Nappeja ja ruusuja isoäideille

Joulu, synttärit, isänpäivä ja äitienpäivä.
Siinäpä sellaiset juhlapyhät, jotka onnistuvat aina yllättämään!
Vaikka päivä on tiedossa vuosi toisensa jälkeen
ja kalenterikin esillä muistuttamassa siitä, tulee se silti aina mukamas yhtäkkiä
- etenkin lahjan antamisen kannalta. Tänä äitienpäivänä kävi jälleen niin.

Viikkoja etukäteen seurasin keskusteluja lahjaideoista,
luin mainoksia äitien suosikkikirjoista, - tuoksuista, - keittiövälineistä yms.,
ja bongasin netistä herkullisimpia kakkureseptejä. 
Omiakin lahjatoiveita esitin pitkin kevättä.
Silti havahduin vasta eilisaamuna siihen, ettemme olleet lasten kanssa 
valmistautuneet muistamaan isoäitejä mitenkään!


Ei muuta kuin äkkiä etsimään korttimallia; 
nopeaa, nättiä ja sellaista mihin 2-vuotias voi jättää jälkensä
(ja minkä voi tehdä heiluttaen kuusiviikkoista sitterissä samalla).
Onneksi ideoiden ihmemaa Pinterest ei pettänyt tässäkään pulmassa
ja mainioista malleista oli ihan runsauden pulaa.


Nämä nappikortit täyttivät vaatimukset hienosti.
Poika sai auttaa repimään paperia viivottimen avulla,
valita nappipurkista kivat napit, joiden mukaan valittiin korttipohja
(no myönnettäköön, että äiti saattoi rajata vaihtoehtoja...)
sekä laittaa napit valmiisiin liimatipluihin.

Kortit valmistuivat varsin vikkelästi ja
oli mukava huomata muksun olevan tosi innoissaan askartelusta.
Nyt jälkikäteen tulee mieleen monta vaihtoehtoa,
miten korteista olisi hienommat saanut,
mutta ajatus tärkein, niinhän se on.




Lahjojen suhteen ei omaperäisyys kukkinut,
mutta onneksi ruukkuruusut kukkivat senkin edestä 
ja toimivat hyvin lahjoina ihmisille, joilla on jo
jos ei ihan kaikkea, niin ainakin aika paljon kaikkea.



Tulevina vuosina juhlapäiviin antaa varmasti oman ilonsa se,
kun lahjojen suunnitteluun ja tekemiseen saa lapset kunnolla mukaan.
Ehkä he myös muistuttavat äitiä siitä hyvissä ajoin...
Ideoita ainakin on nyt jemmassa riittämiin!


Vielä kerran onnea mummolle ja mummille ♥

8 kommenttia

  1. Voi miten ihanat kortit! Ja pinterest tosiaan ON se taikamaa josta ideoita ammennan itsekin niin töihin kuin vapaa-aikaankin. Saisinko lainata kuvaa korteista tulevalla viikolla julkaistavaan äitienpäivän haastepostaukseeni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia H! Toki saat, laitan sähköpostilla siulle, koska lainaaminen suoraan ei onnistu :)

      Poista
  2. Kyllä nämä kortit varmasti ilahduttivat suuresti isoäitejä! Olet raaskinut niin ihania nappeja hyödyntää askartelussa. Ja ruusut ovat aina varma valinta lahjaksi. Kukapa äiti ei kukista ilahtuisi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Napit ovat itse asiassa vanhoja Thaimaan tuliaisia, raahasin puolitoista kiloa nappeja mukanani kotiin :D Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  3. Ihania kortteja! Vähän noin siinä joka vuosi käy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Miten sitä ei voikaan aloittaa ajoissa, omaa hölmöyttä ;)

      Poista
  4. Onpa kivat kortit :) Minä en oikein osaa tuota pinterestiä hyödyntää, olen kauhean huono keksimään hakusanoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora L :) Itsekin olen vasta viime aikoina enemmän selannut sitä ja vielä on varmasti paljon löydettävää!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!