Farkkutakki

Takki on ollut pitkään sellainen ompelus, 
mitä en ole uskaltanut ajatellakaan. Liian vaikeaa.
Onneksi pääsin yli tästä harhaluulostani, sillä eihän se ollut.
Ei sen vaikeampaa, tosin pikkuisen työläämpää toki.

Halusin pojalle kevääksi farkkutakin. 
Viime keväänä ompelemani farkkuhaalari jäi jo syksyllä harmikseni pieneksi 
ja muutenkin ajattelin takin olevan näppärämpi vähän isommalla lapsella.
 Kaavaksi valikoin monien hehkuttamanAgainst the windin, Ob 1/13.
 Ja hyvä kaava olikin!
Ihan en jokaista kohtaa ohjeesta hoksannut,
mutta itse soveltamalla tuli oikein mainio.

Ainut mikä jäi harmittamaan, on tuo vetoketjun yläpään kohdistus.
En kuitenkaan toistamiseen jaksanut purkaa, kun muuten tikkaukset osuivat kohdakkain.
Määrämittainen vetoketju olisi helpottanut työtä kummasti.
Eikä se onneksi käytössä näy.



Farkku on kierrätetty muutamista housuista, vuori Karnaluksilta,
ja vetoketju sekä resorit vanhasta hupparistani.
Hintaa näille matskuille tuli noin neljä euroa!
Työtuntejakaan ei lopulta mennyt niin montaa kuin luulin.

Kokona takissa on 104 hieman kavennettuna, ja ompeluvaiheessa kauhistelin,
että tuleekohan liian pieni. No ei tullut ei...






Tällä pärjätään varmasti ensi vuonnakin, sen verran löytyy kasvunvaraa.
Voi olla, että teen kuitenkin toisen takin syksyksi, vähän siistimmän,
sillä onhan tuo vähän rönttäsen näköinen...
Kierrätysfarkku on kiva materiaali siitä, 
kun voi hyödyntää valmiita tikkauksia ja kulutuspintoja.
Hankalaa puolestaan on se, että jalassa ollessaan housut ovat väistämättä venyneet, 
jolloin kappaleita leikatessa sekin täytyisi huomioida mahdollisuuksien mukaan.



Taas yksi homma yliviivattu to do-listalta ;)


22 kommenttia

  1. Aivan mahtava takki! Tänään just leikkasin samalla mallilla tytöllä kaavat. Millainen koko mielestäsi on? Eli siis 104 kavennettuna mutta mitä kokoa poika muuten käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O on jotain 95 cm pitkä ja normisti 98 käytössä. Olisi tuo 98 siis riittänyt hyvin, ja hihat etenkin kun lisäsin nuo resorit (poika on tosi pitkäraajainen, niin ajattelin, etten hihan pituutta lyhentele suotta). Muuten tykkäsin ja käytän varmasti toistekin :) Kiitos Hanna!

      Poista
  2. Tiedänpähän keneltä apua kyselen kun saan tuon oman kappaleen vihdoin paininjalan alle, palasina se on jo ollut viikon päivät... Hieno takki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän siulla on helpoin osuus enää edessä ;) Miusta leikkaaminen on kaavojen piirtämisen lisäksi aina ärsyttävin osuus, ompelu sujuu sitten jo näppärämmin! Saa toki kysyä, jos tarvis :) Kiitos Yllätysvieras!

      Poista
  3. Tosi kiva takki! Eikä minusta ainakaan yhtään rönttäsen näköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Raisa P ♥ Ehkä se rönttäsyys tulee tuosta isosta koosta, ja kun vielä noihin kuviin sattui noin villi vaatekokonaisuus muutenkin (ei ollut blogikuvat suunnitelmissa etukäteen :D ). Nyt olisi haaveena tehdä vastaava sellaisesta mustasta canvas-kankaasta, ehkä syksyllä sitten :)

      Poista
  4. Vau kuinka hieno takki, ei ollenkaan rönttäsen näköinen :) Niin taitavasti olet tehnyt kohdistukset ja kaikki ! Mahtavaa:)

    VastaaPoista
  5. Tosi hieno, upea tuo vinoleikkaus tuossa edessä ja vihreät yksityiskohdat! Hyvä sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Krista! Vinoleikkaus oli välttämättömyys, koska muuten ei olisi kangas riittänyt ;) Ja hyvä niin, sillä tuohan tuo näköä takkiin :)

      Poista
  6. Onneksi uskalsit, tämä on ihan superhieno! Miten ihanat iloiset kuvatkin <3! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Oli kyllä hauska kuvata tällä kertaa, kun toinen innoissaan loikki pitkin pihaa :) Ihanaa viikonloppua siullekin ♥

      Poista
  7. Mahtava takki. Sulla on aina näitä hienoja ja katu-uskottavia re-make -projekteja.

    VastaaPoista
  8. Ompas hieno ja taidokkaasti tehty! :) Pitäisköhän mun tehdä syksyksi takki tällä kaavalla.... :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!