Yksisarvishuppari ja ohje frillataskuihin







Voihan yksisarviset, mikä sen ihanampi, taianomaisempi tai tyttömäisempi juttu olisikaan! Hyvin harvoin enää uskallan lähteä yllätyspusseihin ja haasteompeluihin, sillä oma maku alkaa olla sen verran rajoittunut, että helposti harmittaa. Kun ompeluryhmässä kuitenkin oli yllärikangashaaste Pipoiksi- kangaskaupan kanssa, teki minunkin mieleni osallistua.  Pipoiksin Myytti on yksi suurimpia kangasrakkauksiani ja jokin etiäinen samasta tyylistä heräsi. Ja oikein meni, paketista paljastui hurmaava yksisarvisraportti! Muiden ompeluita seuratessa selvisi, että vaihtoehtoina oli ollut kolme muutakin raporttia; kettu, panda ja pupu. Nekin olisivat ilomielin kelvanneet tähän talouteen, ja ketun tilasinkin pojalle jo jälkikäteen. Ihanat printit ovat Mieli Designin Noran käsialaa.

Vaikka yksisarvispaita houkutti itsellenikin, järki voitti lopulta ja ompelin tytölle. Hupparin kaavana on Lumi-tunika, jonka huppua, olkalinjaa ja taskuja muokkasin. Halusin taskuihin hörselöä, joten ompelin frillat taskunsuihin. Tein niihin ohjeen samalla, jos joku muukin inspiroituu. 






Ohjeessa tein frillan kaksinkertaisena, mutta sen voi toki tehdä myös yksinkertaisena, jos kankaan nurja puoli saa näkyä myös. Yksinkertaisen kaitaleen kanssa toimitaan samalla tavalla kuin kaksinkertaisen.  Kysy toki, jos jokin kohta jäi epäselväksi :)

Värikästä pääsiäisviikkoa!

7 kommenttia

Ilahdun kommentistasi, kiitos!