Jouluarvonta 24.12. 2019 - 7.1.2020



On aika tunnelmoinnin, ilon ja yhdessä olon. Aika kiitollisuuden ja levon, rauhoittumisen ja rentoutumisen. Aika nauttia lahjojen jakamisesta ja herkkuruuista, joululauluista ja -elokuvista. Juuri alkanut viikon loma on enemmän kuin tarpeen ja koetan oikeasti ottaa ihan iisisti ilman suuria suunnitelmia siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Aion viettää aikaa perheeni kanssa, lukea ja ommella, tavata ystäviä. Olla stressaamatta. Päästää Tontutkin loman viettoon (jos et seurannut meidän joulukalenteria, voit kurkistaa sinne instan kautta). Vietä Sinäkin omanlainen ja onnellinen joulu tehden niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja tähän hetkeen tarpeelliselta ♥

Haluan kiittää Sinua, että olet ollut mukanani tänäkin vuonna. Sen ja joulun kunniaksi käynnistellään jo neljättä vuotta perättäin jouluarvonta! Palkintona on 70 euron lahjakortti Verson puodille ja sen voit voittaa jättämällä kommentin tähän postaukseen. Mielelläni kuulisin terveisesi ♥  Toivon, että olet lukijani Bloggerin, Bloglovin'in,  facebookin ja/tai instagramin kautta. Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana. Jätäthän sähköpostiosoitteesi tai muuten tunnistettavan nimimerkin, jotta tavoitan sinut, jos onni potkaisee. 

Satumaista joulua ja paljon arpaonnea ♥

132 kommenttia

  1. Hyvää joulua!
    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentmatgmail.com

    VastaaPoista
  2. Oikein rauhallista ja mukavaa joulua!
    Mukana arvonnassa.
    miakinnun75@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että jaksat tehdä aina yhtä ihania ja laadukkaita postauksia, ilo lukea kaikkia.
    Mukavaa ja rauhallista Joulun aikaa!
    Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  4. Mukava ollut taas vuosi seurata blogiasi. Ihana blogi! Onnellista joulun aikaa Sinullekin! Ps. Ja tietysti mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavia olivat tontut touhuamaan, hyvää joulua. Instassa (ja täällä), @whereisthatpma

    VastaaPoista
  6. Bloggerlukijana mukaan arvontaan! Ihanaa joulunaikaa sinne, olen saanut blogistasi monen monta ideaa jouluun. <3

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Rauhallista joulua! Sinun blogi on monipuolinen on ilo seurata ,jatka samaan malliin.
    Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Osallistun arvontaan upean blogisi lukijana, ihanaa joulunaikaa. HeidiS,heidinluukku@netti.fi

    VastaaPoista
  9. Mukana. Onnellista Joulunaikaa.

    - Seijahannele
    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Bloggerin lukijana mukaan arvontaan.Hyvää joulua. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tätä blogia on kyllä kiva seurata! :)
    Emma.raassina at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän aivokooma on osunu kommenttia kirjoittaessa? Sähköpostihan on oikeesti Emma.e.raassina at gmail.com

      Poista
  12. Rauhaisaa joulun aikaa! ❤️✨ Onnellista ja käsityörikasta uutta vuotta.. Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kivasta blogista ja iloista joulua! iiris.kelkka(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  14. ❤️ ihanaa joulua myös sinne!❤️ tätä blogia on yhä edelleen kiva seurata, kiitos että olet!❤️
    Mukana kivassa arvonnassa👌🏻 Versonpuodista löytyykin vaikka mitä kivaa!

    VastaaPoista
  15. Hyvää joulua! Seuraan instassa ja facessa.

    VastaaPoista
  16. Olen seurannut blogiasi jo vuosia. Mukana arvonnassa 🤶

    VastaaPoista
  17. Ailakki = ailasto@hotmail.com, unohtui äsken 😁

    VastaaPoista
  18. Leppoisaa joulunaikaa! Pitkään olen jo blogia ja instagramia seurannut anonyymina.
    HeidiLah

    VastaaPoista
  19. Hyvää joulua sinulle! :) Jatka samaan malliin blogisi kanssa!
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihanaa ja inspiroivaa joulua ja uutta vuotta 🥰

    VastaaPoista
  21. Ihana blogi! Kehyskukkaron ja -laukun ohjeella on syntynyt monta onnistunutta laukkua ja kukkaroa. Kiitos ja hyvää joulua!
    jenni.sahonen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Rauhallista joulua!
    Luen mielelläni siun blogia ja seuraan sekä facessa että instassa. Monia ihania ideoita olen suulta saanutkin❤
    T: Lotta lotta.aapro(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Hyvää joulua! Blogia on seurattu jo muutamia vuosia, sekä instaa ja facea. Tykkään kovasti. martiina.lahti@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana, seuraajana useammalla kanavalla.

    VastaaPoista
  25. Hyvää joulua!
    Seuraan instagramia ja etenkin ompeluideoita pojalle ja itselle ja nappaan välillä myös askarteluvinkkejä kotiin kaikkien iloksi. Kiitos ideoista! ☺️
    Terv. Sanna Ristkari

    VastaaPoista
  26. Kiitos inspiroivasta blogista. Instan kautta seuraan.

    VastaaPoista
  27. Hyvää joulua!
    Seuraan instagramista etenkin ompeluideoita pojalleni ja itselleni, mutta myös askarteluideoita kotiin kaikkien iloksi. Kiitos hyvistä vinkeistä!
    Terv. Sanna Ristkari

    VastaaPoista
  28. Kiitos tämän vuoden inspiraatiosta. Seuraan enimmäkseen instassa ja facessa, mutta aina silloin tällöin myös blogin puolella käyn. Mahtavaa joulua ja uutta vuotta perheellesi! ❤️

    VastaaPoista
  29. Rauhallista joulun aikaa ja onnea tulevalle vuodelle! ��☃️
    Tonttujen touhuja oli mukava seurailla joulukuun ajan instassa ��

    Moilanenhannakaisa@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Niitä harvoja blogeja, joita nykyään enää seuraan 😊 Mukana arvonnassa! johanna.k.kujala@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Oli ihana seurata Tonttujen touhuja ja ottaa vinkkejä myös omaan joulukalenteriin 😊 ihanaa joulua ja rauhallista uuttavuotta 🎄

    VastaaPoista
  32. Konekirjotut joulutyynyt oli aivan mahtavat!

    VastaaPoista
  33. Kiitos taas vuoden inspiraatioista. Muutama juttu oli pakko laittaa jakoon asti. Jatkathan samaan malliin? :)

    VastaaPoista
  34. Vuodesta toiseen jaksat inspiroida ja ihastuttaa ompeluillasi ja muillakin ideoilla, kiitos Hanna! Piän siuta suurinpana vaikuttajana siihen, että hyvin pitkän tauon jälkeen innostuin niinkin kovin kuin innostuin ompelusta uudestaan, eikä vähäisimpänä tekijänä ole suinkaan meidän onnistuneiden kauppojen. t. TitiM (you know where to find me)

    VastaaPoista
  35. Ihania ideoita! Etenkin kännykkäpussia on tullut ommeltua monia! ❤

    VastaaPoista
  36. Blogiasi on mukava käydä lukemassa. Se näyttää kauniilta ja kirjoitat hyvin. Hyvää ja rentouttavaa joulua!

    VastaaPoista
  37. Hyvää joulunaikaa! Seuraan Instassa ja täällä käyn aina kurkkimassa hyviä vinkkejä ompeluksiin!

    VastaaPoista
  38. Mukana! Ihanaa joulupäivää <3 Instaseuraajanasi olen.
    -Jonna-
    jonna.heinonen0@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kiitos vuoden inspiraatioista! :)

    VastaaPoista
  40. Olen lukenut blogia pitkään ja instassa seuraajana. Saan inspiraatiota käsitöistäsi. @raula_b

    VastaaPoista
  41. Hyvää joulua! Lähinnä instassa seuraan ja välillä blogissa vierailen, kiitos inspiraatiosta!
    kaisa.tolvanen@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Hyvää joulua 😊
    tuhkimontarina@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kiitos inspiraatiosta ja hyväntuulisista päivityksistä!

    T. Samassa amkissa myöhemmin opiskellut kollega ;) (linntui@gmail.com)

    VastaaPoista
  44. Niin ja se äskeisen nimetön (linntui) seuraa instasaa ja facessa kyllä ;)

    VastaaPoista
  45. Hyvää joulua! Ig:n kautta tulee seurailtua.

    VastaaPoista
  46. Mukkaan arvontaan tottakai! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  47. Ihan piti pitkästä aikaa tulla kurkkimaan blogia, mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  48. Instan puolella enimmäkseen tulee seurattua, teet ihania juttuja❤Rauhallista joulunaikaa❤

    VastaaPoista
  49. Facebookissa seuraan, koska on mielenkiintoinen

    VastaaPoista
  50. Mukava ollut seurata teidän joulukalenteria sekä sun ompeluksia tänä vuonnakin❤ ihanaa joulun aikaa teidän perheelle��

    VastaaPoista
  51. Lastenvaateompeluun oon inspistä saanut. Hyviä pyhiä tein poppoolle ❤️ t. Pirjo (pirjo.olkkonen at gmail.com)

    VastaaPoista
  52. Seurailen instagramissa tiliäsi, blogien lukeminen on vähän jäänyt. Ihania inspiroivia ompeluita ja joulukalenteri oli ihan mahtava! Sähköposti on ida . hallami @ gmail. com

    VastaaPoista
  53. Sinulta saa aina kivoja inspiraatioita käsityöprojekteihin!
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  54. Ihanaa joulunaikaa ja onnea ensi vuodelle! Kiitos ihanasta ja inspiraatiota antavat blogista :)

    VastaaPoista
  55. Kivoja ompelu- ja askarteluideoita��Hyvää joulua! Sini Tanninen ig

    VastaaPoista
  56. Ihanaa joulunaikaa ja hyvää ensi vuotta! Blogisi on ihana ja inspiroiva :)
    Lukija Bloglovinin kautta.

    VastaaPoista
  57. Ihanaa oli seurata tonttujen touhuja �� Rentoa loppuvuotta ja mukavaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  58. Ihanaa joulun aikaa! Lukijana jo pidemmän aikaa ja aina löytyy ihania ideoita.

    friman.hanna(a)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Pitkään blogia seuranneena mukana arvonnassa. Kivoja ompeluvinkkejä ja ompeluksia! Iloa Uuteen Vuoteen!
    -Salla H.

    VastaaPoista
  60. Pitkään blogia seuranneena mukana arvonnassa! Kivoja ompeluksia ja vinkkejä :) Iloa Uuteen Vuoteen!

    VastaaPoista
  61. Fani parin vuoden ajalta osallistuu mielellään arvontaan! Jouluiset tyynynpäälliset ajattelin ensi jouluksi askarrella valmiiksi mahd pian! 😊
    -TanjaT-
    nafu89 at hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Ihania hyvänmielen ompeluksia siulla! Niistä saa ihanaa inspiraatiota! Mukaan arvontaan tavoittelemaan lisää ompeluinspiraatiota kankaiden muodossa.

    VastaaPoista
  63. Ihanaa joulun aikaa! Blogijutut ilahduttavat aina ja muutamiin ohjeisiin täytyy palata usein. -Sonja-

    VastaaPoista
  64. Kiitos upeista ompelu inspiraatioista❣️Versolla onniin paljon ihanuuksia.

    VastaaPoista
  65. Sulla on ihania mekkoja, niitä tulen aina ihastelemaan. :) Mukavaa joulun aikaa! - Essi (@itte.tehty instassa)

    VastaaPoista
  66. Ihania ideoita sulla ja aina silloin tällöin niitä pitää uudelleen tsekata 😍 Lähinnä Instan kautta seuraan. @sotsotdesign

    VastaaPoista
  67. Monet inspiraatiot ammentanut sinun ompeluksistasi, ja varmasti jatkossakin! Ihanaa joulun jatkoa, terkuin Sanni

    VastaaPoista
  68. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  69. Kiitos erittäin inspiroivasta blogista 👌😊 Arvonnassa mukana piia.lerkki@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Instan joulukalenterista tuli kivoja vinkkejä tonttujen touhuista ensi vuotta varten, kiitos niistä! Hyvää joulunaikaa ja tulevaa vuotta!
    -MariaV

    VastaaPoista
  71. Iloa ensi vuodelle 😊 igssa @ellannika seurailee 😊

    VastaaPoista
  72. Ihanaa joulun aikaa sulle ja sun perheelle ja upeaa uutta vuotta. ❤️

    rosannaofmay@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Rauhaisaa loppu vuotta 😌
    Ig : PsychoSews

    VastaaPoista
  74. Instan kautta löysin blogiisi 💫.
    Instassa nimellä @riikka.martin

    VastaaPoista
  75. Mukana arvonnassa! Seuraan Instassa ja Facebookissa. 😊 hekkalaheidi@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Mukana arvonnassa jo monta vuotta seurannut ompeluksia ja muuta. Hyvää joulun aikaa teille! Hannakaisahakanen@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Blogin lukija toivotta hyvää loppuvuotta ja onnea uudelle vuodelle
    VaVAPPUKARKELO@GMAIL.Com

    VastaaPoista
  78. Ihanan inspiroiva blogi sinulla 😊

    VastaaPoista
  79. Ihanan inspiroiva blogi sinulla 😊

    VastaaPoista
  80. Instagramin seuraajana löysin tänne! Hyvää tapaninpäivää!
    -Eeditp-

    VastaaPoista
  81. Upeita vaatteita :) Mukavaa Joulua.

    tiinatorg@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Jes, kerrankin kerkeän arvontaan mukaan! :) olen jo tovin blogiasi lukenut, ja tykkään!
    monika.paakkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Ihanaa joulun aikaa! Sinun blogiasi on mukava seurata, koska teet niin kauniita vaatteita, jollaisia voisin kuvitella tekeväni itsekin. Joulun alla on myös ollut hauska seurata tonttujen puuhia :)
    venla.kokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Löysin blogiisi syksyllä, ja olen siitä lähtien seurannut sitä säännöllisesti. :) Iloista joulua! (Seuraan FB:ssä.)

    VastaaPoista
  85. Rauhaisaa loppuvuotta! Facebookissa seurailen hanskun87@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Facebookin seuraajana huomasin kilpailun ☺️ Blogia tulee käytyä lukemassa harvakseltaan. Ihania käsitöitä sinulla 😍

    emma.karppinen80@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ihanaa, hyvän mielen uutta vuotta! Seuraan instassa ja bloglovinilla.
    huittinen.laura1(@)gmail.com

    VastaaPoista
  88. Rauhaisaa joulunaikaa ja Onnea Uuteen Vuoteen 2020 ♡

    VastaaPoista
  89. Ihana seurata blogiasi. Paljon ihania ideoita. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  90. Mukaan arvontaan! Ihanaa tulevaa vuotta ja hyvin hyrrääviä koneita! T. Jenna Karhu

    VastaaPoista
  91. Oikein ihanaa joulun aikaa! Ja bloggausiloa jatkossakin!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Ihanaa joulua! <3

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  93. Kiitos ihanasta blogista ja inspiraatiosta sekä elämänmakuisista teksteistä! Mukava arvonnassa.

    tiipin.nyplaykset@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Bloggerin ja blogit.fi:n kautta luen blogiasi. Hyvää tulevaa vuotta2020!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  95. Mukana arvonnassa. Tykkään blogisi ompeluprojekteista ja lapsiperhe-elämän kirjoituksista. <3 T:J3nn1

    VastaaPoista
  96. Seuraajasi parissa paikassa. Hyvää ja inspiroivaa tulevaa vuotta! Käsityöpostauksiasi on inspiroivaa seurata.

    VastaaPoista
  97. Kiitos kivasta ja inspiroivasta blogista, iloista joulua!
    T. Lina
    liina-maija at hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Sinulla inspiroivia ideoita ja lapsiperheen elämäntilanne yhdistää

    VastaaPoista
  99. Ihan huikea arvonta ja huikea on myös blogisi. Olet tosi taitava ja hämmästellen aina seuraan, mitä ihanaa olet saanut aikaiseksi. Olen seuraajana bloggerissa, instassa ja fb:ssä. Mukavaa tapaninpäivää, niin ilolla mukana arvonnassa :) riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  100. Ihanaa uutta vuotta! Tykkään niin näistä blogissa olevista perusohjeista, jolla aloittelijakin saa tehtyä.

    VastaaPoista
  101. Kiva arvonta!
    Seuraan bloggerin kautta ja myös instassa.
    hakkinen.mirva [a] gmail.com

    VastaaPoista
  102. Ihania ideoita löytyy aina täältä :) facessa seuraan!
    Johanna.pekkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Seuraan bloggerin ja ign kautta. Ihania lasten vaatteita ja upeat kuvat :)

    VastaaPoista
  104. Olen seuraillut blogiasi pidempään bloggerin kautta. Tykkään kauniista kuvista ja hienoista ompeluksistasi. :) Oli myös mukava tavata käsityömessuilla. t. Teresa/ craftcandidateblog (at) gmail.com

    VastaaPoista
  105. Kiitos kivasta blogista!

    Itseäni kiinnostaa eniten DIY ja tuunaus, etenkin naisten vaatteissa. Niitä toivoisin näkeväni ensi vuonnakin.

    Postausideoita mietin, jos niitä kaipaat - olisi kiva saada joku lista hyvistä käsityökirjoista, kankaiden verkkokaupoista ja/tai kaavojen verkkokaupoista.

    Seuraan FB:ssä.

    Myöhästyneet jouluntoivotukset ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  106. Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta!:)
    Seurailen sinua ig:ssä.

    Sarakuk@outlook.com

    VastaaPoista
  107. Ihana blogi. Lukijana oon bloggerin, facen ja instan kautta

    Hyvää tulevaa vuotta

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  108. Mukana arvonnassa! eerika.rautiainen(at)saunalahti.fi

    VastaaPoista
  109. Hyvää ja inspiroivaa uutta vuotta 2020! 😊❤

    Seurailen blogisi kuulumisia ig:n, bloggerin ja blogit.fin kautta :)

    VastaaPoista
  110. Mukana! Seuraan bloggerin, instan ja facen kautta! mircamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  111. Upeaa uutta vuotta sinulle! 💖

    @monestikki

    VastaaPoista
  112. Ihana blogi :)
    Ihanaa uutta vuotta!
    Mukana arvonnassa:)

    Mariana@meiliboxi.fi

    VastaaPoista
  113. Joulukalenteria on ollut ihana seurata myös facebookin puolella :) Ihanaa uutta vuotta!
    -A-

    VastaaPoista
  114. Iloa ja onnellista oloa uuteen vuosikymmeneen! Inspiroidun sun luomuksistasi bloggerissa ja instassa (mariannahuovila) <3

    VastaaPoista
  115. Hyvää uutta vuotta 2020 sinulle ja perheellesi. Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja ihanista kuvista. Olet inspiraationa monille ompelijoille kautta maan. Toivottavasti uusi vuosi on sinulle ja perheellesi suotuisa ja täynnä pienempiä ja suurempia onnen hetkiä. hinnopaivi(a)gmail.com

    VastaaPoista
  116. Sinulla on ihana blogi jonka löysin syksyllä oman ompeluinnostuksen myötä. Mukava etsiä inspiraatiota ja ohjeita myös vanhemmista teksteistäsi. Instan kautta seuraan. Ihanaa uutta vuotta! Anniina.hei89(at)gmail.com

    VastaaPoista
  117. Mukava ollut seurata teidän joulukalenteria sekä sun ompeluksia tänä vuonnakin❤ hyvää uutta vuotta ✨

    ollila.am@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Sinulla on inspiroiva blogi ja kauniita töitä teet. Lasten kanssa seurattiin myös tonttuja, meillä itsellä seikkailivat hiiret. Anonyyminä lukijana olen, en omista tilejä bloggeriin tai instaan.
    -Werhoutuja-

    VastaaPoista
  119. Monet hyvät ideat ja ohjeet olen testannut ohjeillasi, jatka samaan malliin! Seurailen paria kautta juttujasi...
    -manteliini-

    VastaaPoista
  120. Pitkään seuranneena, blogia ja ig muutamat ohjeet testattu ja ideat otettu , jatka samaan malliin!
    -manteliini-

    VastaaPoista
  121. Ihana arvonta, seurailen blogia ja ig kautta!
    Monet ideat ovat päätyneet paininjalan alle tai puikoille , jatka samaan malliin!! Kiitos��

    VastaaPoista
  122. Ihana blogi ja aina yhtä inspiroiva!��
    Seuraan instassa!

    norakarhu1@gmail.com

    VastaaPoista
  123. Mukana! Yksi ekoista kässäblogeista joita olen alkanut seurata, ja edelleen saan täältä iloa ja inspiraatiota.

    jkaroliina at gmail.com

    VastaaPoista
  124. Ihanaa, että edelleen jatkat bloggaamista, vaikka monet ovat lopettaneet.
    ihan suosikki blogi muutenkin <3
    Oikein hyvää uutta vuosikymmentä sinulle ja koko perheellesi!
    maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Ihanan värikkäitä tarinoita ja käytännöllisiä ompeluita! Heijastinliivit yksisarvisella on mahtava idea 😊 Verson puodissa näytti olevan jos jonkinlaista mukavaa ja etenkin mieltä piristävää vaatetta! Terkuin Asta. asta.jarvinen1@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Oikein ihanaa alkanutta vuotta! Innolla odotan ihania käsityö ideoitasi tälle vuodelle :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!