MITÄ KETTU SANOISI? JA PARI MUUTAKIN JUTTUA

Otin vastaan tilaustyön.
Ihan helpon, luulin.
Unohdin ottaa huomioon sen, 
että se mikä kelpaa itselle, ei ehkä täytä toisen vaatimuksia.
Sisäinen kriitikkoni,
joka, luojan kiitos, on ollut melko tyytyväisen hiljainen pitkään,
nosti nyt päätään.
Sisäisen kriitikon työkalu on ratkoja, ja hän armotta sitä heiluttikin.
Alkoi epätoivo jo tulla - olenhan minä tämän tehnyt ennenkin, miksei nyt onnistu.
Mutta kaikella on tarkoituksensa, niin tälläkin.
Opin uuden, siistimmän tavan kantata reunoja
ja lopulta sisäinen kriitikkonikin nyökytteli tyytyväisenä päätään.






Lupasin täyden palautusoikeuden, vaikka toki toivon, että valmis setti kantajaansa miellyttää.
Varmuuden vuoksi kuitenkin.

Kaavat: Bert-body ja housut oma muokkaus Summer sea-kaavasta (molemmat Ottobre)
Koko: 86
Kankaat: Eurokangas ja Kangaskulma


Koska päivä oli tänään kaunis ja koko perhe yhdessä ulkoilemassa,
oli ilo ikuistaa värejä ja tunnelmaa.
Leikkien ja riemun ikuistamiseen ei kameran taito riittänyt.












Ja nyt kun ihan ot:ksi meni jo, niin astutaan vielä lisää sivupolulle alkuperäisestä aiheesta.
Sain tänään kotiin takaisin löytämäni aarteen, tämän 12-ruutuisen ikkunan.
Tuunattuna. 
Armaani irroitti lasit, itse maalasin ja nyt ihana appiukko oli laittanut peilit ja kiinnikkeet.





Tässä se on ennen.
Ja seuraavassa nyt.








Yhtä asiaa en ollut ajatellut. Peili painaa TOSI paljon. 
Siksi kiinnityksestä tuli vähän toivottua järeämpi ja näkyvämpi.
Pääasia kuitenkin, että peili pysyy seinällä 
eikä hyppää pahaa aavistamattoman sohvalla istujan niskaan.
Tai pahaa aavistamattoman harjaeläimen niskaan.



Loppuhuipennuksana esittelen eilisen kirppislöytöni:




Oon huoneen Puppy sai kaverikseen hauskat, värikkäät ja pehmoiset tyynyt.
Hintaa oli huikeat 0,50 euroa per kipale. Hyvä ostos, sanoisin. 


Rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille 
- Hannariina

9 kommenttia

  1. Ihan näin ot, tuo Puppy <3 Miekin haluun tuollasen meille!

    VastaaPoista
  2. Puppy oli hauska yllätyslahja mieheltäni vauvan synnyttyä, sopii Oon huoneeseen kivasti :)

    VastaaPoista
  3. Hei nuo tyynyt on suoraan kuin mummolasta! Väritkin on samat, olisimpa tiennyt kevättalvella, että niille olisi käyttöä. Oli myös sellainen iso ja tukeva, virkattu istuintyyny...Valkoisia lakanoita virkattuine pitseineen löytyy vielä ja ihania käsinommeltuja pöytäliinoja, ovat varmaan yli 40v vanhoja.Tulepa katsomaan, saat jos haluat, terveisin E-L

    VastaaPoista
  4. Hei nuo tyynyt on suoraan kuin mummolasta! Väritkin on samat, olisimpa tiennyt kevättalvella, että niille olisi käyttöä. Oli myös sellainen iso ja tukeva, virkattu istuintyyny...Valkoisia lakanoita virkattuine pitseineen löytyy vielä ja ihania käsinommeltuja pöytäliinoja, ovat varmaan yli 40v vanhoja.Tulepa katsomaan, saat jos haluat, terveisin E-L

    VastaaPoista
  5. Voi tuo peili ... ihana ... tekee avaramman tunnelman.Tahtoo !! Toivotaan ettei tipu harjakoiran päälle :D

    VastaaPoista
  6. Eikö olekin! Paljon valoisamman oloista ja hyvin on pysynyt seinälläkin :D

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!