kuuntelemassa useampi luento, mutta jonkin ajatushärön vuoksi olin auditorion ovella aina väärään aikaan. Ne jäivät siis väliin, mutta onneksi ehdin muutamaan työpajaan. Kävin tutustumassa vinyylileikkuriin ja sain mukaani pari silityskuvaa, ompelin Hopen pisteellä legginssit hyväntekeväisyyteen sekä piipahdin Suuri Käsityö -lehden suunnittelupisteellä.  Erityiskehut muuten sille leikkuripisteen nuorelle miehelle, joka kärsivällisesti opasti atk-taidoiltaan varsin eri tasoisia naisihmisiä leikkurin käytön saloihin ;) Nahkapaperikassia olin jo menossa ompelemaan, mutta toivomani musta paperi oli loppunut. Sellainen pitää kyllä tehdä ehdottomasti myöhemmin. Työpajojen lisäksi kiersin näytteilleasettajien kojut (ja pysyin melko kohtuudessa ostoksieni suhteen, ainoana ostoslistalla ollut ratkojakin löytyi viime metreillä). Ennakkoon pelkäämästäni kiireestä huolimatta aikaa jäi hyvin pitsavaunun sekä Marttojen kojun herkuista nauttimiseen ja erityisesti bloggaamisen kautta tutuksi tulleiden ihanien kanssaharrastajien tapaamiseen! Se oli ehkä se kaikista kivoin juttu kuitenkin ♥

Entä se ensi vuosi sitten? Jos vaan mahdollista, aion ehdottomasti pakata kimpsut ja kampsut ja osallistua laneille ja/tai kursseille. Koulumajoituskin vaikutti houkuttelevalta yhteisöllisyytensä takia. Kehittämistoiveena mietin sitä, että kurssivalikossa olisi enemmän vaihtoehtoja pidempään harrastaneille, sillä nyt iso osa tuntui olevan aloittelijoilla suunnattuja (vaikka varmasti itsekin olisin niistä uusia vinkkejä voinut saada). Esimerkiksi käsilaukkukurssi tai joustamattoman mekon ompelu olisi ollut juuri omiin tarpeisiini sopiva. Ehkä sitten ensi kesäkuussa 2019...

Olitko Sinä Ommelissa? Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Minulle tämä antoi ihan mahtavan startin kesään ollen varmasti yksi sen kohokohdista :)

Pirteitä aamuja ja tehokkaita iltoja tulevalle viikolle ♥

12 kommenttia

  1. Kuulostaa kerrassaan upealta tapahtumalta.. Harmittaa, ettei nyt ollut saumaa lähteä.. Tosi huippua, jos tapahtuma saa jatkoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on huippujuttu! Varmasti tapahtuma kasvaa ensi vuonna, mutta toivottavasti säilyttää leppoisan tunnelmansa :) Toivottavasti sitten ensi vuonna pääset ❤️

      Poista
  2. Olinhan siellä minäkin. Päällimmäisenä jäi mieleen värien paljous ja iloinen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoihin kiinnitin myös huomiota 😊 Toivottavasti oli sinullakin onnistunut reissu!

      Poista
  3. Oli kyllä tosi kiva tapahtuma! Lanitin rennon mukavassa seurassa ja sain aikaiseksikin. Kangastarjonta oli mieletön! Älyttömän ihania kankaita vaikka kuinka paljon. Luulisin, että jokaiseen makuun löytyi sopiva
    Järjestäjille kiitos tätäkin kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, lanit oli varmasti ihan tosi kivat! Ensi vuonna pitää yrittää itsekin päästä :) Valikoima oli kyllä laaja. Ensi vuotta odotellen :)

      Poista
  4. Vaikka vain pikaisesti piipahdin ja mm luennot jäi väliin oli kyllä tosi positiivinen tapahtuma. Niin paljon ihania värejä ja kankaita että oli vaikea valita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valinnan vaikeus on kyllä paha pulma, tiedän tunteen :D Ja kiva oli, kun tulit moikkaamaan ♥

      Poista
  5. Mielenkiintoiselta kuulosti tuo tapahtuma. Hienoa kun järjestetään tällaista :) Mahtavan kuvakoosteen toit katseltavaksi. Upeita kankaita näkyi olleen ja paljon :D. Ompeluiloa sinulle ja paljon aurinkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi hieno! Kiitos paljon, aurinkoa siullekin Kanneli ♥

      Poista
  6. Kiitokset messukoosteesta:) Siellä on ollu kyllä tosi kiva ja monipuolinen tarjonta. Kankaita, mukavaa oheisohjelmaa, luentoja, työpajoja.. Tuolla ois keposesti viikonloppu vierähtänyt:D Vähän kyllä harmittaa, kun messut jäi välistä..Jospa sitten ensi vuonna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin! Ehdottomasti ensi vuonna päästävä uudestaan, pitemmän kaavan mukaan :) Ehkä nähdään sitten siellä ♥

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!