Tylli-uimapuku ja Nuppunen 5
















 Jos olet vilkaissut tänään ulos, niin voinet yhtyä mielipiteeseeni siitä, että rantakelit eivät hetkeen ole täällä. Katse on silti sitkeästi kohti kevättä ja kesää, joten optimistisesti ompelin neitoselle uikkarit valmiiksi. Idealamppu syttyi saadessani käsiini uusimman Nuppunen-kirjan, joka painottaa tällä kertaa liikuntaan ja hyvinvointiin. Pienten tyttöjen Tylli-kaava oli niin söpö, että sellainen oli ommeltava meillekin! Ihanan pirteän pinkki kuosi on Nupun Sydäntalvi ja materiaalina on liukas urheilutrikoo, joka sopii erityisen hyvin uima-asuihin. Uikkariteema innosti myös Tinttaraa, joka sujuvasti stailasi itse itsensä kuvauksia varten ♥

Jos olet ehtinyt Nuppusen kaavoihin tutustua tai olet mallikuvia nähnyt, tiedätkin, että Tylli on oikeasti yksiosainen uimapuku. Sellaista minäkin olin ompelemassa, mutta sovitusvaiheessa Tinttara rakastui erillisiin ylä- ja alaosiin, joita en ollut vielä yhdistänyt helman kanssa. Totesimme yhdessä osien olevan aivan kelpoiset bikineiksi ja meidän miniteini oli aiiiivan haltijoissaan napapaidasta. Sen verran minäkin joustan, rannalle jos mihin voi mennä napa paljaana... Alkuperäisestä ohjeesta poiketen ylä-ja alaosat ovat siis erillään ja molempiin on lisätty "resorikaitale" vyötärölle. Hamosen alla olevia bikinihousuja jouduin vähän kaventelemaan  hoikalle lapselle. Kokoa arpovalle vinkkaankin, että ota leveys pienemmän koon mukaan, jos lapsi on kapoinen. Olimme molemmat, minä sekä Tinttara, hyvin tyytyväisiä lopputulokseen ja tuota yläosan kaavaa tulee varmasti hyödynnettyä jumppatoppiinkin. 

Mutta entäpä se uusin Nuppunen? Nuppu print companyn viides kirja keskittyy hyvinvointiin ja liikkumiseen tarjoten kaavoja teemaan sopien. Kirjasta löydät naisten treenivaatteita, takin, pari rentoa mekkoa sekä t-paidat ja uima-asut koko perheelle. Naisille kokoskaala on 34-52 ja lapsille 74- 140 cm. Materiaaliksi valikoituu tällä kertaa trikoo-, softshell- ja lycrakankaat. Nuppunen 5 on tyyliltään saman henkinen aiempien opusten kanssa. Kuvat ovat harmonisia ja kauniit luontomaisemat nostavat vaatteet kivasti keskiöön. Kirjan alkuosa on teemoiteltu vuodenaikojen mukaan ja malleja esitellään monipuolisesti. Loppuosasta löytyy tarkemmat kuvaukset vaatteista ja tietenkin yksityiskohtaiset ompeluohjeet. Kaava-arkit ovat ihanan selkeät ja bonuksena on vielä erilliset ohjeet ja vinkit yleisesti ompeluun. Seuraavaksi tästä kirjasta ompeluun pitää ottaa lycrasta ommeltava juoksuvyö, johon myös löytyy ohje. Kuvissa näet muita malleja, jotka jäivät minua kiinnostamaan. Kaiken kaikkiaan ihastuttava kirja muiden  Nuppusten joukkoon ♥

Joko Sinä olet suuntaamassa kesää kohti vai kannattaako kaivaa merinot kehiin uudestaan?

Kivaa viikkoa just Siulle ♥

2 kommenttia

  1. Ihanat bikinit! ❤ Eipä tuosta kuosista mitään muuta voi aikaiseksi saadakaan kuin jotain ihanaa.. 😊

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!