Lupauksia, Hyvän mielen vuosi ja kangasta säästävä muokkausvinkki




Kirjat saatu PS-kustannukselta.









Rakastan uuden vuoden alkamisen symboliikkaa. Puhdas startti, mahdollisuudet auki, aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Vähän sama kuin se, että karkkilakko on parempi aloittaa aina maanantaina kuin keskellä viikkoa. Uuden alun edessä olo on toiveikas ja itsetunto korkealla. Toisaalta vuoden vaihde nostaa mieleen ajan kulumisen ja lasten kasvamisen, mikä aiheuttaa semisti pakokauhua, mutta nyt oli tarkoitus keskittyä positiiviseen... Vuoden vaihtuessa minulla on ollut tapana miettiä mennyttä vuotta sekä luoda tavoitteita alkavalle vuodelle (joinakin vuosina olen pakottanut puolison samaan, mutta jostain syystä hän ei ole ollut yhtään niin innostunut, hmm).  

Hirmuisen mielelläni sanoisin, että lupaan olla armollisempi itselleni, vähentää stressaamista, hellittää hallinnan tunteesta ja opetella elämään hetkessä.. Erittäin hyödyllisiä taitoja nuokin olisivat, mutta tuskin riittää ensi vuosi niiden oppimiseen. Noin isojen juttujen koen olevan harjoittelun alla koko elämän ajan. Sen sijaan uuden vuoden kunniaksi tein päätöksen integroida liikunnan jälleen osaksi elämääni. Edes sen muutaman kerran viikossa, säännöllisesti ja napakasti. Toiseksi haastoin itseni ja mieheni vähentämään herkkujen syömistä, mikä ei kyllä tule olemaan helppoa. ( Ja nyt kun sen näin ilmoitan julkisesti, toivon lupausten pitävän paremmin! ) Parisuhteeseen satsaamme myös tänä vuonna, sillä tiedossa on useampikin pieni irtiotto ihan kahdestaan , eka kertaa lähes kolmeen vuoteen♥ Lupaan lisäksi viettää lasteni kanssa enemmän aikaa ilman, että kännykkä on edes lähettyvillä. Pieni somepaastokaan ei olisi pahitteeksi  jossain kohtaa. Lupausten toteutumisen avuksi otin käyttööni Hyvän mielen vuosi- tehtäväkirjan (saatu kustantajalta tutustuttavaksi). Josko se auttaisi konkreettisesti pohtimaan omia valintoja ja pääsemään kohti sitä minua, joka haluan olla. 

Teitkö uuden vuoden lupauksia? Jos sinäkin haluat aloittaa Hyvän mielen vuoden, kannattaa olla tarkkana facebookin puolella, laitan siellä kaksi kirjaa jakoon :) Kirjan voi aloittaa missä kuussa vaan, ja se pyrkii erilaisten viikkotehtävien avulla tukemaan matkaa kohti omia tavoitteita. Vaikuttaa kiinnostavalta ja inspiroivalta!

Mutta palataanpa näihin mekkoihin, jotka ompelin jo joulukuun puolella. Molempien kankaista tykkään tosi kovin; bambit ovat Metsolan collegea ja mustavalkoinen puolestaan Nappinjan uutuusraporttikangas. Kultabambeja minulla oli sen verran reilummin, että sain niistä mekkoni lisäksi hupparin tytölle. Nappinjan trikoota minulla oli kuitenkin vain yhden raportin verran, vaikka tahdoin mekostani ehdottomasti pitkähihaisen.

Tästä päästäänkin otsikossa lupaamaani muokkausvinkkiin. Jos kangasta on vain yhden pituuden verran, ei hihoja välttämättä saa leikattua sen jälkeen, kun etu- ja takakappaleet on leikattu. Hihan pyöriö vie tilaa leveydessä ja mitä pidempi hiha, myös pituudesta. Itse olen ratkaissut ongelman jatkamalla olkalinjaa, jolloin hihan yläosan voi jättää pois. Näin ollen hihat mahtuvat yleensä kankaan keskelle peräkkäin pystysuunnassa tai langasuunnan vastaisesti kuten itse tein tässä. Tämä ei välttämättä ole mikään virallinen keino, mutta käytännössä  toimivaksi havaittu. Säästää kangasta ja säästää näin ollen rahaa! Kysy, jos ohje on epäselvä :) Itselleni tämä malli istuu melkein tavallista paremmin, toivottavasti sinullekin.



Rentoa ja rauhallista viikonloppua, harmaalta näyttää keli edelleen täällä ...


Ps. Jouluarvonnan voittaja on selvillä! Arvontakone valikoi voittajan olevan blogin puolelta ja sieltä onni suosi Martiinaa ♥ Huisisti onnea ja ompeluiloa! Ja kiitos kaikille osallistujille, huikea osallistujamäärä teitä taasen oli ♥

17 kommenttia

  1. Kauniita mekkoja ja ihanat kankaat.Kiitos myös tästä hiha vinkistä,olen miettinyt miten saan muutaman kankaan riittämään, kiva kun neuvoit tämän niksin.aion ehdottomasti kokeilla.Mukavaa sunnuntaita.
    T:Tytti

    VastaaPoista
  2. Ai, miten hyä vinkki kankaan riittävyyteen. Nyt kun rupean asiaa miettimään, niin hoksaan, että tuon mallisia hihojahan mä aina teininä tein, kun ei ollut kaavoja ja silti piti saada uusi paita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oot ollut supernäppärä siis jo silloin :) Eniten tuossa hihassa yllättää se, kuinka hyvin se istuu, vaikka voisi kuvitella toisin! Kiitos Pikku Akka ♥

      Poista
  3. Hienoja ompeluksia kivoista kankaista. Kiitokset täältäkin hihavinkistä! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, näin vois jopa istua paremmin...

    VastaaPoista
  5. Ihan ensiksi mun on todettava että sie oot todella kuvauksellinen =) Aina nii onnistuneita otoksia siusta.
    Mulla oli yksi uudenvuoden lupaus itellein ja sen jo toteutinkin. Nimittäin lupasin ommella itelleni tunikan tän vuuen aikana :D Ja mä tein sen!!!! Onneksi mulla on tääl kotona tuo ihana teinineitonen, joka opasti äitiään tarvittaessa.
    Se oli eka vaateompelus sitte yläasteen kässätuntien ja vitsit miten helppoa se loppupelissä oli. Hieman oon ylpeä itestäin =)
    Huikeen kivat on nuo siun tunikat. Tuo bambikuosi on <3
    t. Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, punastun, kiitos Saija ♥ Kun tarpeeksi ottaa kuvia, niin kyllä niistä joku onnistuu ;) Ihan huikeen hienoa, että lupauksesi on jo toteutunut! Vau, hyvä sinä :) Siitä se ompelu-ura etenee...

      Poista
  6. Ihanat nämä mekot! Kysyisin, kuinka olet huolitellut pääntiet näissä?

    Eipä tullut tehtyä uuden vuoden lupauksia. Joskus olen tehnyt jotain pieniä, kuten opiskella ahkerammin tai nukkua enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiipi :)! Molempien pääntiet huolittelin resorikaitaleella, minkä käänsin melkein kokonaan pääntien sisäpuolelle. Olen tykästynyt tähän tapaan :)

      Poista
  7. Kauniita mekkoja olet ommellut! Erityisesti tykkään tuosta muva-kuosista: piparkakkureunus nurin kurin näyttää tosi kivalle.

    Ihanaa alkanutta uutta vuotta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muva-kuosi iski itsellekin tosi kovasti, kivan erilainen. Kiitos Maarit, paljon kivoja käsitöitä sinun vuoteesi ♥

      Poista
  8. Ovela kikka tuo hihakikka... Voisi myös sopia minulle, jota on siunattu uimarin hartioilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän voisi olla sitten kokeilemisen arvoinen juttu :) Testaa ihmeessä!

      Poista
  9. Voi että, just tässä mutustelen (ilta)yöpalaksi suklaata:D En siis ole tehnyt uuden vuoden lupauksia, ainakaan herkkujen suhteen:D Mutta siis, tosi nätit mekkoset olet ommellut! Ja hyvin kyllä näyttää istuvan tuo muokattu hiha. Kiva kun jaoit vinkin:)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!