Yhdessä koossa edelleen

Esikoisen syntyessä etuajassa, olin varma,
ettei kuopustakaan tarvitse loppuun asti odotella.
Mitä vielä, täällä voidaan koko ajan paksummin
eikä ennakkomerkeistä huolimatta tapahdu mitään!
Se hyvä puoli tässä tietenkin on, että olen ehtinyt hyvin toteuttaa
niitä suunnitelmia mitä olin laatinut loppuajaksi. 
Koulukin on tämän kevään osalta reilassa!

Ihan pienimpiä yöpukuja vauvaa varten sain lainaan kaverilta,
sillä niiden käyttöikään nähden en jaksanut vaivautua ompelemaan.
Yhden unipussin ompelin kuitenkin koossa 56,
koska malli näytti kivalta. Kaava löytyi Ottobresta 6/13.


Kangas on Marimekon superpehmeää trikoota, juuri passeli yöppiskangas. 
Ohjeesta poiketen laitoin tavallisen vetoketjun piilosellaisen sijasta
ja ompelin alareunan kiinni. Toimii varmasti niinkin.
Vetskarin alta löytyy suojalista ja hihoista kääntöresorit.


Potkareitakin jemmasta löytyy useammat, mutta yhdet oli pakko kokeilla.
Kaavana Crawler, ob 4/13 koossa 56. Näyttää niiiin pikkuisilta!
(Onneksi jo Oon kanssa totuin miettimään vaatteen söpöyttäennen käytännöllisyyttä, 
sillä nämäkään ei varmasti vaippojen kanssa näppärimmät ole ;) )


Henkseleiden päät jäivät ohjeen mukaisella tavalla melko paksuiksi,
niitä muokkaisin toiseen versioon. Jostain syystä myös resorikantti
kiukkuaa näissä - se helposti kääntyy sisäänpäin.
Miksiköhän? Ei se niin yleensä tee.


Itselleni en ole mitään uutta ommellut ikiaikoihin, 
vaan venyttelen sujuvasti vanhoja vaatteita.
Olisin niin valmis tästä etupainosta jo luopumaan, 
vaikka muuten en synnytystä todellakaan innolla odota...
Noh, ehkä siitäkin selvitään.

RV 39 + 1
Aurinkoista viikkoa ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille,
teitä on monta ♥♥

21 kommenttia

  1. Jaksaa, jaksaa <3 maaliviiva ja palkinto ovat hetki hetkeltä lähempänä <3

    VastaaPoista
  2. Voi ei miten ihana masu! <3 Tsemppiä viimeisiin päiviin! Odottavan aika on pitkä, mutta odotus palkitaa. :) Ihania vaatteitakin olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina ♥! Todella pitkä, etenkin tällaiselle kontrollifriikille, joka tahtoisi suunnitella ja tietää kaiken ennalta ;)

      Poista
  3. Kaunis maha sielläkin! Sulla on tismalleen samat viikot ja päivät menossa kuin ystävällä, joka myös odottelee käynnistymistä tuskissaan kun esikoinen syntyi neljä viikkoa etuajassa :D

    VastaaPoista
  4. Kaunis nainen, kaunis vauvamaha <3! Ja suloiset vaatteet hän on mahansa kanssa jaksanut vielä väsätä. Tsemppiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  5. Crawler on ihan huippu kaava, ihanat potkarit! Ja tsemppiä loppuaikaan siron ja kauniin mahan kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva kaava, eiköhän noita ole pakko saada tehdä vielä jokuset lisää :) Kiitos VillaKiana ♥

      Poista
  6. Ihania vaatteita pienelle. Mulla taas kävi toisinpäin, että valmistauduin odotteleen yli la:n mutta tyttö päättikin viime yönä haluta maailmaan :D tosi kaunis vauvamaha sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnea Nanni tosi kovin, iloinen uutinen! <3 Ja kiitos kauniista sanoistasi, perässä tullaan toivottavasti lähiaikoina!

      Poista
  7. Ihania pieniä olet kyllä ommellut. Tsemppiä kovasti loppurutistukseen!
    Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  8. Ihania vaatteita pienokaiselle! Potkarissa on tosi kivat värit! Voimia loppumetreille! :)

    VastaaPoista
  9. Suloisia vaatteita, tsemppiä loppukiriin, se on aina aikas hermoja raastavaa.... onko sulla samaa resoria crawlerin kanteissa ja lahkeissa, kun raidat menee eri päin? Kun haluaisin itsekin tollai päin raidat kantteihin enkä ole törmännyt pystyraitaresoriin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! On sama resori, leikkasin sen vain vastakkaiseen suuntaan. Vähän huonommin joustaa, mutta toimii silti noin lyhyissä pätkissä. Itsekin tykkäisin pystyraitaisesta resorista :)

      Poista
  10. Oij! Hetkenä minä hyvänsä tulee lähtö, jännää! :) Kaunis on odottaja <3

    VastaaPoista
  11. Oi! Ihana masu <3 ja kivoja vaatteita taas :) Mun pitäis varmaan kokeilla unipussia myös, ei olis varpaat kylmänä ilman peittoa..

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!