Lumoavat neulehuivit by Woolenberry - pehmeää ja luonnonläheistä tyyliä












Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lomailu ja etenkin autossa istuminen matkoilla sai esiin taas sisäisen neulojani. Kun ompelukone ei ollut käyttöetäisyydellä, oli turvauduttava puikkoihin. Edelleen haaveissani kutkuttelu neulottu huivi, sillä aiemmin olen tehnyt vain yhden, eikä se ihan putkeen mennyt. Sopivasti sain käsiini hurmaavan neulekirjan, jonka otin ilomielin lomalukemistooni ja sieltä huivin työn alle.

Kyseessä on Janina Kallion Lumoavat neulehuivit by Woolenberry. Kirja on Kallion ensimmäinen, mutta paikkansa neuleskenessä nainen on vakiinnuttanut Ravelryn ja omien nettisivujensa kautta. Jopa minulle, neulenoviisille, Janina Kallion nimi ja tyyli olivat tuttuja ennalta, joten odotukseni kirjan suhteen olivat korkealla. Kirjassa olevat 15 mallia ovat aiemmin englanniksi julkaistuja ja nyt saatavilla eka kertaa suomeksi. Kirjaan päätyneet ohjeet ovat olleet eniten toivottuja sekä Janinan ja neulojien suosikkeja. 

Lumoavat neulehuivit on kaunis kirja, mikä miellyttää omaa visuaalista silmääni. Kuviin on panostettu, värit ovat herkkiä, pehmeitä ja harmonisia. Ehkä omaan makuuni vähän liiankin maanläheisiä, mutta tässä se maailma toimii. Kuvissa näkyy hyvin huivin mitat sekä neulekuvio, lisäksi mukana on paljon "fiilistelukuvia". Kirja on jaoteltu vuodenaikojen mukaan, keväällä ja kesällä kevyempiä pitsikuvioita ja talvea kohti muhkeampia huiveja. Erityisen suloinen on kauden mukaan vaihtuva pieni kuvio kirjan sivuilla. 

Entäpä ne ohjeet? Kallio kertoo alkupuheessaan mallien olevan simppeleitä neuloa ja ohjeita silmäilemällä ne vaikuttavat minustakin ihan ymmärrettäviltä. Kauniit neulepinnat muodostuvat ihan perussilmukoista ja paljon on mukana aina oikein-neuletta. Sanalliset ohjeet ovat selkeitä ja hyvin avattuja, mutta mallikuvio kuvana olisi ollut vielä kiva lisä. Pitsi kuvio aukeaisi kuvasta nopeammin. Erityisesti tykkään kirjan alussa olevista ohjeista neuletyön aloittamiseen ja viimisestelyyn, sain siitä hyviä vinkkejä huivin neulomiseen.

Kaikki huivit ovat neulottu laadukkaista ja ylellisistä langoista, ja ohjeissa mainitaan suosituslanka sekä vastaavia lankoja. Tällaisena sunnuntaineulojana jäin kaipaamaan sitä, että vaihtoehdoissa olisi ollut tarjolla joku vähän edullisempikin lanka. Minusta 30 e vyyhdistä on jäätävä hinta, ainakin tässä vaiheessa neuleuraani, kun työn onnistuminen ei ole aina taattua. Toki luonnonkuituisista laatulangoista saa varmasti ihania neuleita, mutta eiköhän Dropsista tai vastaavastakin saisi ihan kivan?

Otin itse ensimmäisenä puikoille Lempi-huivin kevätosiosta. Malli oli yksinkertainen ja suhteellisen nopea neuloa. Minä koin hankalaksi kuitenkin rivien laskussa pysymisen, joten neuloessani jouduin turvaamaan paljon ohjeeseen. Onko rivien laskemiseen olemassa joku systeemi? Ajattelin tehdä tämän ekan huivin jostain halpislangasta, mutta Jyväskylän reissulla eksyin Lankakauppa Titityyhyn. Siellä käyneille ei liene epäselvää, millainen lankaparatiisi on kyseessä ja minäkin sorruin pyhistä aikeistani ja hintakritiikistäni huolimatta ostamaan aikomaani kalliimman langan. Langan merkkiä en muista, mutta joku käsinvärjätty fingering-vahvuinen (jep, tämän termin sain sillä käynnillä oppia) se on. Huivi ei ole vielä valmis, sillä kotiin paluun myötä neulomisinto vähän laski. Paljoa ei kuitenkaan puutu, joten eiköhän se pian valmistu.

Oletko Sinä tutustunut jo Lumoaviin neulehuiveihin?


15 kommenttia

  1. Aivan ihanan värinen huivi tulossa. Niin vähälle jäänyt minulla neulominen ja virkkaaminen 😊👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli. jotenkin nuo pinkit ja violetit vetävät puoleensa aina :D

      Poista
  2. Oi että, miten ihania! Mulla on jo pitkin kesää ollut mielessä, että voi kun olisi joku käsityö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjassa oli kyllä monta herkullista mallia :) Nappaapa sinäkin sieltä syksyksi neulottavaa ♥

      Poista
  3. Kivasti olet valokuvannut jo kirjankin sivuja. Sain juuri valmiiksi yhden huivin noilla väreillä, helppo työ siepata mukaan kun joutuu odottelemaan jossakin. Irmeli

    VastaaPoista
  4. Vinkki rivilaskentaan: Itse otin valokopiot kirjastani johon lyijykynällä merkkaan missä olen menossa. Voi tietysti tehdä merkintöjä suoraan kirjaankin mutta en viitsinyt sotkea kirjaa. Apukopiot toimii hyvin. ja jos ei halua/voi kopsata niin post-it-lappua tms. kehiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota tapaa aloin harkita jossain vaiheessa, kiva kuulla, että se toimii. Seuraavan kerran kokeiltava! Kiitos ♥

      Poista
  5. Ihanan näköinen kirja, vähän kuin karkki. Minä ymmärrän täysin tuon Sinun ajatuksen kalliista langoista - ei vaan raaski ostaa. Mulla on koko kesän kulkenut virkkaustyö mukana lomamatkoilla. Minusta koukku on turvallisempi vaihtoehto autossa kuin teräväkärkiset puikot, etenkin silloin, kun auto on liikkeellä. Pikkusen itsellä neulomiskärpänen on puraissut myös, kun muutamat langatkin olen talveksi hankkinut neulottavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo turvallisuus, sen takia minäkin olen virkkauksen ottanut autoon :) Jotain pitää kuitenkin tehdä. Kiitos Pikku Akka ♥

      Poista
  6. On kyllä kaunis kirja, ja hyvin herkkään tunnelmaan sopivat kuvat oot itsekin ottanut :)

    Kummasti ne luksuslangat kuitenkin houkuttaa, arvokkaitahan ne on mutta käsinvärjätty on aina käsinvärjättyä. Myös kulutuskesto tietyillä laatulangoilla on ihan omaa luokkaansa. Kun paljon neuloo, ei sitä taas raaski enää käyttää kehnoja materiaaleja, kun ihana ja suuritöinen neule saattaa parin käyttökerran jälkeen näyttää jo ihan rönttöiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä nuo langat tuosta näkökulmasta. Siinä vaiheessa, kun taitoa on enemmän ja neuleista tulee oikeasti käytettäviä, voin itsekin ehkä siirtyä laatulankoihin :D Hyvä tietää tuo kulutusnäkökulmakin. Kiitos Emma!

      Poista
  7. En vielä, mutta kirja on hankintalistalla! Hurmaavia kuvia ja kauniita ohjeita. Joku(nen) huivi tulee varmaan syksyn mittaan neulottua, joten miksipä ei vaikka tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tosiaan löytyi vaihtoehtoja! Nyt kun saisin tuon omanikin valmiiksi, vielä puuttuu vähäsen... ;)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!