Lahjan antamisen vaikeus

Pidän itseäni ihan keskivertofiksuna ihmisenä, suhteellisen luovana ja kekseliäänäkin. Mutta on yksi kompastuskivi, jolloin minulta loppuvat niin ideat kuin lopulta aikakin - nimittäin lahjat. Saatan pyöritellä ehdotuksia mielessäni pitkään etukäteen, tutkia vaihtoehtoja netistä ja napsauttaa jotain Pinterestiinkin, mutta jotenkin siinä käy niin, että juhlaa edellisenä päivänä kiskon hiuksia päästäni ja yritän saada valmista aikaan. Ongelma ei ilmene ainoastaan itse tehtyjen lahjojen kohdalla, sillä myös niiden ostaminen jää monesti viime hetkeen. Olettaen siis, että olen edes keksinyt mitä antaisin! Kiitollinen olen niille, ketkä selkeästi ilmaisevat toiveensa ja tarpeensa, silloin todennäköisesti osuu saamiset kohdalleen ;) 

Harvinaisen hölmöltä tämä tuntuu siksi, ettei kyse ole todellakaan siitä, etten lahjaa tahtoisi antaa tai en pitäisi sitä tärkeänä. Ihan päinvastoin!! Ehkäpä hankaluuteni onkin siinä. Haluaisin niin kovasti antaa juuri oikean, persoonallisen, tarpeellisen, oivaltavan ja hauskan lahjan, että lopulta olen solmussa ajatusteni kanssa. Viivyttelen ja viivyttelen, ja lopulta kiireessä räpellän jotain. Tässäkin asiassa voin vain ihmetellä kykyäni tehdä rautakangestakin monimutkainen... 

Itse tehdyn lahjan kanssa juhliin meneminen on erityisen jännittävää. Mikä on saajan ilme pakettia avatessa? Tykkääköhän se, onko väri oikea? Huomaakohan muutkin kaikki ne virheet, mitä itse näen (ja jos ei huomaa, niin toki ne esittelen pahoittelujen kera :p )? Lahjan ostaminen on sinänsä turvallisempaa, sillä se ei ole antajalle niin henkilökohtaista, jos lahja ei miellytäkään. Itse tekemällä lahjassa on mielestäni aina vähän enemmän; siinä antaa mukana pienen palan itsestään ja aikaansa, jolloin sitä tietenkin toivoo hyväksyntää omalle työlleen. 

Eilen juhlimme rakkaan ystäväni vauvakutsuja ja halusin häntä muistaa jollakin ommellulla. Päädyin lukuisten ideoiden jälkeen tilkkupeittoon. Senkin aloitus venyi ja vanui, vaikka päivämäärä oli monta viikkoa tiedossa. Mikähän siinä on, jääkö muilla lahjaompelut viime tippaan? Kaikkia ihania vauvajuttuja olisi ollut muitakin, mutta ehkä ehdin tulevaa kummilastani lahjoa myöhemmin ♥ Vaippakakun tein yhteisenä lahjana koko juhlaväeltä. Vihdoinkin kohdalleni osui kakku, minkä sain onnistumaan! Vaippojen lisäksi sellofaaniin alle sujahti tutti, lanoliinivoidetta, harsoja, kosteuspyyhkeitä ja soittorasia.


Käyttämäni tilkut olivat Murun neuloksia, joita jäi jäljelle omasta tilkkupeitosta pari vuotta sitten, ja fleecen leikkelin torkkupeitosta. Sain vastikään postissa tilaamani yläsyöttäjän ompelukoneeseen ja tässä työssä etenkin huomasin, kuinka loistava apulainen se onkaan. Yhtään ei tikatessa kangas ruttaantunut ja liukunut kasaan, mahtavaa! (Jälleen kiitos Ebay.) 

Toisen lahjan tein pari viikkoa sitten kaverini tytölle 1-vuotislahjaksi. Hevosten ajattelin uppoavan ratsastusta harrastavalle äidille, vaikka tyylimme muuten erilaisia ovatkin. Omaa silmääni setti ainakin miellytti. Tunikassa oli kaavana Birdie birdie (Ob 1/15) ja legsuissa Catepillar samasta lehdestä, koossa 86. Heppakangas Paapiilta, raidat Koot.fi:sta ja salmiakkikangas Royaltuotteelta.



Huonon lahjanantajan painajainen lähestyy seuraavaksi joulun muodossa, kun yritän epätoivoisena kaikille keksiä jotain erityistä. Ja välissä isänpäivä, pari uutta vauvaa ja synttäreitä... Olisikohan pulmaani jotain yleispätevää ohjetta, joka ratkaisisi lahjapulmat helposti? Kerro ihmeessä omasi!

Loppuun haluan kiittää erityisesti kaikkia teitä, jotka olette muistaneet minua kommenteillanne! On ollut ihan suunnaton ilo lukea viestejänne, saada vertaistukea ja hauskoja vastauksia omiin pohdintoihini. Välillä mietin, onko ihan hassua kirjoittaa vaatekuvien yhteydessä milloin mistäkin aiheesta, mutta kommenttien perusteella uskallan jatkaa samalla linjalla :) Ihania ootte ♥♥

34 kommenttia

  1. Voih, niin tuttua, niiiiiiiiin tuttua! :D Itse olen useimmiten vielä kaiken päätteeksi himputin pahantuulinen, kun tulee kiire enkä varmasti ole ainakaan tyytyväinen lopputulokseen. Joulu on mun lemppariaika vuodesta mutta se lahjojen miettiminen on yhtäaikaa koko juhlan suola ja sokeri mutta myös se, joka eniten aiheuttaa hammastenkiristystä. Ja mä tykkään, että näissä vaatepostauksissa on ihanien vaatteiden lisäksi myös muutakin pureskeltavaa. Minäki oon joskus miettinyt pitäisikö aina vaan pitäytyä aiheessa mutta ainakin mulla parhaat tekstit syntyy silloin kun antaa ajatuksen lentää ja kirjoittaa sellaistakin mikä ei niin just aiheeseen liity tai jos liittyy niin tosi löyhästi :D

    VastaaPoista
  2. Ihan samalla tavalla täälläkin joulua fiilistellään! Miekin rakastan joulua ja odotan sitä tosi kovin, mutta tuo lahjominen on vaan niin työlästä aina. Etenkin aikuisille. Toisaalta olisi helpoin ja ehkä fiksuinkin sopia, että joulupukki muistaisi vain lapsia, mutta kyllä miekin haluan lahjoja :D Kiitos Sonja ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania lahjoja, tuo heppasetti on ihan mahtava <3
    Lahjat sama pään vaiva täälläkin. Helpottaa kuitenkin ihmeesti kun aikuisten kesken on sovittu ettei lahjota ollenkaan. Toiveet yleensä kyselen ja niiden pohjalta sitten hitusen helpompi lähteä miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja lahjakortit, niitä mää suosin isompien lasten kans!

      Poista
  4. Kiitos Villakiana! Tuo aikuisten lahjomattomuus on kyllä varmasti viisautta, harkintaan ;)

    VastaaPoista
  5. Just ihanaa kun kirjoittelet pohdintoja!
    Mulla aina samaa lahjaongelmaa. Ja sitten on kauheen kriittinen itselleen ja työn jäljelle, pitäis priimaa olla aina (ja harvoin se sitä oikeasti on, varainkin kun itse joka millin tiiraa kriittisesti).
    Ihamat lahjat. ❤

    VastaaPoista
  6. Tiedän tunteen. Viimetippaan itekkin jätin tän päiväisen ristiäislahjan, vaikka hyvin olisin voinut aikaisemminkin ne tehdä. Nyt en vaan tiedä ymmärtääkö lahjan saaja käsityönpäälle. Ihana peitto ja asukokonaisuus. Toivottavasti lahjan saajat osaavat nauttia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan se kyllä on... Itse arvostaisin toisen käsityötä valtavasti, mutta joillekin se voi olla sellainen "eikö tuo nyt mitään raaskinut ostaa" :p Kiitos Mia, se vaunuverho oli tosi kaunis ♥

      Poista
  7. Minähän aloitan joululahjojen hankkimisen yleensä viimeistään lokakuun alussa hulluilta päiviltä :D rakastan antaa lahjoja ja mietin kans aika viimisen päälle mistä toinen tykkää. Omatekemiä en ole kauheasti vielä antanut mutta uskon tyylini olevan aika hillitty niin ei kovin metsään mene :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtava systeemi! Tosin ei miulla se ongelma ole se ostaminen tai tekeminenkään niinkään, vaan ylipäätään se keksiminen. Miulla on kai vaativa lähipiiri ;) Aikuisille on kaikista hankalin, lapsille keksii aina jotain kivaa :)

      Poista
  8. Hohoo, tuttu tunne. Siskon muksujen synttärilahjat 3-2 kk myöhässä... MUTTA nyt miulla on jo kolmelle ekat joululahjat tehtynä! :D Bonuksena tilkkuvarastoja tuhottuna. Siis myöskään tuo Pikkumiehelle kaavailemani tilkkupeitto on nyt reilun vuoden myöhässä.. Hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pikkuisen vaan myöhässä :D Mutta hienoa, jos joululahjat alkaa olla jo paketissa! Kiitos Heiri ♥

      Poista
  9. Yhdyn sanoihisi ja muiden kommentteihin, lahjojen miettiminen hankalaa.
    Kun keksit vihdoin mitä teet/ostat, se jää viimetippaan eikä todellakaan ole niin priimaa kuin mitä olit ajatellut. Haluaisin antaa jotain mitä olen ajatuksella miettinyt: olisi hyödyllinen ja saajalle mieleinen. Mutta kuinka moni oikeasti arvostaa sitä itse tehtyä, toisinaan tuntuu että todella harva. Onneksi on niitäkin jotka ymmärtävät <3 Rakastan lahjojen antamista, se on ollut osa minua jo nuoresta asti. Ajatuksella mietitty, lahjansaajaa arvostaen, tieto siitä että saa ilahduttaa toista <3
    Ajatushan on kuitenkin tärkein <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat ovat omat toiveeni... Miten se sopivan keksiminen voi olla niin vaikeaa? Ja tuo tosiaan on myös totta, ettei kaikille se itse tehty ole niin arvostettu, kuin itse ajattelisi toisen työstä. Uskon, että sie olet loistava lahjojen antaja ♥ Kiitos Nina!

      Poista
  10. Mä oon vuosien saatossa ja lahjottavan porukan koko ajan kasvaessa opetellut ajattelemaan aina seuraavaa puolta vuotta. Joululahjoja ja syksyn synttärilahjoja aloin miettiä kesälomalla. Nyt kun ne on hoidossa mietin alkuvuoden synttäreitä ja sitten siirrytäänkin jo touko-kesäkuun synttäreihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on mitä mainioin systeemi :) Miten ihmeessä keksit aina uutta? Vaikeimpia ovat miusta omat vanhemmat ja aikuiset läheiset, kun kaikilla on jo kaikkea, eikä kukaan mitään turhaa tavaraa toivo... Kiitos Henna kommentista!

      Poista
  11. Kyllä mä niin samaistun tähän :D varsinkin tuohon lahjan selittelyyn. "joo siinä on miljoona virhettä ja älä kato nurjalle ja jaadajaadda.... :D" Vaikka kyllähän me molemmat tiedetään että ihan hyviä ne meidän molempien työt oikeasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun se tikki lingertää ja tuossa on vinoa jajajaja... Kiva kuulla, että samoja tunnelmia siullakin ;) Kiitos Piia ♥

      Poista
  12. Höh, mun pitkä kirjoitus hävisi tabletilla sählätessä.. :/ Mutta, kiva sun postauksista on lukea muitakin pohdintoja, jatka vaan samoilla linjoilla! :) ()voihan sellainen joka ei jaksa lukea, hypätä yli..) Mulle lahjan keksiminen on usein helppoa ,kun laitan vaikkapa kummilasten toiveita ja tarpeita pikkuhiljaa korvan taa.. Kiire tulee usein sitten toteutusvaiheessa, se kun tuppaa jäämään viimetippaan.. Tietysti kauempan asuvat jäävät väkisinkin vieraammiksi ja heidän lahjat aiheuttaakin enemmän pähkäilemistä. Tyttölapsille on minusta kaikista helpointa keksiä jotain itsetehtyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, tuo on aina tyhmää, kun teksti häviää :( Kiitos Raisa, kun jaksoit uudestaan kirjoittaa! Miustakin pienten tyttöjen lahjat ovat helpoimmat keksiä, tosin siinäkin jännittää tykkääkö äitinsä ;)

      Poista
  13. Ihania lahjoja! Varmasti ovat saajat tyytyväisiä :) Aika samalla linjalla olen sun kanssa lahjoista, mietin mietin ja suunnittelen. On mielestäni ihan eri asia antaa itse tehty kuin kaupasta ostettu lahja. Aina vain jännittää jos ei olekaan mieluinen. On mukava kuulla toiveita, ennemmin kuin alkaa itse arpomaan mille voisi olla tarvetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Jotenkin se itse tekeminen on kuitenkin kivaa, kun kerran taitoa on :) Kiitos Unelmallinen ♥

      Poista
  14. Mielelläni ottaisin vastaan tuollaisia lahjoja, joita esittelet! :-) Olen ottanut tavaksi kysyä lahjottavalta - tai lasten ollessa kyseessä hänen vanhemmalta - etukäteen, olisiko esim. tarvetta tai lapsella toivetta jollekin tietylle. Jos sen voi tehdä itse, esim. lasten housut, olen tehnyt oman maun mukaan. Jos toivetta ei ole, ostan yleensä lahjakortin. Kivahan niitä itse tehtyjä lahjoja on antaa, mutta ajattelen, että käytäntö ja tarve ennen kaikkea. Itse olen todella vaativainen lahjojen suhteen, joten mieluummin ei mitään lahjaa kuin jokin turha tavara, joka menee suoraan kierrätykseen. Olenkin sanonut tutuillemme, että syötävät ja juotavat lahjat ovat aina tervetulleita. ;-) Esimerkiksi pullo hyvää viiniä, laadukasta suklaata tai purkillinen itse tehtyä sinappia, sopivat mielestäni hyvin joululahjaksi aikuiselle lahjansaajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maaria :) Hyvä taktiikka, olen samaa mieltä, että tarpeeseen on järkevin tehdä, jos sellaisia ilmenee! Ja tosiaan tuo syötävä/juotava lahja on kyllä aika hyvä idea, pitääkin muistaa jouluna. En itsekään tykkää tarpeetonta saada, kun tilaa on niin vähän - ja kurjaa on samantien eteenpäin laittaa. Mielummin vaikka suklaata, ei voi mennä koskaan vikaan ;)

      Poista
  15. Tosi ihania lahjoja olet ommellut. Tilkkupeitto ihanan pirteä ja ihana heppasetti :)

    VastaaPoista
  16. Minusta on kanssa todella mukavaa lukea muutakin ajatuksen juoksua täältä :). Kirjoitat ihanasti ja ajankohtaisista asioista elämästä. Peitto on hurmaava, kuten vaatesettikin! Ja lahjat....minä rakastan kanssa lahjojen antamista, niiden tekeminenkin on ihanaa. Pinterestiin pinnailen pitkin vuotta ideoita. Mutta aina tulee se viime tippa ja lahjoja ommellaan edellisenä yönä :(. Joskus minulla oli (aikana ennen lasta) tapana pitää kännykässä listaa, johon kirjoitin saman tien kaikki toiveet, mitä lahjan saajat suustaan päästivät pitkin vuotta. Samassa minulla oli kaikkien läheisten sisutuksen päävärit ylhäällä ja ne värit, joita käyttivät eniten vaatteissaan. Sieltä oli helppo napata lahjaideat. Nykyään kysyn vain tylsästi suoraan toiveita. Kummilapset ovat toivoneet viimeiset kymmenen vuotta rahaa, helpolla pääsee siinä suhteessa (ja toinen on ohittanut 20-v rajapyykin, johon asti kummilapsia muistan joka joulu lahjalla). Miehen kanssa laaditaan lahjalistat joka vuosi, niistä sitten on helppo valita lahja ja osuu mieleinen. Toki yllätyksiäkin mahtuu mukaan ;). Omille vanhemmille usein menee lahjakorttien puolelle lahjat; teatterit, konsertit, hieronnat, ravintolat jne. Jotain aina pojan kanssa teemme yhdessä, edes pienen jutun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin aina mietin, että pitääpä nyt muistaa tämä idea ja ajatus, mutta liian usein tosipaikan edessä se unohtuu. Mieheni sen sijaan on loistava lahjanostaja, jotenkin osaa painaa mieleen sanomisistani hyvät lahjavinkit :) Lahjakortti on kyllä myös takuuvarma lahja, ei turhaa roinaa tms. Pitäisi ehkä enemmän aikuisten kohdalla pidättäytyä miettimään, mitä itse tahtoisi saada. Toki rahakin ratkaisee aika paljon :/ Kiitos näteistä sanoistasi Hanna ♥

      Poista
  17. Mulla on aina ihan sama homma, en tiedä miksi se lahjojen hommaaminen/tekeminen ajoissa on niin vaikeaa. Tuo on ihan totta, että jos antaa itsetehdyn lahjan, niin vastaanotto jännittää enemmän. Olen miettinyt, että kannattaisi varmaan aina kysellä etukäteen, että mille on tarvetta ja väritoiveita, niin ei tarvitsisi jännittää tykkääkö lahjan saaja. Sitten toisaalta on kiva toteuttaa joku idea josta arvelee lahjansaajan pitävän :D Eipä tästä nyt tainnut mitään vinkkiä irrota, yhtä solmussa siis tämän asian kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vitsit, siun tekemät jutut ovat kyllä niin ihania, että ilahduttavat varmasti saajaansa ♥ Hyvä kuulla, että muutkin ovat pulassa lahjusten kanssa. Kiitos kommentista Susanna :)

      Poista
  18. Ihania ja käytännöllisiä lahjoja:) Olemme useampana jouluna sopineet perheen kesken, että aikuisille ei tarvitse hommata sitten lahjoja, mutta "pientä" lipsumista tässä on esiintynyt:D Itsetehtyjä lahjoja on niin kiva tehdä ja ainahan siinä pieni jännitysmomentti on, että mitähän lahjansaaja siitä pitää:) Yleensä kysyn myös lahjatoiveita. Toki kivaa on myös yllättää jollakin erityisellä tai erikoisella lahjalla, josta luulet saajan pitävän:) Ideoita näihin itsetehtyihin lahjoihin löytyisi kyllä paljon, mutta mistä se kaikki aika niiden tekemiseen, ainakin tänä jouluna..Joten suurin osa tulee varmasti ostettua ihan kaupasta.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!