Hattarainen-laukku: ohje ja kaava!





Ompelin kesällä itselleni olkalaukun lomareissuja varten. Kriteereinä oli soveltuvuus niin retkelle kuin kaupungille, näppärä koko isolla tilavuudella ja yksinkertaisen kaunis ulkonäkö. Silloin syntyi Hattarainen-laukku, joka on kerännyt kivasti huomiota niin livenä kuin somessakin. Lupasin silloin jakaa laukun ohjeen ja kaavan, ja nyt puolen vuoden jälkeen sain sen tehtyä viimein.

Laukkuun sovelsin Villa&Villan mainiota meikkipussiohjetta ja heidän luvallaan hyödynnän osia heidän ohjeestaan tässä. Kankaana minulla on tässä musta puuvillapanama /canvas, raidallinen puuvilla vuorikankaana sekä korkkikangas somisteena. Sivutaskun voi jättää halutessaan pois. Pyrin kirjoittamaan ohjeen mahdollisimman selkeästi, mutta kysy ihmeessä, jos jokin jää askarruttamaan.



1. Leikkaa laukun kappaleet. 
Päällikangas: 2 x sivukappale 22 cm x 16 cm, 1 x pohjakappale 42 cm x 10 cm (kaava leikataan taitteelta), 2 x vetoketjun reunakappale 30 cm x 5 cm (kaava leikataan taitteelta). 

Tukikangas kaikkiin edellä mainittuihin kappaleisiin. Saa olla napakka tuki, laita tarvittaessa pari kerrosta. Lisäksi pohjaan tukihuopa, leikkaa saumanvarojen verran pienemmäksi kuin pohjakappale.

Vuorikangas: 2 x sivukappale 22 cm x 16 cm, 1 x pohjakappale 42 cm x 10 cm (kaava leikataan taitteelta), 2 x vetoketjun reunakappale 30 cm x 5 cm (kaava leikataan taitteelta). Jos teet sivutaskun, leikkaa vuorikankaasta 17 cm x 25 cm kokoinen kappale.

Korkkikangas: pilvikuvio, hihnan kiinnikkeet 6 cm x 8 cm

Varaa myös vetoketju 30 cm + taskuun vetoketju 15 cm, kaksi 3 cm D-lenkkiä, kaksi 3 cm lukkohakaa, halutessasi hihnan pituuden säätökappale sekä hihnaa varten joko valmista nauhaa noin 130 cm tai kangasta 130 cm x 7 cm kaitale.



2. Silitä tukikankaat huolellisesti kappaleisiin kiinni. Silitä pohjaan ensin tukihuopa ja sen päälle vielä tukikangas.


3. Tee KAIKKIIN kappaleisiin hakkimerkit keskikohtaa merkitsemään kaikkiin reunoihin (taita kahtia ja leikkaa parin millin hakki taitteeseen).




4. Ompele ensin pilvikuvio etusivukappaleeseen käyttäen korkin väristä lankaa ja suoraa ommelta. Valmista samalla korkkiset hihnalenkit. Taita pitkiltä sivuilta noin 1 cm molemmista reunoista taakse ja tikkaa päältä molemmat reunat.
Kiinnitä samalla myös mahdolliset ompelumerkit.


5. Seuraavaksi ompele tasku. Ota toinen päällikankaan sivukappale ja jäljennä taskun paikka nurjalle. Ompele lyhyellä suoralla tikillä laatikon ympäri aputikkaus. HUOM! Ohjeen kuvaamisen jälkeen olen hoksannut helpommankin tavan tehdä tasku, joten voit tästä poiketen tehdä esim. näinkin.


6. Leikkaa suorakulmion keskeltä auki, mutta jätä päätyihin 1 cm (kuvan mukaiset kolmiot). Leikkaa siitä kohdasta kohti suorakulmion kulmia tikkaukseen asti, jolloin muodostuu kolmio päätyyn. 


7. Taita aputikkauksen kohdalta kangas ja silitä hyvin"laatikko auki".


8. Käännä kappale oikea puoli ylöspäin, mallaa taskun vetoketju kohdalleen aukkoon ja neulaa tarkasti kiinni (muista jättää vedin näkyviin aukon puolelle!). Ompele vetoketjupaininjalkaa käyttäen vetoketju paikoilleen kankaan reunoja pitkin.


9. Kiinnitä taskupussi. Neulaa taskupussikappaleen lyhyet sivut vetoketjun reunoihin kuvan mukaisesti eli kankaan oikea puoli tulee vetoketjun nurjaa puolta vasten. 


10. Ompele taskupussi paikoilleen vetoketjupaininjalkaa käyttäen.

11. Oikealta puolelta näyttää nyt tältä, kuten yläkuvassa.


12. Tee varmistusompeleet vielä oikealta puolelta kiinnittääksesi taskupussin kunnolla. Katso, ettet vielä ompele taskupussin sivuja vahingossa kiinni.


14. Käännä taas nurja puoli esiin ja taita taskupussi kohdalleen, taite muodostaa taskun pohjan. Ompele reunat suoralla.


15. Sitten siirrymme vetoketjun pariin. Ota toinen päällisen ja toinen vuorikankaan vetoketjureunakappaleista sekä vetoketju. Neulaa päällikankaan pitkä sivu vetoketjun toiseen reunaan oikeat puolet vastakkain. Lisää vuorikappale samaan nippuun niin, että sen oikea puoli tulee vetoketjun takapuolta vasten. Ompele vetoketjupaininjalkaa käyttäen nämä yhteen läheltä vetoketjua.


16. Käännä päällinen ja vuori sivuun kuvan mukaisesti ja silitä.


17. Toista sama toiselle vetoketjun reunalle.


18. Silitä vetoketjukappaleet huolellisesti "auki" (lopputulos yläkuvan mukainen). Tikkaa suoralla vetoketjun vierestä molemmista reunoista.


19. Lisätään korkkikankaiset hihnankannattimet. Pujota D-lenkki korkkikappaleen keskelle ja taita kahtia, ompele aputikkauksella päät yhteen. Tee samoin molemmille. Kohdista kappaleet  vetoketjun kohdalle molemmissa päissä ja ompele suoralla paikoilleen.

        
20. Kiinnitetään vetoketjukappale pohjakappaleeseen. Laita vetoketjukappale oikea puoli päällikankaan oikeaa puolta vasten ja vuorikankaan pohjakappale tulee oikea puoli vasten vetoketjukappaleen vuoripuolta vasten. Kohdista pohjan päädyn hakkimerkki vetoketjun keskelle. Kiinnitä nippu ompelua varten, ompeluklipsut ovat tässä erinomaisia.



21. Ompele suora ommel koko nipun läpi VAIN VETOKETJUN KOHDALTA!


22. Pyöräytä kappaleet kuvan mukaisesti niin, että päällisen pohja ja vuorin pohja ovat renkaina eri suuntiin. Seuraavaksi ommellaan päädyt kiinni siten, että päällisen osat ja vuorin osat pysyvät erikseen.


23. Neulaa vetoketjun reunoilta molemmat sivut niin, että päällisen kappaleet ovat yhdessä keskenään ja vuorikankaan keskenään. 


24. Ompele äsken neulatut reunat vetoketjuun asti. Kun ompelet päällikankaita, käännä vuorikangas hyvin pois tieltä ja päinvastoin. Ommeltavia lipareita on siis yhteensä kahdeksan tässä; vetoketjun molemmin puolin on sekä päälliset että vuorikankaat ja tämä kummassakin päässä (4 +4).

Ommeltuasi käännä pohja-vetoketjurinkula oikein ja prässää silitysraudalla juuri ommellut saumat litteäksi pohjan suuntaan.


25. Pidä edelleen vuorikankaan puoleinen pohjarinkula erillään ja kiinnitä päällikankaan toinen sivu. Nyt tarvitaan niitä keskikohtien hakkimerkkejä! Kohdista päällisen sivukappaleen yläreuna vetoketjukappaleen keskikohtaan, alareuna pohjan keskikohtaan. Sivuilla kohdista puolivälin merkki sekä ylempi merkki, johon kohdistuu pohjan ja vetoketjukappaleen välinen sauma. Klipseillä saat pidettyä paketin kasassa.



26. Ompele ympäri. Kulmissa ole tarkkana, ne pyöristyvät väistämättä.


27. Tee samoin toiselle päällisen sivukappaleelle. Ommeltuasi molemmat päällisen sivukappaleet, käännä laukku oikein päin ja tarkasta ovatko kulmat suht symmetriset. Tarvittaessa korjaa ja käännä sitten takaisin nurin päin. AVAA VETOKETJU AUKI!


28. Kiinnitä sivukappale myös vuoriin kohdistaen keskikohdat kaikissa reunoissa. Ompele ympäri.



29. Neulaa ja ompele myös vuorin toinen sivukappale. Jätä pohjaan kääntöaukko!



30. Käännä laukku oikein päin ja tarkasta lopputulos. Sulje kääntöaukko. Voit silitysraudan kanssa prässätä laukun reunat/ kulmat. 



31. Käytä valmista hihnaa tai valmista se itse. Leikkaa kaitale, silitä se pituussuunnassa puoliksi ja käännä taite molemmista reunoista sisään. Tikkaa molemmat reunat. 



32. Kiinnitä lukkohaka hihnan päähän joko ommellen ja /tai sisarniitillä. Jos haluat pituuden säätimen, pujota se ensin paikoilleen ja ompele päät sen jälkeen.



Hattarainen-laukkusi on nyt valmis! ♥ Jos tulee ihmetyksiä, kysy rohkeasti - teen parhaani auttaakseni! Jos ompelet oman Hattaraisen ja jaat sen Instagramissa, tägää @hannakatrie ja #hattarainenlaukku. 

Iloisia ompeluhetkiä!



 

12 kommenttia

  1. Niin ihanan yksityiskohtainen ohje, että melkein pakko testata sitä ja tehdä itsellekin. :)

    VastaaPoista
  2. onko kaavassa saumanvarat

    VastaaPoista
  3. Tuntuu etten saa millään aseteltua sivukappaletta pohjaan ja vetoketjun. Vinkkejä tähän. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi ihan hirmuisesti, tämä on jäänyt kokonaan vastaamatta! Sivukappaleen kulmat jäävät "ulkopuolelle", joten se kuuluu asiaan. Tärkeintä on merkitä kaikkien kappaleiden keskikohtiin hakit ja yhdistää ne tarkasti. Jokohan onnistui ♥?

      Poista
  4. Tuntuu etten saa sivukappaletta aseteltua pohjaa ja vetoketju kappaleeseen mitenkään. vinkkejä tähän 😅

    VastaaPoista
  5. Minulla oli kans ongelmia pohjan ja sivukappaleen asettelussa, vaikka kuinka pistin kulmia ulospäin ei auttanut kuin leikata pohjista palat pois. Voiko se vaikuttaa että villa villan ohjeessa on pohjakappale 36cm ja tässä 42?? Sivukappaleet on kuitenkin saman kokoset kummassakin kaavassa 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pohjakappale on pidempi siksi, että tässä pohjakappaleen saumat eivät tule lyhyen sivun keskelle, vaan hieman ylemmäs. Sivukappaleiden kulmista jää osa ulkopuolelle, mutta se kannattaa ommella ensin ja leikata vasta sitten. Toivottavasti sait onnistumaan :)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Heips, löysin tämän sinun ohjeesi ja kovaa vauhtia tekemässä tätä laukkua, mutta jäin arpomaan minkäkokoisen taskupussin teit tähän?

    VastaaPoista
  8. Tein pikkulaukun ohjeidesi mukaan. Leikkasitko saumanvaroja ompelun jälkeen kapeammiksi?
    Kiinnititkö vuorikangasta mitenkään kiinni päälliseen. Tuntuu, että vuori ei oikein ”istu” paikalleen?

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!