Omenapuun alla

Liikun tässä vaiheessa elämää pääsääntöisesti  pikkutypy mukanani, mikä tarkoittaa sitä, että vauvan ruokailut hoidetaan milloin missäkin. Vaatekaappini kaipasi lisää sellaisia vaatteita, joiden kanssa onnistuu imettää helposti ja suhteellisen huomaamattomasti ( olen tullut kaapista ulos; esikoisen kanssa piilouduin vessaan tai jonnekin imettämään, mutta nyt en jaksa enää vaivautua ;) ). Kaivoinpa siis kansioistani jo unohtuneen "tissiksen" kaavan, mikä mukailee Meandin tunikaa.

Mekossa on kietaisumallinen yläosa, erillinen vyötärökaitale ja hieman alaspäin levenevä helma. Kietaisun alle suunnittelin laittavani poikittaisen kaitaleen kuten joissain imetyspaidoissa, mutta jätin sen kuitenkin pois. Harso vaan tuohon olalle syötellessä, niin jää paljastelu vähemmäksi.


Ensimmäisen version tein kankaasta, mitä tiesin saavani lisää, jos mekosta tulee täyshuti. Pilkkukankaat ovat raitojen ohella heikkouteni ja mustana pomminvarma valinta. Netistä ladattavassa kaavassa oli kokovaihtoehtoina S ja XL, joista jälkimmäistä muokkasin pienemmäksi. Etupuolen , yläosasta jätin vain saumanvarat pois, takaosasta nappasin muutaman sentin taitteelta, vyötärökaitaleesta lyhensin parikymmentä senttiä ja helmaosaa kavensin hieman. 

En hoksannut kaventaa helmaa tarpeeksi suhteessa vyötärökaitaleeseen, joten jouduin rypyttämään helman yläosan. Helmaan lisäsin pitsinauhan väriä tuomaan.




Ensimmäisen version jälkeen muokkasin kaavaa reilulla kädellä. Avarsin takaosaa ja lyhensin sitä alareunasta  selkäpussituksen estoksi, etuosaa korotin ja jatkoin risteämään kainaloihin asti. Yläosaa jatkoin pari senttiä alemmaksi, jotta sain vyötärökaitaleen oikeaan kohtaan. Helmaa kavensin, jotta (itselleni sopimattomat) rypytykset jäivät pois. Hihatkin jätin pois ja pidensin olkasaumaa holkkihihaksi. Yläosan reunat huolittelin framilonilla, jonka saa näköjään vetää melko tiukalle, kun reunoja joutuu viruttelemaan alas. Kankaaksi uskaltauduin valitsemaan Verson puodin "Paratiisin universumin".





Nyt ei auta kuin opetella käyttämään tällaisia mekkoja sekä käydä sukkahousuostoksilla (Suomen kesässä niillekin riittää käyttöä). Vai mitä mieltä olette, onko tämä malli päälläni pidettävä?


Tervetuloa kesäkuu, sinua jo odottelimmekin ♥

32 kommenttia

  1. Ihania mekkoja, hyvin sopii sinulle! Pinkki pitsi on mukava piristys tummaan :)

    VastaaPoista
  2. Ja toi jälkimmäinenhän menis vaikka juhliin!

    VastaaPoista
  3. No on! Täydellisesti fiksattu istumaan, vau!

    VastaaPoista
  4. Kauniita, ja sopii, eteenkin tuollai farkkutakin kanssa, hyvin katu-uskottava! ;) Tykkään!

    VastaaPoista
  5. Söpösiä mekkoja, ja tyylikkäitäkin vielä! Kukkivat puut on ihania.

    VastaaPoista
  6. Tosi kivat mekot, pitää varmaan itsekin kokeilla muokata tuota kaavaa imetyspuuhia ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan toimivaksi totesin tämän, pitänee tehdä pari lisää :) Kiitos Mii Hani!

      Poista
  7. Kauniita molemmat! Pitsi tuo kivaa piristystä! Kumpikin sopii kyllä sinulle! :)

    VastaaPoista
  8. Todellakin ihanan näköiset sinun päälläsi!! Molemmat tunikat ovat niin onnistuneita. Tykkään kyllä sinun maustasi :) Itsekin pidän molemmista kuoseista. Pinkki pitsi on kiva lisä ekatunikassa.

    VastaaPoista
  9. Näytät todella kauniille ja mekot kanssa! Molemmat on niin ihania mekkoja, että ottaisin heti kaappiini :).

    VastaaPoista
  10. Hienot mekot ja sopivat hyvin sinulle!

    VastaaPoista
  11. Voi vitsit, miten kauniita ja istuvat kuin nakutetut sinulle! Ensimmäinen on jollain tavalla ihanan retron näköinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihanan retro voisi olla kivempi termi mummomaiselle ;) Kiitos siulle Villa Pipo! <3

      Poista
  12. Onpa todella hyvän näköisiä mekkoja! :)

    VastaaPoista
  13. Kylläpä näyttää kivoilta! Tuo jälkimmäinen varsinkin ihan superkiva:)

    VastaaPoista
  14. Kauniita mekkoja ja pitoon ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  15. No on kyllä ihanat mekot ja sopii sulle täydellisesti! :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis ja oikein toimivan näköinen tunika! Tällaiset sukkahousuihin ja leggareihin yhdisteltävät tunikat ovat minunkin suosikkeja. Niin helppoja käyttää ja niin mukavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Samaa mieltä olen, tosin akuutti sukkispula vaivaa eli kauppaan olisi päästävä ;)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!