Merinovillasta talven lämpimin kerrasto








Ei hyvät pyhät mikä kooma täällä vaivaa. Aamuinen pimeys, iltapäivien hämäryys, kiireellä töihin, kiireellä kotiin ja iltakin tukka putkella, Vuorokaudessa ei vaan kerrassaan ole riittävästi tunteja, tiedät ehkä tunteen? Kaiken kruunaa järisyttävä väsymys, jonka takia iltaompelut on ollut pakko vaihtaa nukkumatin houkutteluun. Meillä on nimittäin tuon unihiekan heittäjän kanssa jokin välirikko, mikä raastaa hermoani aika lailla. Olen aina ennen ollut loistava nukkuja, mutta nykyään uni ei tahdo tulla millään. Ehkä se on stressi mikä siellä takaraivossa nakertaa, vaikka kuinka yritän sen karistaa pois.

Kässäilemättä en ole kuitenkaan ollut, en suinkaan. Lankaterapia on ollut ihanaa vastapainoa hektiseen arkeen ja Instagramissa olenkin jo kertonut Taitolähettilään pestistäni yhteistyössä Taito Etelä-Suomen kanssa, jonka ansiosta olen päässyt kokeilemaan erilaisia kädentaitoja. Blogiin teen siitä postauksen loppuvuodesta, kun homma tulee päätökseen. Kurssien välissä sukkapuikot ovat viuhuneet, pieniä kehyslaukkujakin olen ommellut useamman ja seuraavana vuoroaan odottaa omien työvaatteiden päivitys.

Olen jo pari vuotta haaveillut merinokerrastosta, mikä olisi lämpöisyyden lisäksi kaunis. Tänä syksynä investoin veronpalautusten saapuessa Ommellisen ihanaan villaan ja kerrankin olin ajoissa. Monena syksynä merinot on nimittäin myyty loppuun ennen kuin itse olen niitä ehtinyt napsutella ostoskoriin! Tilasin villaa 1,5 m ja se kului tähän settiin melko tarkkaan. Kuosi on tietenkin vanha kunnon Babushka roses okra/harmaana.

Alaosan tein vanhalla legginskaavallani ja yläosan omalla trikoopaidan kaavallani. Korkean poolokauluksen lisäsin kankaan riittävyyden mukaan ihan suorakaiteen muodossa. Se on osoittautunut ihan loistoideaksi, sillä nyt en erillistä huivia tarvitse takin kauluksen alle. Tämä asu on tosiaan lämmin ja pehmoinen ja ihan kotiasujen aatelia. Paitaa voin kuvitella pitäväni myös esim. farkkujen kanssa. 
Millainen on Sinun luottoasusi syksyn ankeutta vastaan?

Rentoa ja lokoisaa viikonloppua just Siulle ♥

 

8 kommenttia

  1. Juuri katsoin mainoksessa valmista merinovilla-alusasuja, mutta että sen voi ommellakin! ☺️ Kaunis kuosi on sinun asussasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki ommella! Kiitos Kaisu ♥ Tämä kuosi on yksi lemppareitani!

      Poista
  2. Onpa ihana kangas ja kerrasto. En ole uskaltautunut merinovillan ompeluun, mutta ehkä olisi aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HennaMar ♥ Merinon ompelu ei juuri trikoosta eroa, ainut vaan, että pitää muistaa pienempi väljyys, sillä merino venyy reilusti.

      Poista
  3. Aivan ihana kerrasto. Varmasti lämmin ja todella kauniskin on.
    Minulle kaikki erilaiset kaulahuivit ovat ase syyskylmyyttä ja talven koleutta vastaan. Mutta kylläpä mielellään ottaisin itselleni tuollaisen kerrastonkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ♥ On lämmin, nyt vielä liiankin, mutta eiköhän se pakkassää jossain vaiheessa saavu :) Minäkin kaipaan aina kaulahuiveja, en voisi kuvitellakaan kaula paljaana heiluvani :D

      Poista
  4. Kaunis ja varmasti lämmin asu! ❤

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!