Heijastinliivi hämärässä

Hei vaan pimeyden keskeltä! Voi jestas, kyllä tuo kellojen siirto on tympeä juttu. Uuteen rytmiin kyllä on jo päästy, mutta tämä pimeys - tätä on vaikea sietää. Iltapäivästä hävisi juuri se valoisa tunti, jolloin yleensä ulkoilemme, ja otsalamput piti kaivella esiin, mikäli mieli samoja metsäpolkuja tallata.

Vaikka muuten kannatan tehokasta ajankäyttöä ja järkevää organisointia, on meillä tapana lenkkeillä koirinemme koko perheen voimin aina illansuussa. Fiksumpaa voisi olla toisen jäädä taikomaan ruokaa perheelle, kesyttämään villakoiria tai taltuttamaan pyykkivuorta, sillä tehtävää totisesti piisaa ja koirien remmit mahtuvat yhteenkin käteen. Vaikka lähtörituaaliin kuuluu kitinäni siitä, että voisin tämänkin ajan sitä ja tätä, niin yleensä ulkoilma vie aina voiton. Ja nimenomaan yhdessä, perheenä.

Sisällä ollessa hössötetään kotitöitä, jo tehtyjä ja niitä tekemättömiä. Kaksvee riekkuu, pienempi kitisee ja kinaa syntyy pikkuseikoista. Ulkona keskitytään olennaiseen. Jutellaan päivästä, mietitään menneitä, pohditaan ajankohtaisia juttuja, suunnitellaan tulevaa. Kotiin päästessä kello neljän kireys on loitonnut, lapset hyvätuulisia ja koirat rauhallisia (yleensä, ainakin melkein...) ja hommatkin saadaan tehtyä (yleensä... tai sitten ne voi jättää huomiseen). Ehdottomasti siis kannattavampaa yhteinen "ajantuhlaus" kuin minuuttien maksimaalinen hyödyntäminen. Yhteinen aika = paras aika ♥

Pimenevät iltaulkoilut saivat minut ompelemaan pojalle heijastinliivin. Tekisi mieli sanoa suoraan, että vikatikki. Haaveissani on Vinkeen hauska liivi, mutta pidin hintaa suolaisena ja ajattelin itse tehdyn olevan edullinen. Alamäki alkoi Eurokankaassa, kun kaksi metriä heijastinauhaa maksoi 19 euroa (yhdeksäntoista!) ja Prismassa tuli valmis lasten heijastinliivi vastaan alle kolmella eurolla. Miehen mielestä tässä yhtälössä oli jotain vikaa... (Fiksu käy ostamassa sen parin euron liivin ja ratkoo nauhat siitä! ) Ompelukin tökki, kun kantinkääntäjällä surruutin reunat välittämättä resorin venymisestä  - ennen kuin valmiissa työssä aloin tuota kupruilua harmitella. Silityskalvo sentään käyttäytyi mallikkaasti ja kettu onnistui hyvin. Sivuille ompelin pätkät kuminauhaa pukemista helpottamaan.

Vaikka heti valmistumisen jälkeen kirosin koko liivin hornantuuttiin, on se iltalenkeillä osoittautunut varsin verrattomaksi. Hyvin näkyy eikä reunojen kuprut käyttöä haittaa. Fleece lämmittää mukavasti. Kuvaaminen sen sijaan osoittautui hankalaksi hämärässä, joten pahoittelen otosten laatua. Tarkoitukseni oli kuvata metsäpoluilla kirmaavaa pikkupoikaa, mutta asiaa hankaloitti se, että ipana nukahtaa nykyään rattaisiin joka ilta, jolloin kirmailut jäävät vähäisiksi. Näköjään valon puute väsyttää lastakin.

Huomaatteko te lapsissa väsymisen merkkejä syksyn tullessa?


Rauhallista pyhäinpäivän yötä ja mukavaa sunnuntaita!

Ps. Jokohan ensi vuonna osaisi itsekin Halloweenia juhlistaa, tänäkään vuonna kurpitsajuhla ei iskenyt. Ovella käyneet lapset eivät jostain syystä arvostaneet tarjoamaani banaania, kun karkkia ei ollut ;)

42 kommenttia

  1. No huh, minkä hintaista heijastinnauha. :/ Lopputulos on kuitenkin aivan ihana! "Vähän" eri laatua, kuin ne kaupan neonkeltaiset hirvitykset. Meillä sellainen on joka päivä 3 veen päällä sisällä, koska se toimii hänen työmiesasunaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano, hirvee hinta! Hih, parhaita nämä pienet työmiehet <3 Meillä poika hiippaili oranssissa kypärämyssyssään monta päivää, koska se oli kuulemma palomieskypärä :D Kiitos 9-10!

      Poista
  2. No kyllä sitä noin päheestä liivistä maksaa muutaman kympin extraa! ;)

    VastaaPoista
  3. Jälleen sie teit sen minkä mie oon sysänny idean tasolle liian työläänä! Hieno!
    Eilenkin myö käveltiin ikean rumissa heijastinliiveissä pitkin katuja ja mietin miten kivat jonku muun näköset oliskaan. Onneks sentään nuo rumatkin ajaa kyllä tehtävänsä mainiosti ja lapset tykkää niitäkin käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli oikeesti tosi nopea tehdä, kunhan taas pääsi alkuun ajatusta pidemmälle :) Nimenomaan, tärkeintä on vaan näkyä pimeässä! Kiitos Yllätysvieras :)

      Poista
  4. No niin on hauskan näköinen liivi että hinta on ihan sivuseikka!

    VastaaPoista
  5. Hieno siitä tuli! :)
    Miekin oon tätä projektia miettinyt, mutta kun meillä se parin euron sopivan kokoinen liivi pyörii nurkissa niin....

    Kyllä. Lapsessa on väsymisen merkkejä. Syystä että nyt on iskenyt mustis kun pikkuveli on kotona joten isoveikkakin jäi lomille. Kun ei kerta ole pakko käydä. Kesällä vielä intoa puhkuen odotti päiväkotia, mutta tilanne elää :D Ens syksynä se eskarissa juoksu sitten alkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heiri ♥ Helpottava kuulla, että muillakin väsyttää. Hyvä, että on mahdollisuus jäädä isoveljelläkin kotiin, jos se teille niin on parempi :)

      Poista
  6. On muuten ihan törkeän hintaista tuo heijastinnauha. Viime syksynä sitä palan ostin ja metrihinnan tajusin vasta kassalla.. Mutta kivan liivin teit! :) Minä olisin kyllä enemmän kuin tyytyväinen jos kellojen kääntö olisi väsyttänyt lapsia. Mutta yhtä hankalaa on nukkumaan laitto kuin kesäaikaankin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kävi itselläni, hintaa en tajunnut kysyä, joten vähän piti puhallella kassalla, kun hinnan kuulin! Meillä onneksi illa sujuvat nykyään helposti, voin uskoa, että iltarallit on hankalia :/ Kiitos Raisa kehuista ♥

      Poista
  7. Oi, tuo kettu on kyllä tosi ihana :)

    VastaaPoista
  8. Hieno liivi, kaiken työn ja rahan arvoinen :)

    VastaaPoista
  9. Hieno liivi! Iltojen aikainen pimeys väsyttää. Elimistö meinaa jo kuuden aikaan, että nukkumassa pitäis olla :)

    VastaaPoista
  10. Kerrassaan ihana liivi, varmasti rahan ja vaivan arvoinen! Tosiaan törkeä hinta tuolla heijastinnauhalla, itse olen samaa asiaa kauhistellut. Minulla siis myös liivi suunnitteilla, kun vaan joskus saisi toteutukseen asti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amelia! Aikaa ei tähän valmistukseen juuri kulunut, mutta vatulointiin sitäkin enemmän ;)

      Poista
  11. Ihana ♡ pitikö se minunkin muokata nuita kaupan liivejä hiukan komeammiksi tämän innoittamana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni ❤️ Se olisi myös kelpo idea, valmiista saisi kivan persoonallisen omalla kuvalla!

      Poista
  12. Tuo liivi on kyllä niin todella hieno <3

    VastaaPoista
  13. Joo kannatti nähdä vaivaa! Tosi hienon ja todella näkyvän liivin sai poika. Ihanaa että teillä on tuollainen yhteinen lenkitys. Me usein tykätään jäädä sisälle illalla, mutta silloin ei juuri kotitöitä tehdä. On niin vähän aikaa siinä päivällisen ja iltatoimien välissä että joskus hirvittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa olen kauhistellut, koulupäivien jälkeen ilta on niin lyhyt :/ Ei raaski enää omiin harrastuksiin lähteä, vaan mielummin nyssyttää lapsia. Kiitos Paulina ❤️

      Poista
  14. Todellakin hieno liivi, onhan tämä hurjan paljon tyylikkäämpi kuin ne kaupan neonväriset liivit:) Lapsi pukee varmasti mielellän tämän päälleen:) Hyvä muistutus muuten, lapsille pitäisi hommata liivit, heh, todennäköisesti juuri ne kaupan neonväriset:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaa silmääni tämä kyllä neoja enemmän miellyttää, mutta poika itse asiassa huutaa joka kerta " eiii kettuliiviä" :D Mutta hyvin saa perusteltua, että pitää olla. Kiitos Villa Pipo ❤️

      Poista
  15. Liivi on sitten todella hieno!! Just hienoa lähteä yhdessä porukalla iltalenkille. Pitää itsekin reipastua asian suhteen. Liian helposti ilta menee sisällä kökötellessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällä kököttelykin on kyllä aika ihanaa välillä :) Ulos lähtö vaatii välillä tsemppaamista, mutta koskaan ei kyllä jälkikäteen harmita! Kiitos Kanneli ❤️

      Poista
  16. Kettu on niin ihana <3! Liivi näyttää todella hyvälle ja sitä varmasti käytetään mielellään. Minullekin on monet kerrat sattunut tilanteita, joissa olisi kyllä päässyt paljon halvemmalla menemällä suoraan kauppaan valmista ostamaan :D. Mutta siinä ei kyllä välttämättä saa niin persoonallista ja kaunista vaatetta. Tuollainen yhteinen hetki koko perheen kanssa on ihana tapa! Olisi kyllä mahtavaa, kun sellaisen saisi järjestymään omaan arkeen. Meillä asiaa tietysti hankaloittaa se, että mies ei ole Suomessa viikoilla. Mutta viikonloppuisin sitten olisi mahdollista :). Taidankin ehdottaa joka iltaista lenkkeilyä koko perheen voimin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse tekemällä ei lähellekään aina saa edullista, mutta on siinä monenmonta plussaa silti :) Hattua nostan noille "yh-viikoille", itse oisin ihan pulassa ilman miestä ;) Kiitos Hanna ❤️

      Poista
  17. Menin lupaamaan kolmevuotiaalle tyttärelleni prinsessaliivin, koska jotenkin sillä tökkii Ikea-liivin pukeminen (pukee kyllä, kun perustelee ja prinsessaliiviä odotellessa). Mietin, että mistähän mä tilaisin sitä heijastinnauhaa-/kangasta, mutta piru vie, juuri siitä Ikean liivistä! :D (säästäisi myös, kun ei ihan vahingossa klikkaile ostoskoriin muutakin tuikitarpeellista...) Hieno kettuliivi :)

    VastaaPoista
  18. No jopa oli hintaa nauhalla. Kävin juuri kangaskaupassa ja siellä maksoi leveä heijastinnauha 3 e/metri. Heijastinkankaasta olisi saanut maksaa 29 e/metri, mutta siitä metrin pätkästä olisi ommellut jo todella monta liiviä. Eli ilmeisesti kannattaa vertailla hintoja...

    Mutta upean liivin teit!

    VastaaPoista
  19. Upea liivi! Kunpa joku tekisi tällaisia aikuisillekin.

    VastaaPoista
  20. Vitsit kuinka upea heijastinliivi! Olipas tyyristä heijastinnauhaa, olen löytänyt kankaan 20e/m hintaan. Siitä saisi jo aika monta metriä nauhaa. Kyllä nämä täytyisi itsekin tehdä tylsien kaupan liivien tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ❤️ Pitää kyllä tuota heijastinkangasta ostaa, jos vastaan sopuhintaan tulee :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!