4 helppoa, mutta näyttävää jouluaskartelua lasten kanssa - Käsityöblogien joulukalenterin 16.luukku

Minulla on ilo julkaista tänään oma luukkuni Käsityöblogien yhteisessä joulukalenterissa. Eilinen luukku avautui Madam B.C.:n blogissa ja huomenna sen tarjoilee Nonnu Neuloja. Mutta tänään toivon Sinun viivähtävän ja viihtyvän hetken luonani. 

Joulun aika on ollut minulle aina erityistä ja odotettua aikaa (vaikka tänä vuonna se ei blogissani ole juuri ilmi tullutkaan) ja ilokseni olen saanut siirrettyä intoni myös lapsiini. Erityisesti Tinttara on kunnostautunut puuhastelussa kanssani sekä myös itsekseen. Parhaita askarteluja ovat mielestäni sellaiset, joissa helpoilla ohjeilla ja edullisilla tarvikkeilla saadaan aikaan kaunista ja näyttävää. Sellaiset missä lapsi voi oikeasti tehdä itse ja yhdessä aikuisen kanssa saaden kokemuksen käsillä tekemisen ilosta ja merkityksellisyydestä. Esittelen teille neljä suosikkiani tältä vuodelta.




Suolalyhdyt syntyvät vanhoista lasipurkeista ja merisuolasta. Lisäksi tarvitaan yleisliimaa, mahdollisesti hilettä sekä haluamasi koristeet. Nämä huurteiset lyhdyt sopivat led-tuikuille, sillä oikea tuikku saattaa kuumentuessaan halkaista lasipurkin.

Ohje: Pese lasipurkki ja irrota etiketit. Sekoita kulhossa karkea merisuola, hieman hienoa (meri)suolaa sekä halutessasi hilettä. Levitä siveltimellä liima purkin pinnalle. Lusikoi suolamassaa liimapinnan päälle ja ravistele irtonaiset suolat takaisin kulhoon. Anna kuivua. Ylijääneen suolaseoksen voit laittaa purkin pohjalle ja ledtuikkukynttilän sen päälle. Lopuksi kietaise purkin suulle nauha ja puolukanvarpu tai koristele muilla haluamillasi tavoilla. Säilytä ja siirrä lyhtyä hellästi, sillä liimattu suola varisee helposti osuessaan johonkin.





Hylsytähdet ovat oma suosikkini jo parin vuoden takaa! Näytin aiemmin tekemiäni tähtiä neitoselle ja hänkin tahtoi samanlaisia tehdä. Annoin muksun asetella renkaat pöydälle haluamallaan tavalla - näytin tosin ensin mallia, jotta idea tähden syntymisestä selvisi - ja tökkiä niitä paikoilleen, kun itse lisäsin liimaa.

Ohje: Leikkaa wc- tai talouspaperirullasta noin 1 cm levyisiä renkaita ja paina ne soikeaksi. Voit myös taittaa renkaan kaksin kerroin ("pupunkorvat" kuten lapsi nimesi). Sommittele rauhassa kuvioita, näistä saa ihan huikean hienoja ja isojakin koristeita! Yhdistä renkaat kuumaliimalla (aikuinen huolehtii turvallisuudesta!) toisiinsa. Levitä liimaa valmiin tähden päälle ja ripottele hilettä.





Helmikranssiin tarvitaan styroxrengas ja  nipuissa myytäviä akryylimarjoja/helmiä, joissa on rautalankatikku kiinni tai vaihtoehtoisesti helmiä ja kuumaliimaa. Itse käytin tikullisia versioita, joita saa askarteluliikkeistä tai kiinakaupoista, jos sielu antaa periksi. Minulla antoi. Tinttara sai tökkiä  helmiä kanssani niin pitkään kuin jaksoi ja jatkoin itse loppuun.

Ohje: Jos rautalangat ovat liian pitkiä, katkaise ne pihdeillä noin 3 cm pituisiksi. Töki styroxrenkaaseen. Jos käytät irtonaisia helmiä, liimaa ne kuumaliimalla kranssiin kiinni. 




Tätä joulumaisemaa oli ihana tehdä! Hiippailimme neitosen kanssa pimeässä illassa taskulamppujen valossa läheiselle tuoreelle hakkuuaukiolle, jossa luonnonmateriaalia oli tarjolla yllin kyllin. Kotiin palattuamme kokosin pohjan ja yhdessä asettelimme kivet, havut ja jäkälät. Lopuksi ipana sai laittaa tontut ja eläimet paikoilleen. 

Ohje: Asetelman voit tehdä mihin tahansa astiaan, lyhtyyn, lasipurkkiin tai tällaiseen Ikean minikasvihuoneeseen, kuten minä. Koristeiksi sopivat erilaiset joulukoristeet ja -hahmot, eläinfiguurit, joulukukkien mukana tulevat koristetikut tms. Asetelmani tontut, talot, linnut ja kuuset ovat messuostoksia ja niissä on tikku pohjassa kiinnitystä varten. 
Leikkaa pohjalle oasissientä ja levitä reunoille pikkukiviä. Molempia saat kukkakaupasta ja sientä voit muotoilla terävällä veitsellä. Jos koristeissasi ei ole tikkuja pohjassa, et välttämättä tarvitse oasissientä, vaan voit käyttää pelkkiä luonnon materiaaleja (muista kerätessäsi kunnioittaa jokamiehenoikeuksia). Asettele hahmot ja koristeet kivasti ja kruunaa koko komeus paristokäyttöisellä minivalosarjalla.

Millaisia askarteluja sinä olet tehnyt lasten kanssa? 
Oikein ihanaa joulun odotusta ja lämpiä yhdessä oloa Siulle tärkeiden ihmisten kanssa ♥

12 kommenttia

  1. Mukavia askarteluideoita!! Tuo joulumaisema on aivan ihana! Tuossa riittää katseltavaa pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ideoita! Noita hylsytähtiä en ole vielä koskaan kokeillut. Melkein kyllä pitäisi, sillä niin hienoilta ne näyttävät. :)

    VastaaPoista
  3. Hyviä ideoita!👌🏻 Ihana tuo mini maailma😍

    VastaaPoista
  4. Tuo helmikranssi aivan ihana, sopii ympärivuotiseen käyttöön:) Ja jouluinen asetelma myös kaunis!
    Armi

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!