Villasukat x 6























Joskus minulla menee vähän överiksi. Kuten siinä vaiheessa tänä syksynä, kun keksin haluavani antaa lasteni päiväkodin aikuisille villasukat joulumuistamisiksi. Joidenkin mielestä varhaiskasvattajille kiitosta on riittävästi, kun he kuun puolen välin paikkeilla saavat (työn vaativuuteen nähden mitättömän) palkkansa. Moni kuitenkin tahtoo hoitajia ja opettajia kiittää kuluneesta kaudesta muutenkin ja niin siis minäkin. Suklaalevy olisi varmasti ilahduttanut yhtä lailla, mutta tahdoin antaa jotain henkilökohtaista. Onhan kyse niistä ihmisistä, jotka kasvattavat ja hoitavat minun kalleimpia. Lisäksi olen ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että molempien lasten ryhmissä kasvattajat ovat ihan loistavia ja lapset viihtyvät hyvin. Ei ole itsestäänselvyys nimittäin. Totesin, että kyseiset naiset ovat sukkansa enemmän kuin ansainneet ja loppuvuoden ajan yritin vaivihkaa selvittää sukkien saajien jalkojen kokoa. Värien valinnan jätin lapsille, kaikki langat Novitan 7 veljestä.

Neulomishommille ei varsinaisesti olisi aikaa liiennyt, mutta kummasti sitä silti näiden sukkien verran löytyi. Päätin kokeilla kaikkiin sukkiin jotakin itselleni uutta neulepintaa, mikä teki neulomisesta kiinnostavaa. Opettelin myös ranskalaisen kantapään, mikä on muuten mielestäni perinteistä istuvampi jalkaan. Valitsemani ohjeet olivat helppoja ja yksinkertaisia, mutta tekivät sukista silti ihan perussukkaa näyttävämmät.

Tummanpunaisiin ohje löytyi täältä.
Vaaleanpunaiset ovat Vadelmaiset.
Kirkkaat pinkit (väri vääristyy kuvissa keinovalossa) ovat nämä.
Valkoiset ovat nämä ilman yläreunan pitsiä.
Harmaat ovat valepalmikkoa
Vihreisiin etsin kuvion Punomosta, josta löytyy muuten monta tosi kivaa neulemallia.

Sukat oli valmiina pakattuna pusseihin, kun viimeisinä päivinä ennen joululoman alkua törmäsin netissä itse tehtyihin sukkavyötteisiin. Siis daa, eihän sukkia voinut millään antaa ilman sellaisia! Istahdin siis koneelle ja Powerpointia käyttäen askartelin omat vyötteet. On muuten koukuttavaa puuhaa, niistä tuli tosi kivoja! Lopputulokseen olen tyytyväinen ja toivon sydämestäni, että myös saajansa ovat. Ainakin lämpimin ajatuksin ne on heille neulottu ♥

Leppoisaa tapaninpäivän iltaa, toivottavasti joulusi on ollut mukava!

17 kommenttia

  1. Niin ihania sukkia olet neulonut lahjaksi. Tuollaiset on ilo antaa ja varmasti vähintään yhtä suuri ilo saada. <3 Kivat nuo vyötteet! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita sukkia ja vyötteet on hieno idea.
    T:Tytti

    VastaaPoista
  3. Ensimmäisten lasten eskarivuonna tein minäkin opeille sukat, mutta sen jälkeen on muistamiset olleet vähän vähemmän aikaa vaativia.. ;) Nämä sun tekemät on aivan ihania ja uskon, että tuollaiset vyötteet on ollut ihan pakko väsätä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että keväällä tyydyn kyllä vähemmän työlääseen vaihtoehtoon :) Mutta nyt oli kiva antaa nämä. Kiitos paljon Raisa ♥

      Poista
  4. Loistavat opettajat pienten lasten kanssa ansaitsevat mieltä lämmittävän muistamisen. Piste i: n päällä tuo vyöte. Irmeli

    VastaaPoista
  5. minäkin kudodoin lapaset lapsenlapsen opeille,kun sukkakoon selvitys tuntui liian vaikealta.taksikuski kyllä sai sukat. olit kyllä tehnyt tosikauniita sukkia.

    VastaaPoista
  6. Siulla on sydän paikallaan <3 Niin kauniit sukat sai tein lasten hoitajat!

    t. Saija =)

    VastaaPoista
  7. Mahtava määrä sukkia, olet ollut kyllä ahkera!! Ja jokainen sukkapari vielä niin kaunis <3

    VastaaPoista
  8. Vau! Mieletöntä, miten paljon oot näihin aikaa käyttänyt. Ainakin mä opena arvostaisin <3

    VastaaPoista
  9. Niin minäkin, kiitos Inka ♥ Käsitöitä tehdessä ei kannata tunteja laskea ;)

    VastaaPoista
  10. Oot sä kyllä melkoinen sukkamestari<3 Upeita sukkia kaikki ja niin kauniin näköisiä neulepintoja. Korostuu erityisen hyvin nuo pinnat yksivärisellä langalla tehtynä. Hei, minä haluan kans opetella kutomaan sukkia:)!
    Hurjan somat nuo itsetehdyt vyötteet, niin viimeistelllyn näköiset lahjat että<3

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!