Ohje rusettipantaan ja Kullanmuru-villatakki











Olen ehkä siitä harvinainen neuloja, että nautin eniten siitä, kun saa painaa vain oikeaa silmukkaa rivi toisensa perään. Ilman ajatusta, autopilotilla kädet tekevät tutun pyörähdyksen ja lanka soljuu sormien välistä ja vähän kerrassaan lankakerä muuttuu vaatteeksi. Neulotko sinä mielummin yksinkertaisia malleja vai ohjeen tarkkaa seuraamista vaativia koukeroita? Oikean silmukan lisäksi tässä neuleessa tarvittiin vain nurjaa, joten paljon helpompaa ei villatakin neulominen voi olla. 

Ensimmäisen Klompelompe- kirjan Kullanmuru-villatakki valikoitui työn alle nimenomaan yksinkertaisen rakenteensa takia. Ylhäältä alas neulottava raglansaumainen takki oli helppo sovittaa tarvittaessa ja passailla kokoa. Tein meidän pienelle 4-vuotiaalle koon 3-4 v, mikä on juuri sopiva nyt.  Olisin  halunnut pidemmän helmasta pidemmän kuin ohjeessa, mutta pelkäsin langan loppuvan kesken. Lopulta sitä jäi kuitenkin yksi kerä kokonaan käyttämättä, mutta en ryhtynyt enää purkamaan. Lankana oli ohjeesta poiketen Dropsin Extra fine merino, mikä on kyllä ihana neulottava.

Neuletakin sävy ja viimeksi valmistunut pionitakki innoittivat ompelemaan väreihin mätsäävän rusettipannan sekä farkkulegginssit. Leggareihin aplikoin polvipaikat vahvikkeeksi ja kaavana on jälleen PaaPiin Lilja koossa 104. Paikat osuivat kerrankin mittaamatta juuri polvien kohdalle ja tekevät legsuista kyllä astetta söpömmät. 

Rusettipantaa tehdessä kuvasin myös työvaiheet, joten ohessa olisi tarjolla ohjevideo pannan ompeluun. Pituutta voit säätää helposti siten, että pantaosan pituus on noin 5 cm lyhyempi kuin pään ympärys. Samoin voit muokata rusetista pienemmän helposti kaventamalla rusettiosaa. Kysythän, jos jokin kohta jää epäselväksi.



Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua, toivottavasti se tarjoaa Siulle just sen mitä tähän hetkeen tarvitset ♥

16 kommenttia

  1. Täällä toinen sileän neuloja, moi! Olen vähän pakottanut itseäni neulomaan ja virkkaamaan tänä talvena myös muuta kuin sileää. Sileää on niin helppo päästellä, kun ei tarvitse ajatella mitään tai siis saa ajatella, mitä huvittaa, eikä tarvitse olla kierroksista selvillä. Kauniin neuletakin olet neulonut. Muutenkin niin söpö kokonaisuus koko tyttö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään eniten neuloa sillä lailla oheistoimintana, jolloin simppeli meno luontuu parhaiten :) Kiitos Pikku Akka ♥

      Poista
  2. Kyllä minäkin mieluiten pelkkää oikeaa neulon! Kaunis neule. :)

    VastaaPoista
  3. Nättiä tulosta syntyy puikoilla helpoillakin malleilla. Oikeaa ja nurjaa, rentouttavaa, ei liikaa laskemista, työ helppo jättää kesken ja sitten taas jatkaa. Itse leikin erilaisilla raidoilla. Kelpaa pikkuneidin pukeutua keväisesti. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, neulomista minun makuuni :) Raidat toimii myös aina! Kiitos Irmeli ♥

      Poista
  4. Voit miten sievät villatakit ja panta 😍 Pitäis itekin kokeilla tehdä tuollaisia pantoja, olen niitä monesti ihastellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika ♥ Näitä pantoja rurauttaa niin nopsaan, että kokeile ihmeessä!

      Poista
  5. Niin kauniita vaatteita ja suloinen malli.

    VastaaPoista
  6. Sievä setti ja tuo teidän typykkä on niin ihana! ♥

    Minäkin tykkään semmosesta rentoa antaa mennä vaan -kutomisesta, mitä voi tehdä siinä muiden hommien sivussa ilman suurempaa keskittymistä. Välillä tulee tehtyä jotain haastavampaakin, mutta silloinkin pitää rinnalla olla jokin lohtuneule, mihin purkaa päivän kiireet ilman yhden yhtä ajatusta. :) Twistiä voi sitten lisätä juurikin jollakin pienellä pintaneule-kohdalla tai kauniin värisellä langalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maarit ♥ Olen ihan samaa mieltä kanssasi, neulominen on parhaimmillaan rentouttavaa ja aivoja nollaavaa :) Vaihtoehtoja on onneksi monia!

      Poista
  7. Hei! Kiitos hyvästä ohjeesta! Hieman epäselväksi jäi, mikä olisi hyvä leveys pannalle. Kun sanot, että päänympärys - 5cm, niin onko siinä huomioitu saumanvarat ja kuminauha? 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juupiainen ♥ Leveys on oikeastaan makuasia, itse olen tykännyt, että lapselle panta on noin 8 cm leveä eli ennen ompelua kappaleen korkeus on noin 17 cm. Tuossa -5 cm en ole lisännyt erikseen saumanvaroja.

      Poista
  8. Tosi ihana panta<3 ps.video kannattaa katsoa ensiksi kokonaan niin ei ompele väärin itsekkin mietin kun ompelin panta osaa että miksi siihen keskelle pitää jättää aukko kun sen voisi käänttää sieltä päästä mutta kun tarkistin ymmärsin että miksi ei kannata.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!