Kullanmuru-villapaita








Miten upea voikaan olla maisema, mikä avautuu rannikolla! Olen koko ikäni ollut vannoutunut järviseudun kasvatti, mutta viime vuosina viehättynyt yhä enemmän merestä. Se missä meri aiemmin tuntui minusta liian avaralta ja arvaamattomalta, näyttäytyy se nyt valloittavan kesyttömänä, vapauttavana ja mieltä tyynnyttävänä. Sama efekti kuin tunturin laella; oma sisäinen hulina ja kiire rauhoittuvat kaukaisuuteen katsoessa. Elämä on niin täynnä monenlaisia yksityiskohtia takerruttavaksi, jolloin kokonaisuus tahtoo unohtua. Aavalle merelle tuijotellessa kokonaisuus asettuu taas paremmin uomiinsa. 

Kävimme ihastelemassa merimaisemaa Virolahdella, mikä oli sopivan matkan päässä täältä kotoisan Saimaan rannalta. Samalla kuvasin neitoselle neulomani Kullanmuru-villapaidan. Olen aiemmin neulonut vastaavan neuletakkina, ohje löytyy Klompelompen ensimmäisestä kirjasta. Malli on minusta kauniin pelkistetty, mutta jujua tulee pintaneuleesta ja niskan sekä hihojen nappihalkioista. Sain upotettua tähän useamman kerän omasta neuleestani jäänyttä Novitan Huviretki-lankaa, mikä ihastutti myös lasta pehmoisuudellaan. Paita pääsi heti käyttöön ja väljä malli oli omiaan  kevyeksi lämmikkeeksi ulkoillessa.

Kesän edetessä neuloosi on hellittänyt viimein ja viimeiset viikot (tai niiden myöhäisillat) olen viihtynyt erinomaisesti ompelukoneen äärellä. Yritän saada tuotoksia myös tänne blogiin jossain vaiheessa, mutta sitä ennen sinun kannattaa ottaa seurantaan instagramtilini @hannakatrie, joka päivittyy tiuhemmin.

Oikein ihanaa, kehoa ja sielua lämmittävää heinäkuuta just Siulle ♥ 

2 kommenttia

  1. Kullanmurulle kaunis Kullanmuru-paita. :)
    Itselle lapsuusoululaisena meri on aina ollut SE vesistö. Nyt järven rannalla asuvana olen kyllä oppinut tykkäämään järvestäkin. Puolensa kummallakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ♥ Oi, ihana olisi asua järven rannalla, onnekas sinä :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!