Mustilla langoilla lastenvaatteita



"Kuinka elefantti syödään? - Pala kerrallaan." Tämä sanonta on pyörinyt mielessäni, kun olen yrittänyt päästä taas vauhtiin ompeluhommissa. Pulma ei ole siinä, etten keksisi ommeltavaa, tietäisi mitä tehdä tai löytäisi materiaaleja. Aivan päinvastoin. Minun jumitukseni johtuu siitä, että kaikkia edellä mainittuja on liiankin kanssa ja lopulta aloittaminen on vaikeaa. Kokoan kangaspinoja ja lajittelen kaavoja, mutta punainen lanka ja motivaatio pysyvät kateissa.

Lopulta tajusin pääseväni käyntiin vain tuon elefanttivertauksen kautta. Sen sijaan, että yritin hahmottaa isoja vaatekokonaisuuksia ja tyhjentää kerralla puolet kangasvarastosta, oli parasta valita yksi kangas, yksi kaava ja vain ommella. Ei koko garderoobia kerralla, vaan yksi vaate kerrallaan. Valita simppeliä ja tarpeellista. Ja kun yksi valmistui, niin leikkasin uuden. Jotta vauhti ei hyytyisi, oli varminta pysytellä samoissa sävyissä, jotta lankojen vaihto saumuriinkaan ei ollut tarpeen. Mustia sävyjä siis tällä kertaa!



Lopulta kumpikin mukula sai muutaman vaatteen ja ompeluinspikseni taas uutta potkua. Sovituskuviin molemmat valitsivat mieluisimmat :)


Poitsun paidat ovat vanhalla kunnon Formal or fun-kaavalla (Ob 1/13) pienin muokkauksin. Housuihin testasin uusimman Ottobren Little basic-kaavaa koossa 104, mutta 110 pituudella. Ihan käypäset pöksyt tuli, mutta ihan liian lörppö malli makuuni. Ei jatkoon meillä.


Ihana Savanni-kangas on Ainolalta tilattu ja miellyttää erityisesti omaa silmääni, mutta "Pätmän-paita" kirvoitti sellaiset riemunkiljahdukset, ettei ole epäselvää, kumpi oli enemmän lapsen mieleen. Batmanit ovat Kangaskapinalta tilatut. Housujen farkkutrikoo on Jättirätistä, ja niin hyvälaatuista, että tekisi mieli lähteä Turkuun ihan vain sen takia.





Meidän puputyttö puolestaan ihastui pupumekkoon, jonka kankaan Jaana ystävällisesti toimitti minulle Ruotsista asti ♥ Verkostoituminen kannattaa ompeluharrastuksissakin! Kaavana mekossa on Roses on grey (Ob 4/16) koossa 86. Harmaan Tarina-mekon taas leikkelin ikisuosikkini, Bert-bodyn, avulla. Legginssit ovat Catepillarit 74 koon leveydellä ja 86 pituudella. Sydänpolvipaikat ovat muuten kivat, mutta miten se onkaan niin vaikeaa saada ne polvien kohdalle...



Jostakin syystä neidistä on tullut jo nyt varsin kranttu erityisesti pipojen suhteen. Ainut hyväksytty malli oli kesäinen lippapipo ja vaihtelua oli saatava. Ompelin pari versiota, joista pinkkirusettisen Hänen Korkeutensakin hyväksyi. Rusettipipoissa vaan on sitä jotain ♥ 

 Kepeän kirpsakkaa viikonloppua!

Ps. Nyt kannattaa pysytellä kuulolla niin blogin kuin facebook-sivuni puolella, sillä tässä kuussa juhlitaan Punatukan ja kahden karhun synttäreitä! Arvontaa luvassa ;)

33 kommenttia

  1. ITse aina katson polven kohdan vanhoista housuista, niissä on yleensä kulahtanut kohta siinä polven kohdalla :D Ihania vaatteita, vaikka harmitus oli suuri kun luin mistä pupukangas oli! Sitä olisin mielelläni ottanut meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muuten onkin hyvä vinkki! Mitatakin olisi voinut, mutta toki lapset oli jo nukkumassa ompeluaikaan :D Kiitos Laura! Puput on kyllä söpöjä, harmi kun tästä ei jäänyt pikkutilkkua enempää myydäkään siulle :/

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta! Ideoita vaikka millämitalla mutta ei tiedä mistä aloittaa usein laivan silloin sen tilkkulaatikon esiin ja kehittelen sieltä jotain. Kummasti taas alkaa ompelu sujumaan. 😊 kerta toisensa jälkeen kivoja ompeluita, olet inspiroiva. 😊❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, tuntuupa kivalta kehusi ♥! Itse asiassa tilkkujuttuja aloinkin jo suunnitella, mutta en jaksanut vielä kaavojen kanssa alkaa kikkailla ja niitä palastella. Mutta pidän ne kyllä mielessä :)

      Poista
  3. Ihania vaatteita! Minä vierastin tosi pitkään mustaa lasten vaatteissa. Mut nykyisin tykkään - just noin kun se yhdistetään kivoihin väreihin. Täysmustaan en lähde. Niin söpöset lapset ja naurattaa tuo "hänen korkeutensa"... ;) mukavaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :)! En minäkään mustaa yksinään lapselle osaisi laittaa, mutta väreillä piristettynä se on yllättävän kiva. Jännä miten mieli muuttuu, pari vuotta sitten tykkäsin retroväreistä ja inhosin nykyisiä lemppareitani, nyt taas ihan päinvastoin :D Hänen korkeutensa kiittää myös ;)

      Poista
  4. Ihania vaatteita ja tunnistan itsessäni samanmoista jumitusta just nyt. Aloitin nimittäin siivoamalla viimeviikonloppuna ja sillä runsauden tiellä olen edelleen. Liikaa kaikkea, paitsi aikaa. Nyt sitten leikin valmiiksi, että voi surautella rauhassa.

    VastaaPoista
  5. Ihania vaatteita!!! Kantit tuo just sopivasti väriä muuten "värittömiin" kankaisiin! Tyylikästä ja kaunista! Ihana tuo pupumekon malli, on mennyt multa täysin ohi! Saattaa olla et teen ihan promilleen samanlaisen, samalla kankaalla, saman ystävän toimittamana! Näistä tuli kaikista hyvä mieli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tee ihmeessä! Tyttö tykkää tästä ihan hurjasti :) Kiitos Hanna siulle ♥

      Poista
  6. Täällä ilmoittautuu myös yksi jumittaja.. Ongelmani on vain päinvastainen, mikään ei oikein inspiroi. En ole saanut edes kankaita tilattua kun mikään ei tuntuisi sykähdyttävin kunnolla. Se jos mikä on jo todella huolestuttavaa!
    Ihania vaatteita, mukavia värejä piristyksenä! Ei näytä mustakaan niin synkältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas, sinua vaivaa jumi pahimmalla tavalla :p! Toivottavasti löydät inspiraation pian ♥ Kiitos Unelmallinen!

      Poista
  7. Mulla on ihan sama jumien syy. Selailen vaan ideoita ees taas ja kun en ehdi "kaikkia" niin ahdistun enkä pysty aloittamaan mitään. Sit vaan päätettävä aloittaa jostain ja jatkaa sitten toisesta. Ja yleensähän siinä käy niin, että se "toinen" on joku ihan muu kuin mitä on suunnitellut kauemmin, koska ommellessaan keksii jonkun uuden idean tai haluaa käyttää jonkun langoille sopivan kankaan pois. Viimeksikin aloitin tekemään bodyja. Ompelin bodyn ja sitten samasta kankaasta kuopukselle paidan ja vielä vois ommella esikoiselle myös jonkun paitasovellutuksen hyödyntäen samaa kangasta. Tosin tässä välissä ompelin jo yhden vauvanpeiton, kun tuli ajatus ja siihen tartti vaan pelkkää ompelukonetta. Vähän rönsyilee ;)

    "Batman"-paita ois meilläkin varma hitti (yhden just ompelin silityskalvon avulla) ja itse tykkään kovasti tuosta safaripaidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin, kirjoitit ihan naulan kantaan! Rönsyily on todellakin tuttua ja lopulta sitten huomaa, että ne ihan tarpeellisimmat jutut on edelleen tekemättä. Kiitos kovasti Naurispelto :)!

      Poista
  8. Jumitusta liikkeellä siis.. :) Mulla tilkkuja pursuaa joka laatikko, mutta ne ei nyt oikein innosta. Hupparikankaan tilasin viime viikolla, vaan tilauksen kanssa oli jotain häikkää ja nyt mun jumin kesto vaan kasvaa ja kasvaa.. Onneksi on kutimet keksitty, kun ompelu ei nyt oikein suju.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsi karkaamaan. Ihania vaatteita. Tytön pupumekko on kivan mallinen. Hauskaa, miten paljon samaa näen tyttäressäsi kuin omassani. Kasvojen malli on niin samanlainen ja ilmeet ihan kuin meidän neidin! :)

      Poista
    2. Neulominen on houkutellut minuakin enemmän, tosin nyt tuli siinäkin tenkkapoo, kun en saa päätettyä mallia ja väriä. Hauska tuo tyttöjen samannäköisyys, pitääkin olla tarkkana, jos kuvan joskus bongaan ♥ Kiitos Raisa!

      Poista
  9. Mainioita vaatteita. Etenkin safari-paita. Mun jumi on pahemman laatuinen, kun ei nappaa ollenkaan. Tyttö tarvitsisi eskariin vaatetta ja kankaat ovat odottaneet jo kohta pari kuukautta!! Aika on rajallista, ajattelen, vaikka tiedän huijaavani itseä. Siihen löytää ajan, mikä oikeasti kiinnostaa :). Sangen inspiroivia ompeluksia!! Ihanat lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumia siis liikenteessä, liekö se kiire kuitenkin verottaa... Kiitos Kipa, toivottavasti ompelun ilo löytyy taas ♥

      Poista
  10. Onpa kivoja kaikki! Tuollaista musta-valko yhdistelmää itselläkin suunnitteilla pojille. Musta ei oo paha, jos muu vaatekaappi tuo siihen väriä. Ja se nyt vaan on niin helppo yhdistää.

    Meilläkin on yks lakkikuningatar talossa. Saas nähdä miten tarkkaa se on, kun täällä opitaan puhumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nämä pikkumimmit osaavat olla melkoisia rinsessoja halutessaan ;) Kiitos paljon Sinikka ♥

      Poista
  11. Idea-ähkyn kanssa täälläkin kammpaillaan :D Kaikkea ihanaa olet taas ehtinyt kyllä tekemään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Innolla seuraan siun huippuideoitasi, kunhan blogiin päätyvät :)

      Poista
  12. Tosi kivan näköisiä vaatteita! Pupukangas olis ollut meillekin just eikä melkein sopivaa.
    Omaa ompelujumia olen "hoitanut" neulomalla. Koska eihän mitenkään voi olla tekemättä mitään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nuttuNA ♥ Neulominen ei todella ole yhtään hullumpaa, jotakin on pakko saada tehdä :)

      Poista
  13. Kauniita vaatteita jälleen kerran. Tarina-mekko on ihan superhieno! Minäkin kokeilin Roses on grey -kaavaa, joustofroteesta tosin. Aivan kiva tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pingale! Tuo kaava pääsee varmaan vielä uudestaan käyttöön jossain vaiheessa :)

      Poista
  14. Hienot vaatteet! Minä pidän myös musta-valkoisesta jossa jokin piristysväri. Ja samaan tyyliin, samaa väriä tulee ommeltua useinkin. Onkohan se tämän syksyn tulo ja arkinen aherrus joka tuo jumia kun täälläkin vaivannut sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Mustavalkoinen jotenkin vaan toimii aina, tosin valkoinen ei lastenvaatteissa kaikista kiitollisin ole :D Tsemppiä sinnekin jumin selätykseen ♥

      Poista
  15. Ihaniahan sinä olet saanut aikaan, kun haukkasit elefantista. Musta on minusta niin hyvä väri lastenkin kanssa. Siihen saa kivasti yhdistettyä sitten kirkkaampia värejä. Mulla se on vielä tuommonen rusettipipo tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusettipipot on kyllä kivoja, niitä voisi tehtailla monessa värissä. Harmi kyllä tuo harmaa on vähän nafti meillä, pitänee tehdä uusi :/ Kiitos paljon Pikku Akka :)!

      Poista
  16. Ihania olet taas tehnyt<3 suloisille lapsille <3 saamattomuus on mun ongelma, eikä taidot tietenkään lähelläkään sinun tasoasi;)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!