Neidin vaatekaapin päivitystä


Kankaat: kaksi ekaa vasemmalta Lalialta, Puput Metsolalta, elukat Eurokankaasta







Kankaat vasemmalta Vimma, Hellin ja Mieli design




Kangas Nappinjalta


Kangas Lalialta

Kangas Lalialta, kuva tilattu Kiinasta



Kangas Ainolasta



Paitakangas Lalialta



Jaksoitko skrollata tänne asti? Nyt tuli kyllä kerralla melkoinen ompelupläjäys. Tinttaraa katsellessa ei ole voinut välttyä huomaamasta, miten lyhyiksi legginssien lahkeet olivat käyneet ja kuinka monien polvet olivat jo puhki pidetyt. Paidoissa vilkkuivat ranteet, joten totesin parhaaksi ommella kerralla vähän isomman satsin käyttövaatetta. 

Halusin varmistaa, että vaatteet todella pääsevät käyttöön, sillä mikään ei ole niin tarkkaa kuin juuri kuusi vuotta täyttäneen neitosen vaatemaku. Valitsimme kankaat yhdessä ja piirsin paperille vaihtoehdot paita/mekkomalleista, joihin sitten ne kankaat hänen kanssaan mätsäsimme. Napapaitaa en suostunut ruinaamisesta huolimatta tekemään... Ihan niin yhteen sointuvia settejä en saanut aikaan kuin toivoin itse, mutta tärkeintä on se, että vaatteet kelpaavat käyttäjälleen. Suunnitelmaa seuraten siis leikkelin kankaat sarjana ja surruuttelin kasaan. Olipa aika mukavaa pitkästä aikaa päästä ihan kunnolla vauhtiin!

Legginssien kaava on Paapiin Lilja koossa 110. Koska ipana on minikoostaan huolimatta pitkäkoipinen, ei näihin tullut pituutta yhtään ylimääräistä suunnitelmistani huolimatta. No, pääsenpä ompelemaan lisää aikomaani aiemmin... Paitojen ja tunikoiden kaava on LillaLumin Ilona pienin muokkauksin ja mekkojen niin ikään LillaLumin Julia-mekko. Koska Julia on ihana, mutta tosi slimmi malli, valitsin suosiolla koon 122, josta nappasin selän pituudesta pitkän pätkän pois.  Tuli aika ihania ja typy valitsi omat suosikkinsa sovituskuviin. Eikö näytäkin ihan isolta tytöltä jo?! 

Muksaa viikonloppua just Siulle ♥

6 kommenttia

  1. Aivan ihania vaatteita olet ommellut. En osaa edes suosikkia valita. Ihan isolta tytöltä näyttää, ihan eskariin pian lähtevältä. <3 Ai, että nää äidin tunteet, kun lapset kasvavat ihan silmissä... <3 Mutta sellaista elämä on. Me eilen lasten kanssa jo aavistuksen suunnittelimme t-paitaompeluksia. Se on kevään merkki. Aurinkoisia kevätpäiviä Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pikku Akka ♥ Tuleva eskarilainen on jo ihan sen oloinenkin. Kevään merkkejä olemme bongailleet täälläkin :) Aurinkoa päiviisi ♥

      Poista
  2. Vautsivau! Kyllä nyt kelpaa kulkea kohti kesää 😎 Ihania kuoseja, malleja ja yhteensovituksia 😍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emännys ♥ Kesää odotellessa todellakin! Viime kesän hepenistä onneksi mahtuu tytsylle iso osa, joten ei tule paniikki ommella niitä :D

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!